maanantai 20. marraskuuta 2017

Coko ei! 20.11.2017

Ei sanan käyttö on hyvin, hyvin koirakohtaista. Toisille se on välttämätön, toisille ei niinkkään. Humulle yritin, vähän onnistuinkin teknisesti opettamaan, ettei ei sanaa tarvita. Olen lueskellut noita Humun pentu ja varhaisajan päiväkirjoja, jossa pohdiskelen ei sanalle korvaavia toimintoja. Niitähän kyllä löytyy, Humulle se ei tuottanut vaikeuksia, paitsi! Nyt jälkeenpäin ajatellen, teinkö siinä karhunpalveluksen koiran hermorakenteelle, joka lähtökohtaisestikin oli saalispainotteinen, hektinen ja levoton kokonaisuus!? Totta kai tein. Humu olisi vaatinut selkeät ohjeet mitä ei saa tehdä. Paradoksi siinä, että se ei tehnyt epätoivottuja asioita. Yksi syy jatkuva positiivinen vahvistaminen. Olisi vain pitänyt tajuta, ettei koira tainnut olla oikein onnellinen? Siinä jossa minun olisi pitänyt vahvistaa, antaa selvät säännöt tehdä, olla tekemättä, jätinkin ratkaisuvallan Humulle. Ei siitä aina hyvää seurannut.
Coko on hieman eri luontonen. Se haluaa selvät neuvot elämällensä. Sille on selvää, kun käsken odottamaan, se odottaa. Mutta Coko on vallanhaluinen, toisin kuin Humu. Siksi sille pitää tehdä entistä selvemmäksi, kuka käskee, ketä pitää totella. "Tee temppu"! On helppo opettaa koiralle, varsinkin koiralle jota ei tarvitse narulla työntää. Mutta "Älä tee temppua" onkin paljon vaikeampi, agre ja saalis painotteiselle koiralla. Nyt tulee kehiin sana EI! Ehdoton ei! Lyhyt ei! Mutta, mutta! Jos noin, on hypätty ojasta allikkoon?!  Kyllä, oikea tapa tietenkin: "ei HYVÄ!" Tähän vaaditaan harjoitusta, taas harjoitusta.  Aluksi ehkä tarvitaan, "EI! hyvä" Tästä aletaan kääntämään suhdetta pienillä harjoituksilla, tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon.  Olen huomannut, että Coko tarvitsee neuvojan, vaikka menee itse pää kolmantena jalkana seikkailuihin.  Bonuksena tulee levollinen koira, joka aluksi nukkuu hämmennystään pois, sen jälkeen alkaa nauttia kakkos-tai kolmos - tai  nelos paikasta laumassamme!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Hyvät pohjat, tai huonot? 1.11.2017

Ehkä liian vähän tulee kiinnitettyä huomiota näin amatöörinä sanaan, "hyvät pohjat"? Tarkemmalla mietinnällä se taitaa erottaa harrastelijan, osaajasta! Vieläkin tarkemmalla mietinnällä ilmenee, että kuulun ja olen aina kuulunut tuohon edellä mainittuun ryhmään.
Tämä ominaisuus kostautuu usein epävarmuutena, "no jos se sattumalta tekisi" jne...." Hyvät pohjat" eivät tarkoita, - otin sata kertaa eteenmenoa, - otin viisikymmentä kertaa hyppyä.... viime viikolla.- Ei todellakaan. Kovin tarkalla mietinnällä "hyvät pohjat" tarkoittavat koiralle toistettua toimintaa, joka alkaa muistuttaa jopa vietti päällä olevan koiran työskentelyä, mutta ei ole sitä. Yksi yksinkertaisimmista, "hyvistä pohjista" on koiran sivulla istuminen. Sitä on tehty pennusta asti, joten koira tekee sen vaistomaisesti. Kuitenkin tämäkin "hyvät pohjat" ei ole täydellinen ilman ohjaajan ja koiran keskinäistä konfliktin sietokykyä.  Esim. Polkaise koiran varpaille pari kertaa peräkkäin, kun se istuu sivulla! Puolittainen "hyvät pohjat" koira kääntää vietin päälle ja tulee hädissään vielä lähemmäksi!  Vajaasti koulutettu voi alkaa kartaa ohjaajaa. Mitä herkempi ja pintapuolisesti koulutettu liike, esim. nouto, koira heittää noutamisen herkästi muiden hommaksi, kun tulee konflikti ohjaajan kanssa. Peltojäljillä kun koira herkimmillään, tämä ilmenee pahimmillaan valejäljen ajamisena. Siksi olisikin tärkeä kuormittaa pellollakin koiraa kestämään ohjaajan ja itsensä väliset konfliktit.Sehän ei tule hetkessä, kouluttaminen, ei edes vuodessa. Turhaan ei puhuta pienestä patouttamisesta jäljellä, tämähän on yksi tie konfliktien sietoon.
Ennenkin tiedettiin jotakin.... Kun koira alkoi herkistyä narulle, etsittiin pitkä metsäpolun pätkä, jos kaveri mukana, hän polun päähän, ja houkuttelemaan koiraa tulemaan, ja ohjaaja tietenkin jarrutti parhaan taitonsa mukaan.  Molemmilta vaadittiin taitoa, ettei koira päässyt yliminä tilaan. Vähitellen avustajan rooli heikkeni ja ohjaaja saattoi alkaa häiritä koiraa jälkiliinalla. Kyllä tämäkin auttoi "hyvän pohjan" rakenteluun, tietenkin ei korvaa pennusta asti tehtyä työtä.
Milloin voi sanoa fh koirasta "hyvät pohjat"? (hieman liiotellaan) Ohjaaja vetää koiran väkisten pois jäljeltä, koira käy puraisemassa ohjaajaa,  menee takaisin jäljelle, aiheuttaen melkein sairaaloisen kuvan toiminnastaan!!!!
Tuossa yllä olevassa kuvan toiminnassa tapahtuu tuo ilmiö. Koira on täysin kuuro ohjaajan turhautumiselle, kun pitää ottaa sen suusta kaikki mitä tarjoaa. En tiedä, onko mitään enää keinoa, jolla tuo "hyvä pohja" murrettaisiin.  Toki ei tottis niin rakettitiedettä ole, että joka liikkeelle kannattaisi tehdä " hyvät pohjat" jos ne tekisi, se SM-mitalli olisi varmasti taskussa.