Lämmintä piisaa, aamu oli leppoisan leuto. Lenkille lähdimme hyvissä ajoin, Koivistonperäntietä lompsimme mukavaa kyytiä eteenpäin. Jospa sittenkin? Alkoi jännittää, jatkoimme matkaa. Hautakankahan kohdalla huomasin kauhuksen, talutin kotona. Talutin, jota olin käyttänyt kerran talvella, silloinkin turhaa. Mutta nyt olimme menossa Irenen ja koiran ohi. Edellinen ohitusyritys keskeytyi ko. parin tullessa puskien takaa tielle. Silloin otimme Cokon kannsa U-käännöksen. Varoen lähestyimme siltaa, kun se ylittää on vaikea kääntyä takaisin. Kaikki aistit valppaana eteen päin. Ei mitään. Seuraavaksi pienemmät vaarat, jospa Irene ja koira tulevatkin Järvelän tai Takkuhaan tieltä eteemme. Ei mitään, nyt alkoi helpottaa. Karhin mutkatiellä olimme jo varmoja, että vaara on ohitettu. Muutamat autot ajoivat ohi tai tulivat vastaan, yksi iso niittotraktorikin, nyt on se aika. Pumppuasemalla otin muutamat kuvat. Hevosihmiset tekivät keväällä karhunpalveluksen Palonkankaan teille, kun syvälanasivat ne. Nyt ovat kuin jauholaaria. Täätä suunnasta on vaikea löytää vaihtoehtoja. Emme niitä hakeneetkaan, vaan porhalsimme hiekassa sen kun jalat eteenpäin veivät, joka askeleella tantui, että myös taaksepäin. Nutturan aukealla puhalsi mukava leppoisa länsituuli, päivästä näytti tulevan täydellinen ilman suhteen, niinkuin tulikin. Vähän yli kymmenen kilometriä tuli tasasivuisen neliön kiertämisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti