Olen muutaman kerran huomannut, että Coko tuo minulle esineen, jota olen jo vähän aikaa etsiskellyt ja kaipaillut. Pari arvokasta plektraa on pelastunut tämän ansiosta, puhumattakaan sukista ym... tarvikkeista. Tuohan se tarpeetontakin kamaa, olen päättänyt, että kaikki mitä tuo, on positiivista asiaa. Haukkuminenkin jonkun tullessa, sehän on koiran virka, hyvin suuri apu monessa tapauksessa.
Yllä valokuviin lavastettu tapahtuma on tähän mennessä mystisin.
- Olin ruuvihuoneessa, otin siellä projektin edistymisestä aina silloin tällöin kuvia. Tähän en kelpuuta kännykkää, vaan ihan oikean Nikon kameran. Mukava kämmeneen sopiva pehmustetulla laukulla varustettu näppäilijä. Ei mikään suurten tunnemyrskyjen kuvaaja. Lähdin tupaan päin, Cokon hain isosta häkistä. Sitten normaalit iltatoimet, kahvia, tv-auki, facebuukki tietenkin ym.... Mutta minunhan pitäisi pistää kuvat koneelle, raportoida projektin edistymisestä. Otampa Coolpixin vinttiin.... Mihinkä sen jätin? Kaapin päälle varmaan... ei ollut! Pengoin kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat.Vein jo varmasti vinttiin, vaikka en siellä ollut vielä käynyt.. Ei ollut! Laitoin otsalampun päähäni, kävelin jäljet, joita pitkin olin tullut häkin kautta ruuvihuoneelta, täällä sen on pakko olla?! Ei ollut. Päässä alkoi surrata, ei ole totta! Palasin takaisin, Kaija kielsi jyrkästi edes nähneensä kameraa. Joutuu keittämään uudet kahvit ajatusten kirkastamiseksi. Olin kollannut kaikki paikat kahteen kertaan, vintissäkin käynyt uudelleen vaikka tiesin, etten siellä ollut käynyt! Menin jääkaapille, Coko pyrki istumaan eteeni, ei siinä kaapin ja minun välissä paljoa tilaa ollut. Katsoin sitä ihmetellen, sillä oli se ilme! Ja suussa Nikon Coolpix! Meinasi vähän huipata....-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti