Hienoja kokemuksia

Humun kanssa lähdimme Kalajoelle Rannikon Rakkien kolmosen jälkikokeeseen.  Pohjana kahdeksan vuoden ikä koiralla, viimeiset viisi vuotta tyhjäkäyntiä, pientä kaasutusta esim. viime syksynä Kaustisilla ajoimme maastot, ja sitä ennen heinäkuussa alo tokossa yritimme.
Humu on selästä kipeä, mutta sen hurja luonto ei tunnusta sitä.
Ajattelin, että käydään kävelemässä jäljet koska Kalajoen maastot eivät aiheuta ylitsepääsemättömiä esteitä. Visusti olin varonut harjotteita sitten viime kesän.
Janalla Humu oli vähän hmm.. tunnelmissa, mutta kun jälki löytyi, ajo sujui kuin peltojäljellä. Ykkös kapulan koira otti suuhun sen näköisenä, että tämän pitää riittää, ja minä hölmö tokaisen: " Eikös sitä pitäis maahan mennä?" Samalla kai Humun ilmeestä näin, tulipas möläys. Ei Humu maahan mennyt, vaan jatkoi jäljestämistä, kuitenkin aivan eri fiilingillä kuin tähän asti.  Siinä tuli minullekin sellainen olo, nyt ei taida seuraavat kapulat  "löytyä". Näin kävi. Jälkeä ajoi - ihan hyvin - piikit ja kaikki. Ehkä neljännellä kapulalla alkoi olla Humukin sen verran kypsä, että katsoi parhaaksi vääntäytyä kipeällä selällä maahan.
Pidimme pitkän tauon söin vähäsiä marjoja, Humu makoili siinä. Siitä jatkettiin, seuraavalla kapulalla sama tahti jatkui.  Kuutonen jäi jotenkin huomaamatta, mitäs siitä.
Summa tästä, kaikki vaikuttaa kaikkeen,  Humu pystyi ajamaan jälkeä hyvin, mutta joko ikä tai kipeä selkä estää nenän käyttöä tarkemmassa nuuskimisessa. Esinekentällä koiralle ei mitään halua etsiä niin tarkasti, että olisi löytänyt hanskoja. Risteili kyllä.
Opetus: Koira on monimutkainen otus, kaikki vaikuttaa kaikkeen,  ja kun terveys petää, ei homma mene kuin Strömsöössä.