Riippakoivu katseli hieman alakuloisena tammikuista sunnuntaiaamua
Alkumatkalla näimme museoitavia wanhoja wehkeitä.
Tiedoksi, tämä on haravakone.
Humua alkoi mietittää homman mielekkyys
Vanhaa koulutietä matkasimme eteenpäin.
Tuolla aukion puolivälissä on urbaani tieura!
Humppaa mietityttää yhä enemmän...
Vielä on energiaa.
Kaikki Lohtajan lumi kerääntynyt tänne?
Tässä sitä vajaa metri.
Surmakangas loppuu tähän.Päätimme Humun kanssa mennä Surmakankaan yli että heilahtaa! Puolen vuoden päästä ei maininna arvoinen juttu. Mutta nyt me "keski-ikäiset" nuorukaiset tuonne metriseen hankeen. Kamera mukaan, kumppareiden suut teipillä kiinni, minkkikintaat käteen, toki porkat myös.
Alkumatkassa katselimme Commeria ja vanhaa haravakonetta sillä silmällä, että helpolla museoon? Alkutalvesta tämä Surmakangas on ollut kauriiden lymypaikka, niiden jälkiä etsiskelimme nytkin. Mutta mitään ei löytynyt, hanki, todella hanki oli koskematon. Kankaan etelärinteessä on kuusimetsää eikä lunta ollut kuin puolisääreen, mutta puolivälissä alkaa puusto harveta, ja muodostaa aukon, josta lunta pääsee pyryttämään pohjapuolen aukiolta syvälle metsään. Jossakin kohtaa lunta oli varmaan yli metrin, Humukin sanoi muutaman kerran hommaa hullun hommaksi. Kameran kanssa touhutessa meinas kädet jäätyä. Lumikengät ehkä olisivat kulkua auttaneet, suksista ei muuta kuin haittaa. Mutta kun ei kiire mihinkään liikuimme eteenpäin enemmän kuin taakse, viimein tulimme kovalle tielle, jota olikin jo vähän helpompi tallustella kotiin päin. Havainto, metrisessä pehmeässä hangessa koira on aika avuton kulkuneuvo, no... parempikin puhuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti