ikuisuusaihe

Palkattiinko koiraa seistsemänkymmen luvun koulutuksessa? Vastaus: Kyllä.
Palkkio tuli ohjaajan hyväksynnällä ja suullisella kehumisella. Harvemmin siinä oli mitään apuvälineitä käytössä. Usein apuväline tuli esille harjoituksen lopussa, heiteltiin sesselle kapulaa.
Tämä ei varsinaista palkitsemista ollut, ehkä teho oli koiran rentouttamisessa harkkojen paineesta.
Numalla pelasin jalkapalloa tuntikaudet kisakaudella. Koira selvästi tarvitsi tällaista terapiaa. Mutta palkkiona en sitä pitäisi.
Siihen aikaan piti ohjaajan olla vielä enemmän kaksijakoinen kuin nykyään, on helppo muuttaa pakote palkkioksi esim. patukalla, tai nameilla. Mutta kun käytössä vain suullinen ja henkinen hyväksyntä, vaati se toisenlaista paneutumista koulutukseen.
Hyviä esimerkkejä suurista epäonnistujista tuli aina silloin tällöin vastaan, ja syy useimmiten, pakote ilman hyväksyntää, (palkkaa). Nykyaikana harvemmin törmää tällaisiin, koska mekaaninen palkkaus sujuu jotenkuten vaikka sielu kiehuisi. Huom. jotenkuten!
Mekaaniset palkkiot alkoivat hiipiä kentille noutokapulalla riehumisen kautta. Harvemmin kuitenkin käytettiin siihen tarkoitukseen tehtyä (patukkaa). Ipo tottis toi patukat kentälle.
Pallo ei ollut aivan tuntematon käsite silloin alkuaikoinakaan.
"Henkinen" palkkio antoi palautetta onnistuessaan koiran suoritusvarmuutena. Mutta sillä on kuitenkin vaikea saada koira tekemään liikkeet niin "riehakkaasti" kuin nykyään vaaditaan.
Nykypäivään:
Koiran koulutus, ja työskentelyyn houkuttelu perustuu suurelta osin palkkioihin. Opetetaan koira pennusta asti siihen, että jokin suoritus kannattaa tehdä koska siitä saa hyötyä. Toinen palkan tehtävä on ohjata koira toivottuun toimitaan. Esim. nopea istuminen maasta, koira tietää, että mitä nopeammin istuu, sitä nopeammin kuono on ohjaajan kädessä, josta ruokaa tulee. Tai pallo tai......
Aivan mahtavia apuvälineitä. Mutta ei niin hyvä, etteikö vähän ahistaisikin.
Kisakoiraa ajatellen ei riitä, että koira tekee temppunsa, saadakseen syödä, tai retuuttaa rättiä. Kisoissahan nuo tehosteet ovat ankarasti kielletty. Vaatii siis loppupeleissä palaamista kolmenkymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin, joissa koiralle annettu palaute tuli henkiseltä, ja ohjaajan kehonkäytön puolelta.

Miten palkataan:
Helppo sanoa alussa, riippuu koirasta. Pitäisi ehkä lisätä, ja ohjaajasta.
Sovitaan, molemmista.
Tekisi mieli vähän saarnata tähän kohtaan. Katselin silläsilmällä viime torstain dognesin touhuja, paljon oli hyvää ilmassa, tunnelma, koirien sosiaalinen käytös, ja useiden koirakkojen valtava kehittyminen muutamassa kuukaudessa.
Mutta aina olisi parantamisen varaa, ja kannattaa parantaa, koska se ei vaadi juuri mitään uhrauksia, pientä aivovoimistelua ja asian tarkastelua.

Namupalkat: Koiralla pitää olla nälkä. Jatkossa tosin koira oppii hyväksymään palkan jopa kylläisenä.
Mutta lähtökohta nälkä. Palkan pitää olla oikean kokoinen, ja koiralle todella tavoittelemisen arvoinen. Ei, "otampas velvollisuudesta". Vaan: "tänne se napu, tai sormes lähtee".
Koira pitää opettaa tavoittelemaan napua, jopa raivoisasti. Tällöin sen teho tulee lähelle patukan tehoa. Joskus ehkä ylittääkin. En tässä vielä ala tuumailemaan miten palkitaan, se jääköön tuonnemaksi.

Patukka: Koiran pitää osata nauttia patukasta, en sano raivoisasti, koska harva ohjaaja kykenee tällöin pysymään ajantasalla. Mutta koiralla pitää olla halu riistää liikkuva patukka ohjaajalta. Miksi liikkuva? Koira joka oppii tavoittelemaan liikkumatonta patukkaa on vaikea käsitellä.
Patukka ei ole koiralle "tutti". Sitä ei kannata syöttää koiralle jatkuvasti, se menettää hohtonsa alta aikayksikön. Voi kuvitella, että koira syö napun noin sekunnissa, kahdessa, samoin patukan pitäisi poistua koiralta sekunnin kahden kuluessa. Tässä huomasin puutteita Dogness hallin harjoituksissa.