
lauantai 11. joulukuuta 2010
Humu kiittää

perjantai 10. joulukuuta 2010
Koiriemme juurilla










tiistai 23. marraskuuta 2010
Humu täyttää runsaan viikon kuluttua seitsemän vuotta!





Vajaa seitsemän vuotta sitten ilmestyi tuohon pihapiiriin keltainen, Petra sanoi, "kuvottavan näköinen otus". Humu siitä tuli, monen vastustuksesta huolimatta. Keltainen väri vaihtui vähitellen sekaharmaaruskeaksi.
Kaverina Humu on ihanteellinen, ei hätkähdä outoja paikkoja, odottaa uskollisesti, pysyy kotona, ei sotki, on aina valmis, täysin rehellinen, hurja koira josta on ollut pelkkää iloa kohta seitsemän vuotta.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Anjon, Bubban ja Nopsan mietteitä.









Kokkola Kiltan toko 101010. Kolme pahalaista koiraa syvissä mietteissä.
perjantai 3. syyskuuta 2010
Uusi noutodirektiivi?

Brysselistä kuuluu kummia! Uuden noutodirektiivin mukaan puisia noutokapuloita ei käytettäisi enää vuoden 2011 alusta. Perusteena on puisen kapulan painon vaihtelu sääolojen ja puun kuivumisen / kastumisen seurauksena. Direktiivin mukaisesti tulee kapulan olla kaivosmetallista tehty pallonmuotoinen esine, jossa tartuntakahva. Asetuksen on kirjannut entinen painonnoston Europanmestari, tämä ehkä selittää myös hieman kohonneet alimmaispainot. Esim. kolmosluokassa painon tulee olla vähintään 8 (kahdeksankiloa). Kuvasarja esittää miten harjoitukset voidaan aloittaa uusilla noutoesineillä.
Esine on tuotava reipasta ravia ohjaajalle. Valokuvaaja hieman häiritsee suoritusta. Harjotteet voi aloittaa myös kevyemmillä painoilla. Tässä käytetty heti kahdeksankilon kilpailuesinettä.
maanantai 2. elokuuta 2010
Pahojen tokot 1.8
























Pahojen tokot suoritettiin ihanteellisessa kelissä, loistavalla kentällä, yleisöllä oli mukavat oltavat ruohikkoisella rinteellä. Koirat ja ohjaajat suoriutuivat mallikkaasti koeliikkeistä, tuloksia tuli, ja ei tullut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)