Vihdoin sain itsestäni irti että tein molemmille koirille samanlaiset jäljet, noin suunnilleen, aika hyvät niistä tuli. Ei mitään kisajälkeä, kolme kulmaa, päässä esine.
Tunnin vanhenivat kulottuneeseen ruohoon tehdyt, onneksi ei jää mitään jälkeä että silmillä voisivat ajaa. Napuja laittelin kasoihin.
Oli mielenkiintoista verrata miten ajelivat. Molemmat suoriutuivat jäljistä ilman havaittavia mokia, siinä mielessä tasaiset suoritukset.
Eroja siinä, että Humun jäljestys vaikuttaa paljon helpommalta, mutta samalla tulee se tunne, että "hyvin kävelee jäljen läpi". Tällainen ajotyyli kantaa helpolla jäljellä hyvin, mutta kun tulee vaikeuksia, onkin koira heti paniikissa.
Tummu tekee töitä koko ajan, keskittyy ja kyntää syvällä nenällä ruohostoa. Sääntöjen mukaan saisi siitä enemmän pisteitä, ja ehkä vaikeuksien tullessa valmiudet selvitä ovat paremmat.
Mutta kun on Tummulla ajanut nyt muutaman jäljen, näkee Humun aivan eri valossa, ja samalla voi kuvitella peilin, jota katsoo, ja sinne pitää irvistää. Totta se on, kyllä Humu kymmenen kertaa kysyi minulta "oletko tyytyväinen!!" On se jännää millon Tummu alkaa kysellä.....
Joopa joo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti