Aurinko seurasi uteliaana takanamme, kun porhallsimme Nutturan mäkeä kohti.
Vanhat tutut odottivat jo meitä.
Kai kyselivät toisiltaan, "mitä nuo taas täällä tekevät?"
Tässä Rantinevan aukean lato.
Coko on hyvä porkkavahti.
Aina se niiden lähelle itsensä tukkii.
Mukava siinä hengähtää.
Mutta lähtö koko ajan mielessä.
Tässä oja, joka kuljettaa Pörkkiönkin vedet mereen. Toisella puolen on vielä puolet Rantijärven pohjaa puskittumassa.
Täällä ovat koneet tehneet melkein toivotonta työtä saadakseen pellot viljeltävään kuntoon.
Tuosta oja jatkuu Pörkkiöön, Nutturan puoleinen yhtyy Sainsalon puoleiseen, johon myös maantien takaa tulee vesiä.
Tässä ollaan meidän entisen maan kohdalla Rantinevalla.Taustalla oli kun olin poikanen Rantijärvi vielä voimissaan.
Tämä tie vei Nuttura-Nevahaan tielle, muuttokuormat Pörkköön kulkivat täältä kautta.
Tässäkin oli meidän sarkoja, ajoin ensimmäistä kertaa hevosniittukoneella näillä seuduilla, olin jo seitsemän vuotias.
Kuvat puhunnee puolestaan tässä jutussa. Rantijärven pohja on ollut kymmeniä vuosia luonnon tilassa rommakkona. Nyt on viljelyskelpoinen maa levittäytynyt Rantinevalta lähemmäksi järven keskikohtaa. Veto-oja on melkein keskellä kuivatus aluetta, toinen puoli on vielä puskikkoa ja alkavaa puustoa, sekä märkää! Onko aikomus tehdä sekin pelloksi jää nähtäväksi. Meillä oli Rantinevalla kuvassa näkyvän tien, joka silloin hyvin vaatimaton, molemmilla puolin peltoa. Järven puolella taisi olle enemmän, ja latokin oli käyttökuntoinen. Toisen puolen lato oli rapistunut. Otsikon labyrintti? Menimme summassa Cokon kanssa katsomaan veden kanssa kamppailevaa uutismaata, ojat ovat isoja, sekä sillat harvassa, pientä taiteilua ja pakittamista vaati selvitä "labyrintistä" kastumatta ihmisten ilmoille, noo ei nyt niinkään vaikeaa. Mutta töitä on vielä paljon saada nuo nyt viimeksi raivatut pellot kuiviksi. Mukava reissu, josta puuttui metsäelementti täysin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti