Kun on mennäkseen pieleen, se menee. Laitoin Cokolle jäljen maunonmaalle, aivan sen tasoisen polun, kuin Cokolle nyt viime aikoina. Höystöt asetin napukäpillä, joksi koppasin pätkän lypsykoneen maitoputkea. Jäljen teko oli näin helpompaa, vaikka vanhasta muistista joku napu lipsahti käpin ohikin.
Minna ja Jenni olivat häirönä. Vein Cokon paalulle, se lähti haparoiden, koskaan ei tuollaista ole Cokolle tapahtunut, vaivaloisesti tuli ensimmäiseen mutka etappiin. Siinä söi ne kolme napua. Mutta haparointi jatkui, sanoin Cokolle, - nyt taitaa riittää..- Siinä olikin hämmästelemistä.
Päätin heti aamulla, kun luvattu myrsky antoi vielä hengähdystaikaa tehdä paikkaavan jäljen. Profiili jokseenkin samanlainen kuin illalla.
Coko söi paalulta naput, lähti epävarmasti liikkeelle. Ajoi hieman varmemmin kuin illalla, nyt jopa loppuun asti. Söi suunnanvaihto naput, ja jäljeltä pari kolme. Nyt alkoi olla ihmetys huipussaan kui ei kelpaa jälki, eikä edes jäljellä olevat naput. Haravoimme jälkea pari kertaa edes takaisin, ei mitään. Ajattelin jo, että myyrä olisi ehtinyt.... Eipäs auta täällä pellolla vanheta. otin loppupaaluna olleen napuputken mukaan nakkasin sen olalle, samalla alkoi virrata napuja kedolle, kahden jäljen verran. Kostea maa oli tukkinut sen niin, etten meinannut saada auki millään.
Coko on tottunut vielä täyteen höystöjälkeen, joten pelkkä jälki hämmensi sitä kovasti.
Tänään tei profiililtaan samanlaisen jäljen tuvan taakse, huolehdin siitä, että käppi pysyi auki. Coko huolehti siitä, että jälki ajettiin täydellisesti, eikä napuja jätetty peltoon.
Nyt pitää modifoda tuo käppi sellaiseksi, ettei kostea maa sitä tuki!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti