Ei sanan käyttö on hyvin, hyvin koirakohtaista. Toisille se on välttämätön, toisille ei niinkkään. Humulle yritin, vähän onnistuinkin teknisesti opettamaan, ettei ei sanaa tarvita. Olen lueskellut noita Humun pentu ja varhaisajan päiväkirjoja, jossa pohdiskelen ei sanalle korvaavia toimintoja. Niitähän kyllä löytyy, Humulle se ei tuottanut vaikeuksia, paitsi! Nyt jälkeenpäin ajatellen, teinkö siinä karhunpalveluksen koiran hermorakenteelle, joka lähtökohtaisestikin oli saalispainotteinen, hektinen ja levoton kokonaisuus!? Totta kai tein. Humu olisi vaatinut selkeät ohjeet mitä ei saa tehdä. Paradoksi siinä, että se ei tehnyt epätoivottuja asioita. Yksi syy jatkuva positiivinen vahvistaminen. Olisi vain pitänyt tajuta, ettei koira tainnut olla oikein onnellinen? Siinä jossa minun olisi pitänyt vahvistaa, antaa selvät säännöt tehdä, olla tekemättä, jätinkin ratkaisuvallan Humulle. Ei siitä aina hyvää seurannut.
Coko on hieman eri luontonen. Se haluaa selvät neuvot elämällensä. Sille on selvää, kun käsken odottamaan, se odottaa. Mutta Coko on vallanhaluinen, toisin kuin Humu. Siksi sille pitää tehdä entistä selvemmäksi, kuka käskee, ketä pitää totella. "Tee temppu"! On helppo opettaa koiralle, varsinkin koiralle jota ei tarvitse narulla työntää. Mutta "Älä tee temppua" onkin paljon vaikeampi, agre ja saalis painotteiselle koiralla. Nyt tulee kehiin sana EI! Ehdoton ei! Lyhyt ei! Mutta, mutta! Jos noin, on hypätty ojasta allikkoon?! Kyllä, oikea tapa tietenkin: "ei HYVÄ!" Tähän vaaditaan harjoitusta, taas harjoitusta. Aluksi ehkä tarvitaan, "EI! hyvä" Tästä aletaan kääntämään suhdetta pienillä harjoituksilla, tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. Olen huomannut, että Coko tarvitsee neuvojan, vaikka menee itse pää kolmantena jalkana seikkailuihin. Bonuksena tulee levollinen koira, joka aluksi nukkuu hämmennystään pois, sen jälkeen alkaa nauttia kakkos-tai kolmos - tai nelos paikasta laumassamme!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti