Lenkit jatkuu... 4.6.2020

 Onko Coko huolestunut kun porkat ovat noin kaukana?

 Pumppuasema kesäisessä asussaan.

Voi olla, että korvat valehtelivat, olin kuulevinani koneiden hurinaa, hylätyn aseman sisältä?

Torstaina  neljäs kesäkuuta, puolustusvoimain lippupäivänä töpöstelimme aivan ajatuksissa pumppuaseman tienoille. No, pitihän se nähdä kesäisessäkin asussa. Hiljaista oli, paitsi, hurisiko tiilitalon sisällä jokin? Emme vaivanneet sillä päätä, jatkoimme vaellusta joutsenlammelle, sieltä hiljalleen kotiin. Tulihan vajaa kymppi käveltyä. Ja lenkit jatkuu!

Kiertelyä ja kaartelua Cokon kanssa. 3.6.2020

 Coko jälleen kerran porkkavahtina.

 Tie kiinnostaa koiraa enemmän kuin pitkä ampumakatos.

 On siinä koneita kerrakseen, kaikki eivät mahtuneet kuvaan.

 Tässä putkipommien äiti!

 Mukavaa vaihtelua ajella Taavetilla jouhtikarhi perässä.

Näkyvää tuolla hirmulla syntyi todella nopeasti.

Tässä Jannen tuoma ihmeteippi. Kenkähän meni käytännössä poikki tuosta kohdin. Teippi ollut jo kolmessa lenkkikokeessa, sitkeästi tehtävänsä hoitaa. Jos kyltyy uusi on helppo laittaa tilalle.

Lämmin touko-kesäkuun vaihde aktivoi monenlaiseen toimintaan. Joka aamuiset lenkit aloittavat päivän, nyt on tullut paljon uusia mahdollisuuksia, kun kylvöt on tukittu tiiviiksi, sellaisella pellolla on kevyt kävellä. Toki raskautta haemme Cokon kanssa Rajakallion jyrkistä nousuista. Kylvöt on kylvetty, uusi pystymallinen puunhalkoja on nyt työn touhussa, isoja männyn, haavan ja koivun pöllejä onkin tarjolla, mikäs sen mukavampaa.

Paluu normaaliin rytmiin. 25.5.2020

 Tässä kulkijat kummastelee Nutturanmäen muodonmuutosta.

 Ennen kivinen tie on sileää tasankoa...

 Tällainen määrä nousi kiveä. Doosan oli kaivurin nimi.

 Tässä sitä miettimistä, kuka "tienvarsipommin" on tänne asentanut? Paikka Alanevan - Väärähaaran seutuvilla.

 Coko olisi halukas tutkimaan löytyykö räjähteitä.

 Ilma oli jo kesäisen lämmintä, koirankin mielestä.

Takana näkyykin Alanevan Karhin puoleista päätä. Niin putkipommi osoittautui pohjaveden korkeuden mittariksi. Pekka tämän tiedon välitti.

Viikon verran oli lenkit hakusalla, pyörällä liikkuminen ei ole optimaalista Cokon kannalta, koska vaatisi reippaasti kilometrejä, että saman tehon saa kuin kävellen. Tämä sopii meille. Nyt teimme jo normaalin keskipituisen lenkin. Molemmat taisi nauttia tavallista enemmän kesäisen lämpimässä aamussa liikkumisesta. Alanevalla kävimme, kuvat kertovat miten Nutturanmäelle käynyt. Käsittämätön määrä kivejä noussut. Mäki on nyt tasainen, jopa vähän loivempi kuin ennen.
Rajakalliollakin pyörähdimme tulomatkalla, spurtti ylös ei saanut edes hengästymään, merkillistä? Helken pellon kautta kotiin. Se on kylvössä, ja hyvin tukittu, joten kulku käy joutuisasti. Ojassa on vielä hieman liikaa vettä, eiköhän se kesän päälle kuivu.

Monenlaista retkeilyä Cokon kanssa. Yhteenvetoa 24.5.2020

 Huhtikuun lopun lumisäikähdyksen jälkeen ei ole lunta näkynyt. Tässä Nutturan mäen syrjää.

 Coko vahtaa Rajakallion laella porkkia.

Tässä kyltti  Rajakallion päältä.

 

Tässä taasen kallion vierestä...

 Coko ottaa tosissaan lenkit, niinhän sitä pitääkin.

Tasaiselta näyttää kallion päälystä, mutta aika moisia laskuja / nousuja on saatu kuntorataan kuntoilijan onneksi tai.... kiusaksi!

Joka aamu olemme Cokon kanssa suunnistaneet johonkin päin lenkille, etupäässä Palon ja Rajakallion maastoihin. Alanevan joutsenet myös tulleet tutuiksi. Mutta sitten piti tölmästä pikkuvarvas toolin jalkaan, siitä seurasikin viikon pyöräilykuuri, olihan sekin mukavaa, mutta Cokolle rankkaa, ja minulle liian helppoa. Tänä 24 toukokuuta teimme jälleen kävely retken.

Toukokuun alku, lumeton, etelä tuulikin yrittää. 2.5.2020

 Porkkavahti.

 Pitäisikö olla vähän lähempänä...

Lumen alta paljastuneen käpin ilmaisu.

Yllättäen oli lumi maassa! 29.4.2020

Kyltti kertoo mistä tiestä kyse.

 Yöllä satanut kattavan lumipeitteen.

 Nutturanmäki parahimmillaan aamuauringossa.

 Joutsen lammella postikorttimaiset tunnelmat.

 Tuolla puskikossa varmaan joutsenten pesä on, tai ei.....

Lumi luo hyvää kontrastia. 

 Pahojen kenttä aamulla 29.4.2020

Cokolla juhlaa, kun kostea lumi on aktivoinut keppien hajumolekyylit.


Kotona odotti monta hanhipaistia!

Talven sään arvaamattomuudesta jälleen todiste. Pitkän sulan jakson jälkee maa aamulla lumen peitossa, ei mitään kuuramattoa, vaan kunnon viisi senttinen kerros. Tuon järkytyksen vastapainoksi oli nousevan auringon luoma epätodellinen maisemakuva, josta kalpean aavistuksen antaa kameran linssin läpi biteille välittynyt informaatio. Cokolla oli jälleen touhua ilmaista lumen alta haisevat omat "kapulansa".  Joutsenlampi kun postikortista, ensin katselin, ettei lintuja lainkaan soutelemassa, mutta sitten huomasin hyvin maastoon katoavan joutsenen vastarannan tuntumassa. Toinen oli kai jo lähtenyt pesää rakentelemaan. Näkyvä joutsen kai tunsi meidät, kun paljasti itsensä lähtien lipumaan hiljalleen luoksemme. Sanoin Cokolle, että paras häipyä, saavat oman rauhansa linnut takaisin. Kiersimme Sudenkroopin kautta koirakentälle, joka täysin talvisessa asussa. Kalliollakin oli pehmeä lumivaippa kuntoradalla, aivan olisi aamulla voinut suksilla suihkia. Otimme riskin yrittää Helken pellolle vetisen ojan yli, se onnistui mukavasti. Illemmalla alkoi hanhia kerääntymään  ikkunan alla olevalle pellolle. Niitä oli jo lähes sata. Nyt, 30. 4 kirjoittaessani hanhimäärä on varmaan lähes tuhat tuolla jo sulalla pellolla.

Kohtalaisen pitkä sunnuntailenkki. 26.4.2020

 Fiat 128 ennen Kuokkamaata.

 Coko katselee matkan päästä saadakseen kokonaiskuvan romusta.

Nyt on vahdittavana myös hanskat.

 

 Soraplaani isojen monttujen äärimmäisessä päässä, lähellä Matkusnevaa.

 Cokollakin matka alkaa tuntua.

 On mukava levähtää eväs tauolla.

 Maston juurella  tietenkin.

Eihän Cokoa todella väsytä?

 Jos vähäsen....



Levon jälkeen alkaa kapulan ilmaisu maistua. Näin kaukaa Coko yleensä ilmaisee.

Siinähän se, viime syksyn jäljiltä, ei jäljiltä, vaan viime syksyltä.....

Varhain aamulla reppu pykälään, repussa termospullossa kahvia, ja yksi grilli makkara. Oikeaan kohtaan nautittuna kova rautais annos. Kasitien yli Koivistonperän tieltä, Hollaa pitkin Matinsuohon, siellä pieni metsälenkki, matka jatkui tuttua polkua. Alitimme isot linjat, ennen isoa aukiota näin Fiat romun josta Matti talvella puhui. Hyvin onnistui vapaa suunnistus kohdalleen. Vetinen oja haetti hieman ylityspaikkaa, löytyihän se. Muutama viikko sitten taivalsimme samoja reittejä Kuokkamaalle ja sieltä isoille montuille, nyt koukkasimme katselemaan millaista toimintaa montuilla on. Yksi kauhakuormaaja piti rokuulia. Pohjapuolen jyrkänteen reunaa kävelin takaisin Kuokkamaan tielle, jatkoimme matkaa mastolle, jossa evästys. Koirakentällä oli auto, joten päätimme kiertää Alanevan kautta kotiin. Koiviston reunaa Sainsalon tielle, pihalla oli mittareihin kertynyt kilometrejä yli 13 km. 

Rantijärven labyrinteissä. 23.4.2020

 Aurinko seurasi uteliaana takanamme, kun porhallsimme Nutturan mäkeä kohti.

 Vanhat tutut odottivat jo meitä.

 Kai kyselivät toisiltaan, "mitä nuo taas täällä tekevät?"

 Tässä Rantinevan aukean lato.

 Coko on hyvä porkkavahti.

 Aina se niiden lähelle itsensä tukkii.

 Mukava siinä hengähtää.

 Mutta lähtö koko ajan mielessä.

 Tässä oja, joka kuljettaa Pörkkiönkin vedet mereen. Toisella puolen on vielä puolet Rantijärven pohjaa puskittumassa.

 Täällä ovat koneet tehneet melkein toivotonta työtä saadakseen pellot viljeltävään kuntoon.

 Tuosta oja jatkuu Pörkkiöön, Nutturan puoleinen yhtyy Sainsalon puoleiseen, johon myös maantien takaa tulee vesiä.

 Tässä ollaan meidän entisen maan kohdalla Rantinevalla.Taustalla oli kun olin poikanen Rantijärvi vielä voimissaan.

 Tämä tie vei Nuttura-Nevahaan tielle, muuttokuormat Pörkköön  kulkivat täältä kautta.

Tässäkin oli meidän sarkoja, ajoin ensimmäistä kertaa hevosniittukoneella näillä seuduilla, olin jo seitsemän vuotias.

Kuvat puhunnee puolestaan tässä jutussa. Rantijärven pohja on ollut kymmeniä vuosia luonnon tilassa rommakkona. Nyt on  viljelyskelpoinen maa levittäytynyt Rantinevalta lähemmäksi järven keskikohtaa. Veto-oja on melkein keskellä kuivatus aluetta, toinen puoli on vielä puskikkoa ja alkavaa puustoa, sekä märkää! Onko aikomus tehdä sekin pelloksi jää nähtäväksi. Meillä oli Rantinevalla kuvassa näkyvän tien, joka silloin hyvin vaatimaton, molemmilla puolin peltoa. Järven puolella taisi olle enemmän, ja latokin oli käyttökuntoinen. Toisen puolen lato oli rapistunut. Otsikon labyrintti? Menimme summassa Cokon kanssa katsomaan veden kanssa kamppailevaa uutismaata, ojat ovat isoja, sekä sillat harvassa, pientä taiteilua ja pakittamista vaati selvitä "labyrintistä" kastumatta ihmisten ilmoille, noo ei nyt niinkään vaikeaa. Mutta töitä on vielä paljon saada nuo nyt viimeksi raivatut pellot kuiviksi. Mukava reissu, josta puuttui metsäelementti täysin.