maanantai 5. maaliskuuta 2018

LUOKSETULO. 5.3.2018

Mitä! Aina vain luoksetulo! Se on tärkein liike koiran ja ohjaajan välisessä kommunikoinnissa.  Luoksetulo ei tarkoita, että koira "harkitsee" tulenko luokse, tai käy nostelemassa jalkaa taipaleella "ohjaajan" hoiviin. Ei, se tarkoittaa koiralla kaiken muun toiminnan keskeyttämistä ja voisi sanoa silmitöntä ryntäystä kutsujan luokse.
Helppoa kuin heinän teko? Kyllä kun siihen yhdistetään jokin sitä tukeva toiminta. Kokeissa koiran jättäminen yksin on se vahvistava toiminta. Kyllähän sieltä lähdetään kuin jänis haavalta. Tämä riittää pisteitten saamiseksi. Mutta, kun koira löytää mukavan haaskan, tai mukavan toisen koiran ja nyt kutsun saatuan ampuu ohjaajan luokse, on melkein hyvä. Erinomaiseksi tämä nousee, kun koira on näkymättömissä ohjaajalta, sieltä lähtee mistään muusta välittämättä, on tavoite saavutettu!

Miten sen saavuttaa? Minä olen koiralle niin mukava, että "Hän" suvaitsee tulla luokseni? Meillä on niin kova laumaside, että "Hän" ryntää luokseni"?  Koirani pelkää, jos ei lönkyttele luokseni? Kolmas vaihtoehto voi toimia vahingossa jonkun kerran. Kaksi ensimmäistä yhdistettynä on avainsana. Eihän voi muuta ollakaan. Kolmanteen vielä.  On tapauksia, että koira on  saanut "herätyksen" kieltäydyttyään kuuntelemasta luoksetulo käskyä, se on haettu reippaasti pois siihen paikkaan, mistä ohjaaja kutsui.
Epävarmuustekijöitä on tässä menetelmässä paljon, pahin niistä on, jos koiran onnistuu väistämään kiinniotto yritykset. Silloin on huonoa tiedossa. Niissä harvoissa tapauksissa kun tuo onnistunut, koiraan on pitänyt päästä kiinni heti, sehän edellyttää pakomahdollisuuksien eliminoimista. Ensimmäisellä kerralla voi onnistua, toista kertaa ei saa tulla!  Toinen, ehkä varmempi tapa, koira on pitkässä liinassa, saa pakotteen kutsun aikana, tulla! Tässä jo paremmat mahdollisuudet onnistua. Mutta  inflaatio seuraa jo toisen, kolmannen yrityksen jälkeen. Joten olisi satsattava siihen yhteen ainoaan tehokkaaseen suoritukseen.  Hmm.. riskit ovat aika suuret.
No mitä sitten??

Luovuttava ajatuksesta, minä olen niin kiva! Nakuna! Mutta kun minulla on tasku, minä olen kiva! Vaikka jossakin vaiheessa hallinta ei saa edellyttää taskua, luoksetulossa se ei pidä paikkansa. Mutta kun on ollut jonkin aikaa hyvä tasku, tulee ohjaajastakin väkisten koiralle HYVÄ!!
Omakohtaiset lääkkeet, mitä olen käyttänyt:  Coko ei ole ollut mikään laumassa viihtyvä koiramies. Pieninkin lipsahdus voisi saada sen tykkäämään omasta seurastaan enemmän kuin kanssa ihmisten ja onneksi koirien!
Mutta taskusta Coko tykkää!  Ehdoton lääke numero  yksi: Vain yksi kutsu! Ja sitten huomioita. Koira tulee valtavaa vauhtia toivottavasti ohjaajan eteen, taakse, sivulle, päälle, alle, kunhan tulee! Ohjaaja antaa surkean napun siinä vauhdissa, kun koira on vielä hurmoksissa omasta suorituksesta.  Napu katoaa kuin moolokin kitaan, seuraavalla kerralla koira voi muistaa, "hmm... antoiko se minulle mitään?" Mikä neuvoksi? Rauha!! Tekniikkaa: Koira tulee kuin ammuttu, ohjaaja on todella "liekeissä" tästä performanssita,  voi jopa lisätä omalla käytöksellä höyryä tulovauhtiin. Usein tässä vaiheessa ohjaaja on täpinöissä, aidosti!  Mutta, kun koira on hallinnassa tapahtuu alasajo rauhaan. Tasku sen tekee. Tasku ei tässä vaiheessa enää palkkaa silmitöntä luoksetuloa, vaan sen jälkeisen rauhan. Tämä palkkaaminen ei saa olla huitaisu.  Cokolle sopii se, kun syötän sille kolme-neljä napua yhteen kyytiin, sehän varastoi naput, tai nielee. Napuja antaessani juttelen koiralle mukavia, luomme yksinkertaisesti näkymätöntä lankaa väliimme!  Tämä "performassi" laskee Cokon rauhan tilaan! Uskomatonta, mutta totta! Ja luoksetulot ovat jo luokkaa...... Ehkä tärkein tekijä on koiran tilan laskeminen järkevälle tasolle, jolloin se vaistoaa ohjaajan tunteet, saa tyydytyksen napuista, ja unohtaa äskeisen rajun ponnistuksen. Hienosti vanhan aikaisesti sanottuan vaihtaa vietin. En tiedä, paljonko koirakohtaista, Cokolla toimii kuin junan vessa.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Joutilaan eläkeläisen projekteja. 1.3.2018

Sata pistettä tottelevaisuudessa, kaksisataa tokossa.  Ei mahdoton saavuttaa,  koska on siitä kokemusta. Enkä pidä itseäni minään koiraguruna.
Liikkeet ovat säännöstelty niin, että terve koira voi ne hyvin suorittaa kympin arvoisesti, joka liikkeen.  Liikkeitten lukumäärä ja kesto ovat vähäiset, joten harjoitteluun ei aikaa kulu merkittävästi.
Miksi sitten ei niitä täysiä suorituksia tule helpoilla liikkeillä ja  vielä löysillä arvosteluilla, jotka toki ovat useimmiten oikeaan osunneita?
 Helppoa kuin heinänteko on vastata edelliseen kysymykseen!
Tässä oikein lista miksi?  Yritän saada tämän listan tärkeysjärjestykseen. Tärkein ensin.

- Ohjaajan luottamus itseensä ja koiraansa!! Lyhyesti - itseluottamus -
- Ohjaajan onnistuminen saamaan koira itsensä näköiseksi! Tyytyväisyys koiran käyttäytymiseen!
- Ohjaajalla ja koiralla (kohta ensimmäinen) ylpeys suorituksista, nyt näytetään!
- Ohjaajan aito ilo liikkeen onnistumisesta, (sisäinen) .

Ei muuta tarvita, nuo neljä kattavat lähes kaiken. Miten nuo saavutetaan?

   - Luottamus koiraan ja itseensä ei tule puskista! Se pitää hankkia.  Miksi se luottamus katoaa kun tulee tosipaikka? Nyt sanon, harjoituksen puutetta, ei liike harkkojen, vaan itseluottamuksen harjoittelua niin, että minä ja koirani hallitsemme tilanteen kuin tilanteen. Siis, koiran kanssa sinne missä muita ihmisiä ja eläimiä. Niin usein, ettei koiraa tarvitse "valmistella" näihin kohtaamisiin. Eikä itseäkään. Tuo jälkimmäinen on niin tärkeä taito, että vaatiin oman lukunsa.

         - Mikä häiritsee heti näiden harjoitusten alkamisesta usein minuutteja, pahimmassa tapauksessa häiritsee koko ajan. Tämä häirintä on niin ohjaajaa ressaavaa, että voisi sanoa, peli on tällä kertaa pelattu!   Ei se ole koiran ryntäily fyysisesti, sivusta katsoen "koira pois käsistä" ei, kaikki alkaa koiran ääntelystä. Vinkumisesta, vonkumisesta, jopa huutamisesta. Se pudottaa ohjaajan itsetunnon nollille. Miksi? Häpeä! Kaikki katsoo, eipä saa Kinnunen koiraansa hiljaiseksi. Ei saa. Miten saisikaan, kun on opettanut sitä sen pienen iän näyttämään tunteensa vinkumisella, huutamisella!
Vinkuminen on koiralle synnynnäinen hengissä pysymisen taito. Jo emä opettaa pentulaatikossa, vingu pentu, sinut huomioidaan. Saat ruokaa. Usein se vietikkäin koira sitä ruokaa sitten saakin. Ja minä saan sen vietikkäimmän koiran pätevän valintani tuloksena. Näin hyvä, tätähän halusin!
Jalostus korostaa usein tätä "ongelmaa"  jalostetaan liian lyhytpinnaisia koiria, jotka toki näyttävät vietikkäiltä, ovatkin sitä, toivottavasti toimintakykykin samaa luokkaa. Mutta jalostuksella on se musta puoli, kun korostaa jotain ominaisuutta liikaa, on  se pois toisaalta. (toki lottovoitto koiriakin on, jos on)   Tällainen ylijalostettu koira on lähes toivoton tapaus saada hiljaiseksi. Tällaisen koiran hermorakenteessa on tapahtunut jotain korjaamatonta, sitä ei koulutus paikkaa.
Pakko on sulkea tällainen koira tästä jutusta pois.
Mutta nyt onkin kyse koirasta, joka pentuna toteutti luonnon antamaa tehtävää, vingu, saat maitoa. Kun koira vierotetaan emästä, luonnossa tapahtuu "pennun hiljeneminen" sehän syötäisiin heti, alkaessaan vinkua omia aikojaan saalisretkellä. Mutta, mutta... Koiran tullessa uuteen kotiin,   alkaakin se tie, jossa helposti vahvistetaan edellä mainittua ominaisuutta. Pitäsi olla päin vastoin, pitäisi totuttaa pentu siihen uskoon, ruoka tulee sata varmasti ilman vinkumista. Tai ei tule lainkaan, jos ilmaiseen vinkumisella olinpaikkansa olemattomalle viholliselle.  Koira jolla on heiman ylikorostunut saalisvietti, vaatii tarkan ylöspidon, ettei vahinkoja tapahdu. Tapahtuu,. mutta mikään ei ole korjaamaton, jos koiran hermorakenne on suht koht kunnossa. Mitä kauemmaksi edetään ennen korjaamista, sitä vaivalloisempi tie on edessä. Väittäisin, että tällainen korjausliike vaatii enemmän ohjaajalta, kuin kolmosluokan liikkeitten opettaminen, paljon enemmän. (jatkuu)


                                               EI VIELÄ MYÖHÄISTÄ.

Palataan voi luokan liikkeisiin, esim. liikkeestä maahan, ja luoksetulo.  Huolellisella koulutuksella ei tarvitse toistoja kuin muutaman, niin liike on hyvällä mallilla.  Parikymmentä toistoa on jo aika paljon, viisikymmentä paljon. Vaikka jakaisi viikolle tuon määrän.
Mutta vinkumisen poistamiseen ei tuollaiset määrät riitä! Karkeasti jaoteltuna projektissa on kaksi pämäärää, joiden molempien toteuttamisesta syntyy hyvä loppu tulos.
Ensin parannetaan oire! On utopistista ajatella, että voidaan päästä heti syvempään tervehtymiseen. Missä voidaan tehdä satoja toistoja? Siellä missä niitä virheitäkin on tehty! Hyvin tehokas paikka on ulko-ovi. Sen takana on vireälle koiralle houkutus joka riittää pitkälle hoidossa.  Oireen poistaminen on pelkkää "matematiikkaa" kielletään koiraa vinkumasta. Nyt pitää huomata, ja todentaa viimeistään, ettei vinkuminen ole hermosto peräistä, jos on, on turha jatkaa. Sen huomaa helposti muutaman toiston jälkeen. Koiran olemus ilme kertoo pajon. Hermostoperäinen  koira ei hetkeäkään kuuntele, eikä reagoi esto yrityksiin. Hiljaisuutta voi kestää hetken, mutta senkin hetken aikana koira latuautuu aina vain pahempaan padon purkuun, siis toivoton tapaus.
Väärälle tavalle oppinut koira alkaa hyvin nopeasti "miettiä" mistä kysymys?  Tällaista koiraa voidaan kieltää ja kehua, eikä se aiheuta koiralle patoutumaa, ennemmin poistaa sitä. Kun koira on hiljaa siitä asti, kun se tuotiin ovelle, sen voi päästää ulos, tai palkita hyvin sisällä. Ulos päästö pitää olla hyvin "nuiva" se ei saa ottaa sitä palkintona. Kun tämä neutraali harjoitus onnistuu parikymmentä kertaa peräkkäin, voidaan sitä vaikeuttaa. Hyvä keino on alkaa pukea itselle ulkotakkia päälle, jos haluaa ottaa pieniä askelia, myös lakin ottaminen hyllyltä on hyvä harjoitus. Pieninkin äännähdys koiralta... takki heti pois unohdetaan vähäksi aikaa koko juttu. Uusi yritys, uusi yritys, nyt ei kielletä suullisesti, mutta palkitaan suullisesti, jos koira kestää takin oton.  Tärkeää, että pienikin äännähdys lopettaa toiminnan. Tätäkin voi varioida, poistutaan koko eteisestä, jos koira äännähtää, tullaan takaisin, takki pois, takki päälle, siitä se lähtee. Jossakin vaiheessa voi koiraa palkita jopa napulla, jos homma hoituu ohjaajan mielestä hyvin! Kyllä koira vaistoaa ohjaajan aidon ilon.  Ulos päästäminen pitää olla hyvin "neutraali" jopa unelias tapahtuma. Näin lyhyesti selitettynä ensimmäinen päämäärä.
Kun tällainen projekti on meneillään, on siitä saatava hyöty maksimoitava. Nythän on oireeseen puututtu, alkaa lopullinen "parantaminen".  Rinnan harjoituksen vaikeuttamisen kanssa mennään vietin vaihdon kautta lopputulokseen. Harjoitusta on helppo vaikeuttaa kun nostetaan koiran viettiä ennen harjoitusta.  Vietin nosto lisää koiran kestävyyttä hallita itsensä kiihtyneessä mielentilassa. Teoriassa tapahtuu niin, että korkeaviettinen koira laskee viettinsä rauhan tasolle, saa vapautuksen nostaa vietin aluksi matalalle, vähitellen voidaan sitäkin kohottaa, mutta ei ole välttämätöntä. Koira siis käsketään ulos matalassa vietissä, se voi nostaa esim. pihalla, mutta mitään ryntäystä ei sallita. Eikä edes sitä, että koira päästyään vapaaksi räjähtää heti. Sitä se ei tee, jos ulospääsy on hallittu, koira ei pääse ulos ilman käskyä! Huom. ero - vapaa - toiminnalle. Tässä lyhyesti toinen osa. Se on enemmän jatkohoitoa, hyvin pajon riippuu koirastakin miten yksityiskohdat tulee suunnitella.

Muutama tärkeääkin tärkeämpi huomio: Koiran on oltava koko ajan hiljaa! Ei pienintäkään lipsumista, koska yksi inahdus kertautuu hyvin herkästi kahdeksi,  kolmeksi..... jne. Toiminta pitää keskeyttää heti, jos koira ei ole samalla aaltopituudella ohjaajan kanssa. Koiraa pitää voida kehua ilman sen vietin vähäistäkään nousua.  Ulosmeno ei ole vapautus, vaan käskystä ulos meno!  Kun kotona ulosmenot ovat täysin hiljaisia, otetaan sama juttu autoon nousussa. Vähitellen voidaan harjoituksiin lisätä vaikeutta esim. toinen koira...... Tärkeää, täysi hiljaisuus on oltava!