Purku löytyy

Yllättävän nopeasti projekti etenee, ja yllätyksiä täynnä. Positiivinen viesti Humulta on se, että kun toistoilla, koulutuksella on saatu oire lähes parantumaan on tautikin alkanut hellittää.
Yksi parantava lääken on piippauksen pois jääminen! Ja kun se on hallinnassa onkin yksi koiraa kiihdyttävä tekijä eliminoitu.
Olisihan tuo pitänyt huomata, että naukuminen ruokkii itseään.
Tämä oli positiivinen päiväkirjamerkintä, mitä tulossa, se nähdään.

Mietittävää huhhuuu......

Naukuprojekti etenee, vastaan tulee uusia, ja uusia kysymyksiä.
Vaikka asia vaikuttaa yksinkertaiselta, "yritä saada tuo koira hiljaiseksi," ei se sitä taida olla?

Hyötynäkökohdat: Ohjaajan hermot... Vuotavan pannun energia kaikki talteen, ja työhön... Koiran "itsehillinnän" vahvistuminen.

Haitat: Jääkö purkautumaton energia käyttämättä, ja suuntautuuko se yllättäen väärille urille? Tuleeko koirasta umpimielinen? Väheneekö "vuoropuhelu" ohjaajan ja koiran välillä? Tapahtuuko joskus isoräjähdys!?

Paljon asioita, joihin liittyy vielä koirakohtaiset ja ohjaajakohtaiset ominaisuudet.
Hyötynäkökohdista tuo ohjaajan hermot vähiten tärkeä. Oon tottunut noihin pilleihin, eikä se pahemmin hetkauta. Tietenkin mielihyvä onnistuneesta projekstista aina plussaa. (jos onnistuu). Humulla on saalisviettiä niin paljon, ettei pannun vuotaminen työskentelyä paljoa haittaa, näkyvänä olisi tietenkin itsevarman voimakkuuden lisääntyminen työssä.
Koiran itsehillintä on toivottava ominaisuus, mutta..... Nyt miinuksiin.

Aika näyttää onnistummeko kanavoinnissa? Huom! Koira ei ole kone, ja aina on asialla se toinenkin puoli. Umpimielinen? Projektin alussa näkee selvästi, että koira ainakin on ymmällään. Vuoropuhelussa ohjaajalla tärkeä osa, pitää ymmärtää koiran "hätä". Alkuräjähdys!? Voi olla, että jos olisi johtajuusongelmia, voisi tapahtua. Purkautumisia tapahtuu ainakin.

Väliraportti: Asian laajuus, ja siihen liittyvät seurannaiset yllättivät. Tällähetkellä oire, (valitettavasti vain oire) on hallinnassa. Siihen ei paljoa tarvittu "steriilissä" ympäristössä. Vaikutteiden voimakkuutta lisäämällä piippaa tulee varmasti, mutta nyt edetään lyhyin askelin.
Vaikeus, suuri vaikeus on kanavoida tuo "estyminen" oikeisiin uomiin. Varoa sijaistoiminnalle päästämistä jne....
Muuten tämä on yksi mielenkiintoisimmista jutuista pitkään aikaan. Ei tämä kirjoitettu juttu, vaan tämä rojekti.

Neutraalissa tilanteessa

29.11
Huomattava linjanmuutos tapahtunut. Yllättävää, että on vaikea todeta, onko muutos koulutuksen tulos, tai koiran omassa käyttäytymisessä tapahtunut? Toivoisin, että tuo jälkimmäinen!

Piipaa koira (t)

Olli tuolla Pahojen sivulla analysoi asiallisesti piippauksen perusteita, ja syitä.
Samojen elementtien satoa tässä niittelee itse kukin.
Vaarana on, kun pyrstön saa tervasta irti tarttuu nokka siihen, jne... vanhoja satuja muistellen.

Perimästä piippaus on kiinni. Koiran ja ohjaajan. Uskoisin, että vaikka saisin mykän koiran itselleni, vähän ajan päästä se piippaisi.
Mutta tämän kylkiäisenä taasen tulee ne kymmenen minuutin seuraamiset vietin juurikaan laskematta. Siinä se pyrstö - ja nokka teoria käytännössä. Mutta en usko, että piippauksen loppuminen, jos se joskus tapahtuisi, tuohon vaikuttaisi, ehkä kävisi päinvastoin, sitä kaivattua voimaa tulisi lisää, kuten Ollikin tuumaili?
Miten tuon projektin aloitan. Peiliin katsomalla, miettimällä omaa toimintaa, reagointia koiraan, vartalon, käsien, jalkojen, korvien, ison nenän, tukan ja vaikka minkä asentoja tarkaten.
Pitää löytää jokin yhteys miksi koira määrätyssä tilanteessa alkaa piippaamaan, ja miksi ei?
Jossakin patovaiheessa tulee äänettömyys! Koiran keskittyminen, (kanavointi) ylittää jonkin rajan, ja piippaus loppuu. Tällöin on havaittavissa juuri sitä voimakkuuden kasvua koiran olemuksessa. Tähän perustan ajatuksen, että vähäinen toivonkipinä voisi kiillellä jossain avaruudessa.
Harjoitteet aloitamme siviilissä. On kaksi hyvää paikkaa, kun alan hapuilla lakkia päähän, ja toinen ruuan odottaminen.
Näissä tapauksissa vain oire paranee, jos saan koiran hiljaiseksi. Piippaus jää koiran sisään, eikä sillä itse asian kanssa suuria tekemisiä ole. Projekti on vain mielenkiintoinen episodi koiran itsehillinnän kehittämisestä toistojen, mustavalkoisuuden avulla.
Mutta seuraavaksi olisikin sitten haettava oikea pato, ja sen purkaminen.
28.11
Projektista tulee mielenkiintoinen. Ei riitä, että pyrstö lähtee irti, ja nokka tarttuu, voi toinen siipikin siinä sivussa tervaantua, puhumattakaan varpaista.
Esim. Uloslähtö vinkumisen saa hallittua, patouttamalla koira tiukkaan katsekontaktiin. Onneksi Humu tässä vaiheessa voi pitää pannun kasassa. Mutta, "ulos!" käsky tietenkin vapauttaa energiaa niin paljon, että lähtölaukaus tapahtuu. No, onko siinä jo edistystä, että näin tapahtuu. Uskon että on? Koiran täytyy samalla jo purkaa painetta vauhtiin, ja sehän on plussaa.

ikuisuusaihe

Palkattiinko koiraa seistsemänkymmen luvun koulutuksessa? Vastaus: Kyllä.
Palkkio tuli ohjaajan hyväksynnällä ja suullisella kehumisella. Harvemmin siinä oli mitään apuvälineitä käytössä. Usein apuväline tuli esille harjoituksen lopussa, heiteltiin sesselle kapulaa.
Tämä ei varsinaista palkitsemista ollut, ehkä teho oli koiran rentouttamisessa harkkojen paineesta.
Numalla pelasin jalkapalloa tuntikaudet kisakaudella. Koira selvästi tarvitsi tällaista terapiaa. Mutta palkkiona en sitä pitäisi.
Siihen aikaan piti ohjaajan olla vielä enemmän kaksijakoinen kuin nykyään, on helppo muuttaa pakote palkkioksi esim. patukalla, tai nameilla. Mutta kun käytössä vain suullinen ja henkinen hyväksyntä, vaati se toisenlaista paneutumista koulutukseen.
Hyviä esimerkkejä suurista epäonnistujista tuli aina silloin tällöin vastaan, ja syy useimmiten, pakote ilman hyväksyntää, (palkkaa). Nykyaikana harvemmin törmää tällaisiin, koska mekaaninen palkkaus sujuu jotenkuten vaikka sielu kiehuisi. Huom. jotenkuten!
Mekaaniset palkkiot alkoivat hiipiä kentille noutokapulalla riehumisen kautta. Harvemmin kuitenkin käytettiin siihen tarkoitukseen tehtyä (patukkaa). Ipo tottis toi patukat kentälle.
Pallo ei ollut aivan tuntematon käsite silloin alkuaikoinakaan.
"Henkinen" palkkio antoi palautetta onnistuessaan koiran suoritusvarmuutena. Mutta sillä on kuitenkin vaikea saada koira tekemään liikkeet niin "riehakkaasti" kuin nykyään vaaditaan.
Nykypäivään:
Koiran koulutus, ja työskentelyyn houkuttelu perustuu suurelta osin palkkioihin. Opetetaan koira pennusta asti siihen, että jokin suoritus kannattaa tehdä koska siitä saa hyötyä. Toinen palkan tehtävä on ohjata koira toivottuun toimitaan. Esim. nopea istuminen maasta, koira tietää, että mitä nopeammin istuu, sitä nopeammin kuono on ohjaajan kädessä, josta ruokaa tulee. Tai pallo tai......
Aivan mahtavia apuvälineitä. Mutta ei niin hyvä, etteikö vähän ahistaisikin.
Kisakoiraa ajatellen ei riitä, että koira tekee temppunsa, saadakseen syödä, tai retuuttaa rättiä. Kisoissahan nuo tehosteet ovat ankarasti kielletty. Vaatii siis loppupeleissä palaamista kolmenkymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin, joissa koiralle annettu palaute tuli henkiseltä, ja ohjaajan kehonkäytön puolelta.

Miten palkataan:
Helppo sanoa alussa, riippuu koirasta. Pitäisi ehkä lisätä, ja ohjaajasta.
Sovitaan, molemmista.
Tekisi mieli vähän saarnata tähän kohtaan. Katselin silläsilmällä viime torstain dognesin touhuja, paljon oli hyvää ilmassa, tunnelma, koirien sosiaalinen käytös, ja useiden koirakkojen valtava kehittyminen muutamassa kuukaudessa.
Mutta aina olisi parantamisen varaa, ja kannattaa parantaa, koska se ei vaadi juuri mitään uhrauksia, pientä aivovoimistelua ja asian tarkastelua.

Namupalkat: Koiralla pitää olla nälkä. Jatkossa tosin koira oppii hyväksymään palkan jopa kylläisenä.
Mutta lähtökohta nälkä. Palkan pitää olla oikean kokoinen, ja koiralle todella tavoittelemisen arvoinen. Ei, "otampas velvollisuudesta". Vaan: "tänne se napu, tai sormes lähtee".
Koira pitää opettaa tavoittelemaan napua, jopa raivoisasti. Tällöin sen teho tulee lähelle patukan tehoa. Joskus ehkä ylittääkin. En tässä vielä ala tuumailemaan miten palkitaan, se jääköön tuonnemaksi.

Patukka: Koiran pitää osata nauttia patukasta, en sano raivoisasti, koska harva ohjaaja kykenee tällöin pysymään ajantasalla. Mutta koiralla pitää olla halu riistää liikkuva patukka ohjaajalta. Miksi liikkuva? Koira joka oppii tavoittelemaan liikkumatonta patukkaa on vaikea käsitellä.
Patukka ei ole koiralle "tutti". Sitä ei kannata syöttää koiralle jatkuvasti, se menettää hohtonsa alta aikayksikön. Voi kuvitella, että koira syö napun noin sekunnissa, kahdessa, samoin patukan pitäisi poistua koiralta sekunnin kahden kuluessa. Tässä huomasin puutteita Dogness hallin harjoituksissa.

Dognesissa!!

Pitkästä aikaa tuli käytyä katselemassa Dognesin hyörinää. Hyvältä näytti meininki.
Koirat olivat mukavasti sopeutuneet toisiinsa, eivät ottaneet paineita kavereista.
Luxusta tuo halli.

Yrittänyt laitetaan...

Tänään tein pitkästä aikaa jäljet kedolle. Lähtö länspohjoista kohti. Vähän höystöjä jäljelle, kulma melkein länteen, tai paremminkin lounaaseen, takaisin länspohjoista kohti. Hanska putos. Kulma taasen lounasta kohti, muutaman askeleen päästä suunta kaakkoon. Pitkä suora jonka päässä viimeinen esine.
Päivikki teki viereisille kedoille Bubballe ja Ticolle.
Jäljet vanhenivat n. puolitoista tuntia.
Jäljet vanhenevat aina vain, ovat n. 15 cm syvyydessä, väärin päin. Ketutti vähän päivällä.

Älä palkkaa kontaktista projekti

Tuottaa tulosta. Humu on nyt valmiina työstettäväksi SM-kuntoon. Palikat alkavat loksahdella paikalleen. Mutta nyt pitää pistää jäitä hattuun, malttia... malttia....

Salaisuus paljastui

Humun idoli on kuulemma ollut aina Heikki Hilander. Pettyi pahasti kun kerroin, että hänen oikea nimensä on Paavo Klipponen.