27032008
Tänä iltana sai Humppa pysytellä autossa alusta loppuun saakka. Kiertelin vapaamuotoista kuviota hallissa katselemassa ja olemassa "viisas" kun ahkerat harjoittelivat koiriensa kanssa.
Ei mitään pahaa sanottavaa touhusta.
Palmukin näyttäytyi pitkän tauon jälkeen. Dognesshallittomuudesta huolimatta, tai sen tähden, koiran edistyminen ollut huomattavaa, sen huomasi meikäläinenki.
Shapendoes teki täsmällistä työtä, mukava hermonen koira. Ticolla seuraaminen parasta tältä talvelta. Kiltalaisten koirat hyviä kuten aina.
Hoffi kisakunnossa, ja kisathan sillä onkin edessä.
Elina ja kyyhkyset keskittyivät raunioketteryyden hiomiseen. Siinä Jykällä uusi laji ensi kesäksi?
Kaksi uutta koirulia pistäytyi, pohjoisesta Sannan koiran kasvattaja, ammattilainen otteiltaan. Sokerina pohjalla saksanpaimenmalinoisboxeri?noutaja?uros. Koira oli miellyttävä tuttavuus.
torstai 27. maaliskuuta 2008
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
SF-KVA SPU MAGNUM (Numa)
ensimmäinen osa.
Numa syntyi ensimmäinen kuudetta yhdeksäntoista kahdeksankymmetäyksi. Onnellisten tähtien alla? Näin ei voi sanoa. Sinä vuonna meillä oli navetanrakennus urakka, puuhastelua riitti tarpeeksi, ilman koiranpentuakin. Numa syntyi Hallin ja Asan iltatähtenä, muita sisaruksia koiralla ei ollut.
Päävastuun Numan hengissä pysymisestä, ja kasvamisesta kantoi koiran emä. Tietenki normaalit ruokajutut hoidin minä.
En suosittele emoa koiran kouluttajaksi pentuiässä. Emällä ei ole muuta keinoa välttää esim. rakennusmelua kuin siirtyä kauemmaksi, väistää.
Ei huono ominaisuus luonnossa. Numa kasvoi nopeasti, liian nopeasti, sen luusto ja lihaksisto eivät pysyneet kasvun mukana.
Syksymmällä kiireet vähän hellittivät, ja huomasin meillä olevan saksanpaimenkoiran pennun, jolle voi muutakin puuhaa järjestää kuin ruokailun.
Talven tullen erotin emän ja pojan elämään itsenäistä koiran elämää.
Numasta tuli mukavan rauhallinen tupakoira, sillä oli herrasmiehen tavat pienestä pitäen. Ei pitänyt ääntä itsestään, oli tyytyväinen omissa oloissaan.
Hermostui silmin nähden kun sitä joku vieras yritti lähestyä.
Mitään pentukoulutusta Magnumille ei voinut harkita. Sen psyyke ei kestänyt edes koiraan päin katsomista.
Pentukesänä Numalle sattui vielä kaksi tapausta jotka varmasti vaikuttivat sen myöhempään elämään, ja käyttäytymiseen.
Ami oli kaksi vuotias pojan naskali kun numa syntyi. Mikäs sen mielenkiintoisempi otus tuollaiselle ihmistaimelle kuin kitisevä koiranpentu.
Eräänä päivänä havahduin lautoja pinotessani koiranpennun hätäiseen ulvontaan, lähdin kuin jänis haavalta ääntä kohti. Pihalla poika huvitteli heittelemällä Numa ressukkaa ilmaan, ja äänellään koira viestitti suurta hätäänsä. Siinä piti laskea kymmeneen, kahteenkymmeneen, kolmeenkymmeneen, ja vielä sataan, etteikö Ami saanut kunnon tukkapöllyä. Ulkoisia vaurioita en pennussa huomannut, vaikea sanoa, oliko tapahtumalla osuutta myöhemmin ilmeneviin vikoihin.
Toinen melkein käsittämätön, huonontuurin tapaus sattui Numan ollessa noin kolmen kuukauden. Asa ja Numa nukkuivat yhdessä koirille sisustetussa saunakamarissa. Sama huone, josta tuo toinen blogi on saanut nimensä.
Syyskuussa oli ilma vielä lämmintä, mutta sateista. Eräänä yönä alkoi kuulua koiran ulvontaa ulkoa. Menin sateeseen katsomaan mitä on tapahtunut. Huutelin aikani, mitään ei kuulunut. Päätin mennä sisälle päivystämään. Eikä aikaakaan kun samanlainen huuto kuului. Nyt siihen sekaantui metallinen kilahdus.
Juoksin uudelleen ulos, ja portaille kuulin koiran kiljaisevan. Tuvan takaa se kuului. Hämärässä yössä näin mitä oli tapahtunut. Numa ja Asa eivät olleet malttaneet pysyä pehkuissa, vaan hiippailleet naapurin maitohuoneeseen, josta löysivät jäähtymään jätetyn puuromaito hinkin. Tämän sisällön koirat päättivät sosialisoida.
Taisi siitä suurin osa kaatua maahan. Nooleudessaan Numa ryömi hinkkiin, ja pahaksi onneksi hinkki jäi jotenkin jumiin koiran päähän. En tiedä miten Asan onnistui johdatella poikansa kotiin, ja kaiken hyvän päälle vielä paimenlangan alle.
Tämä lanka oli syynä koiran kiljumiseen. Maatessaan märässä maassa hinkki ei koskettanut lankaa, mutta aina kun koira yritti nousta, tuli sähköä kuin suojeluharkoissa.
Voiko koiralla huonompaa tuuuria olla? Aamulla naapurin isäntä ilmestyi hinkinkannen kanssa, että löytyisikö sille sopivaa kannun suuta? Löytyihän se, ja kylkiäisinä tökkäsin Eskolle suurimman lasilautasen mitä Kokojoe oli kisoista saalistanut.
Näiltä pohjilta päätin kesällä –82 alkaa koulutella Numaa jopa kisoja varten.
Numa poika opetti koirankoulutusta niin paljon, kuin sitä ennen ja jälkeen olleet koirat yhteensä.
Se pani kaikki opit uusiksi.
Ei kestänyt kehumista, moittimista, ei motivointia koulutuksen aikana. Siinäpä työmaa. Mutta koira kompensoi puutteitaan saamalla palkkion siitä kun siihen oltiin tyytyväisiä. En tiedä hymyilikö Numa koskaan? (ei lainkaan helppoja nämä muistelut)
En usko, että Numan käytös johtui kokonaan perintötekijöistä. Numallahan oli puolitoistavuotta vanhempi täysveli, joka oli kuin kallio. Koira majaili neljävuotiaaksi Myllymäen Pekalla. Pedosta joskus lisää.
Suurin syy oli koiran liian pitkä emän kanssa vaeltelu. Ehkä vielä suurempi syy paljastui myöhemmin.
Mutta edessä ja takana olevista vaikeuksista huolimatta kouluttelin tätä outoa otusta vähitellen kisakuntoon. Jälkiä Numa ajeli mukavasti, näytti jopa innostuvan siitä.
Yksi heikkous sille jäi tottikseen. Epävarma paikalla olo. Summaamalla koiran elämää ehkä tähänkin löytyy selitys.
Ensimmäinen kisa oli Pietarsaaressa tokossa. Hampaitten näyttö ei ollut Numalle mikään paha, kun sai olla vieressä. Paikallaoloa jännitin kun huomasin viriilin noutajapojan tulevan toiselle puolen makoilemaan. Niinhän siinä kävi, että labbis ei voinut salata uteliaisuuttaan, ja lähti käppäilemään Numaa kohti. Siinä haisteli niin kauan, että Ruokosen Reinokin hermostui, käski ohjaajan hakea koiransa pois.
Jälkeen päin Nymannin Elsa, joka oli kokeen ylitoimitsija tuli supattamaa korvaani tekemästään hyvästä ratkaisusta. – Tiesin heti, että tuo koira lähtee paikalta, siksi laitoin se sun koiran viereen, kun se on niin paljon kilpaillut, eikä välitä vaikka sitä häiritään!?-
Tämä tokokoe oli elokuussa –82. Haalistunut lappu kertoo lopputulokseksi 196 p. Taluttimetta seur. näkyy menneen piste pois.
Pk-ura alkoi syyskuussa, heinäkuussa seuraavana vuonna koira saavutti ensimmäisen voi ykkösen, sitä ennen kolme alo ja kolme avo ykköstä. Kaksi kertaa koira on maastossa keskeyttänyt, tottikset näköjään olisivat ollet kohdallaan niisäkin kisoissa.
Yksi vetokoe mahtuu Numan uralle. Minähän sille este siinä hommassa olin, koira veti aivan hurjasti. Tässä kokeessa Virkkalan Tarja!! Rottiksella!! ohitti meidät. Onneksi kilpaili naisten sarjassa, ettei tullut tuloksiin näkyville.
Tottelevaisuutta koiralla ei tarvinnut harjoitella liike liikkeeltä, suurin osa ajasta meni Numan mielialan virittelyyn. Puhki purtu jalkapallo sai Numassa aikaan innostumisen. Ja jalkapallo matsit tulivat kisoja edeltävinä iltoina meidän harjoitusohjelmaan.
Tokoa kisailimme silloin tällöin. Jos noista lapuista selvää saa, koira voitti jokaisen kisansa, ja saavutti voittaja ykkösen Kokkolan kuplahallissa syksyllä –84. Yhtään pummia sille ei tullut. Mutta motiivaatio niihin kahteen viimeiseen ykköseen ei enää riittänyt.
Ehkä syynä oli PK-puolella tapahtunut koulutusvirhe, moka josta vieläkin näen joskus painajaisunta?
Kilpailukirja kertoo korutonta kieltä siitä miten ohjaaja voi pilata hyvän koiran maastossa melkein korjaamattomaksi.
Palataan tuohon kesään –83. Kiimingissä tuli tuo voi ykkönen viidellä kapulalla, hieman rimaa hipoen 529 pisteellä, muistamme, että ykkösen raja oli 520 p.
Kuukauden päästä lähdimme Seinäjoelle, tottis meni yli kolmensadan, ja toiveikkaina lähdimme maastoon. Koira otti jäljen, tuomari huusi takaisin. Uudelleen samalle jäljelle ja takaisin! No minä yritin kääntää herkkää koiraa ”takajäljeltä,” kolmesti se yritti ja sitten luovutti.
Tuomarilla väärän alueen kartta!!.
Numan tuntien, tämä oli katastrofi.
Se alkoi karttaa jälkivaljaita. Ja minä lisäsin jälkiharjoittelua!! Kilpailukirjan kertomaa: Kokkola elokuu –83 tot. 291 m. 36. Oulu tot. 257 p. maasto 0. Kokkola syyskuu –83 tot. 299 maasto 0. Tässä kokeessa koira, kun päästin jäljelle käveli suoraa Anttosen Karin Volvon luokse ja hyppäsi Duettin kyytiin. Silloin Kinnunen heräsi.
Vertauskuvallisesti poltin jälkivaljaat.
Seuraavana keväänä jälleen Anttosen kisassa Kari päästi Numan jäljelle. Aivan puhdas motivoitu lähtö, ykkönen löytyi, otin koiralta valjaat pois, povesta löytyi jalkapallosta jäljellä oleva riekale, sen kanssa juoksimme autolle, kisa oli siinä. Emme ottaneet edes tottista.
Sitten olikin kaikki helppoa, kolme ykköstä tuli, vaikka Kajaanissa pääsi käärme pistämän ohjaajaa.
Nyt oli ykkösiä kasassa reilusti käyttövalion arvoa varten.
Näyttelytulos oli vielä hankittava.
Olimme käyneet Numan kanssa sen ollessa puolitoistavuotias Kokkolan kuplahallissa koiranäyttelyssä! Eva Ekstamin tyly arvostelu. ”Koira saa epävarman luonteensa ansiosta nollan”. Siinä oli mukava nauhayhdistelmä harmaa näyttelystä ja punanen tokosta sulassa sovussa taluttimessa.
Jääskeläinen huomasi epäpyhän allianssin ja loihe lausumaan ” Näyttelytuomarin antama nolla luonteesta kertoo, ettei koirasta ole palveluskoirakokeisiin”. Kukat ovat vieläkin lähettämättä Jääskeläiselle. Eila antoi todellisen käynnistyspotkun.
Nollalla ei KVA titteliä haeta. Numa olisi vietävä johonkin näyttelyyn. Kokkolahan oli se paikka jälleen. Heinäkuun näyttelyyn menimme, Mattson Palveluskoiraliiton puheenjohtaja tuomarina. Rajala sponsoroi kannustusjoukot, joku taisi jopa huutaa, kyllä se kakkonen sieltä tulee.
En ollut lainkaan varma. Numalla oli kaiken lisäksi pehmeä oikea koirva, joka helposti alkoi ”lepattaa” tuulessa. Onneksi koira oli niin hämillään koko touhusta, että piti korviaan luimussa kehässä olo ajan. Ei Numa rakenne kakkosta huonompi ollut, Mattsonia ei pahemmin vältellytkään, ja kakkonen tuli!
Taisi Pena arvata mitä oltiin hakemassa. Kannustusjoukot pitivät melkoista metelia kehän reunalla.
Vielä oli yksi kynnys ylitettävänä. Käyttövalio vaati lonkkakuvauksen.
Sen kuvausillan pyyhkisin mielelläni pois mielestäni. Tapio kuvasi, ja vaikka koira nukutettiin, oli hyvin vaikea saadan sen jalat taipumaan kuvaus-asentoon.
Asiat alkoivat loksahdella paikoilleen siinä kun odotimme kuvien kuivumista. Mietteet olivat synkät!
Toiveikkaina olin ilmoittanut Numan Tampereen SM-kokeisiin, pahat aavistukset toteutuivat pahimmalla mahdollisella tavalla. Koiralla kolmosen lonkat, ( D-nykyään) se ei vielä mitään, mutta molemmissa erittäin pahat nivelrikot, Tapion mukaan aiheuttivat juuri niitä mielialan vaihteluita joista kerroin hänelle ja kerron tässä myöhemmin.
Kennelliiton kirjeen odottaminen ei edes jännittänyt, niin pahan näköiset olivat Numan lonkat maallikonkin silmin katsottuna.
Tampereen SM-iin menimme ”kun pitää mennä” mielellä, ja romahdus tuli siellä.
Kenttänä oli Pyynikin aidattu kuuma urheilukenttä. Tungos kova, ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.
Lipposen Heikki Oulusta oli muutamaa koiraa ennen meitä, jokseenkin samanlaisilla pisteillä olimme tottiksia kisanneet näillä seuduilla. Nyt kun katselin Heikin taapertamista kentällä, ajattelin ei voi olla totta. Tuostahan ei tule mitään. Juppe sai 230 pistettä ja risat. Lähdin autolle koiraa hakemaan, koska meidän ryhmän vuoro olisi pian. Aukaisin oven, ja koira kirjaimellisesti putosi asfaltille. Kisajännitys ja fiilingin puuttuminen heijastui heti herkkään Numaan.
Niinhän siinä kävi, että Juppe ja Heikki saivat hyvät pisteet Numaan ja minuun verrattuna. Meille kertyi jäännöspointseja peräti 181 pistettä. Noudoista toki kympit. Tampereella emme viihtyneet pitempään. Sieltä tuli viimeinen merkintä saksanpaimenkoira Magnumin kilpailukirjaan.
Kakkosen ja sitä paremmilla lonkilla sai käyttövalion arvon suoraan siihen aikaan. Kolmosen lonkista piti tehdä vakuutus, ettei käytä koiraa jalostukseen. Joulukuun 20 päivä tuli Kennelliitosta Numalle joululahjaksi kunniakirja SF-KVA arvosta. Sen se oli todella ansainnut. Koira oli silloin kolme ja puolivuotias. Härrägyyd, Humu on jo neljävuotias………
Se mikä askarrutti Numan käytöksessä oli sen mielialojen vaihtelevuus.
Vaikka kuinka sitä innostin ja teimme mukavia lenkkejä, saattoi koira olla seuraavana päivän kuin hakattu. Ja kun Numa oli surkean näköinen se oli sitä todella.
Joskus sillä oli hyviäkin aikoja, ja kun Tampereeseen lopetimme kisatreenit koiran fyysinen elämä parani huomattavasti.
Tästä kertomuksesta voi saada kuvan että kirjoitan täysin luuseri koirasta. Ohjaajasta kyllä voi noin sanoa, mutta Numalla oli vahvojakin puolia.
Yksi niistä lehmälauman kurissa pitäminen.
Meidän koirista Numa on ollut järkkymättömin kun kyseessä lauman siirto tai pahojen elukoiden kuriin pano.
Eräänä Venetsialaisiltana pojat saivat päähänsä ammuskella raketteja. Ei tullut ajateltua, että lehmissäkin voi olla paukkuarkoja yksilöitä. Sumuisessa illassa alkoi kuulua töminää, kun lauma veti pihan yli kasitietä kohti.
Mitään muuta ei ollut tehtävissä kun hakea Numa äkkiä sisältä ja lähettää lauman perään, käskyllä tuo!.
Mielessä näin jo kasitiellä sumussa seisovan lehmälauman ja ensimmäisten mersujen jysähtävän elukoiden sekaan. Meinasi tulla tippa silmään kun juoksin lauman perässä, ja näin, että sen suunta olikin muuttunut kotia kohti. Auki olevat navetan ovet kelpaisvat kummasti karkuteillä oleville sarvipäille. Numa ei antanut mitään mahdollisuutta niille olla menemättä navettaan.
Aamulla katselimme jäljistä, että hieman ennen, missä nykyinen Pahojen mökki sijaitsee oli Numa pistänyt lauman toisiin ajatuksiin.
Numalla oli lämmin eristetty koppi jossa se viihtyi päivisin, kun ei viitsinyt sisällä olla. Sinne koppiin se jäi silloinkin kun lähdimme Kokkolaan käväisemään. Huomasimme, että Houraatin mäkeen oli hyytynyt Ooppelin Kadetti. Marinkaisissa huomasin lompsan jääneen kotiin. Mitäs auttaa, U-käänös ja takaisin. Kun tulimme tuohon viimeisen suoraan päähän näimme, että elosuojan päässä on joku sinipukuinen mies, ja Numa pitää oikeaoppista paimennusnäytöstä ko. henkilölle.
Että parempi pysyä ukko siinä, kunnes toisin määrätään.
Pumppu vähän volttasi kun huomasin että tuohan on TV-stä tuttu. Viimetalvena maailmanmestaruuden voittanut hiihtäjäkuuluisuus Kari Härkönen.
Silmissä vilisi Iltasanomien otsikot ”Härkösen urheilu-ura katkesi lumisissa Lohtajan maisemissa, saksanpaimenkoira söi maailmanmestarin.” Eihän Numa iholle ollut käynyt. Härkönen oli ollut viisas ja totellut koiran paikka käskyä. Kylmä hänelle olisi tullut, jos lompsa ei olisi unohtunut.
Soitimme hinausapua Ooppelille, ja mestari pääsi praataahan Miedon Juhan kanssa aivan ehjänä.
Aika kultaa muistot, ja näin taaksepäin katseltuna ei tuo Numan tarina niin surkealta enää tunnu? Kilpailukirja ja toko-liuskat ovat olleet hyvänä apuna muisteluissa. Numa kilpaili 20 kertaa pk-kokeessa kymmenestä tuli ykkönen, ja lopuissa olen aina, kai koiraa ja itseäni säästääkseni keskeyttänyt.
Joten kakkosia ja kolmosia ei kirjassa ole. Kai tuo kohtuullinen prosentti amatööriharrastelija koirakolle on? Tokossa kuten yllä kerroin kaikki tulokset 1 / 1. Hyvä koira oli Numa! Omistajana muuten Viljami Kinnunen!
Siitä Numan koulutuksesta. Minua aina kavahduttaa, kun joku sanoo, ei tätä voi oikein kouluttaa kun tämä on näin pehmeä….. Pehmeä koira vaatii paljon vähemmän koulutusta kuin jästipää. Ainoa vaikeus on ohjaajan hermojen kestävyys kisa tilanteessa. Mutta kyllä se kovakin koira vaistoaa kun ohjaaja pulttaa. Pieni episodi Numan pehmeydestä: Se oli tavattoman tarkka äänenpainoista ja voimakkuudesta. Meille oli tullut jo kiusaksi koira nimeltään Unclenasse. (siitä myöhemmin) Täysi vastakohta Magnumille. Ylivilkas, kova, itsenäinen nassesetä. Kouluttelin siitä tuskanhiki otsalla itselleni uutta kisakoiraa…. joopa joo. Ja otteet alkoivat muuttua koiran mukana.
Eräänä aamuna haimme Numan kanssa postia tuolta puolen kilometrin päästä. Numalla oli tapana mennessä kierrellä vapaana, kävipä joskun metsänkin puolella. Mutta kun käännyimme paluumatkalle, se liimautui automaattisesti vasempaan lahkeeseen kiinni. Lehdessä oli jokin juttu, ei ainakaan Kanervasta, mutta jokin muu maailmaajäristyttävä kuitenkin. Luin sitä kävellessä, ja jotenkin tuntui, ettei Nasse?? ole oikealla kohdalla. Sanoin sille Nassekotoäänellä – SEURAA!!- jatkoin lukemista. Muutaman ajan kulutta aloin ihmetellä mikä siinä sivussa hiestää, Numa oli ryöminyt käskystä asti muutaman kymmenen metrin, uskoisin kympin ryömimisliikettä? Nasse tuskin olisi korviaan lotkauttanut.
Paikalla olo tökki varmaan noiden lonkkienkin takia, koiran oli vaikea maata jännittyneessä tilassa, ja kun kipu alkoi vaivata katsoi parhaaksi lähteä käppäilemään. Numaa en koskaan pakottanut paikalle, ja yritin pysyä hyvin neutraalina kun se sieltä lähti. Opetin Numalle heti kaikki liikkeet voittajaluokkaa myöten. Tämä oli mielestäni hyvä systeemi, jäi aikaa koiran henkisen kunnon ylläpitämiseen, ei tarvinnut ränkkyyttää liikkeitä päivästä päivään. Voi päteä myös nykyajan koulutukseen?
Paukkuarka koira ei ollut vähääkään. Eikä 3 minuutin seisominen tehnyt sille mitään vaikeuksia.
Tokossa ei lähtenyt kertaakaan paikalta. Ohjaajan hermot! Siihen aikaan tokoon suhtauduttiin kuin kahvilla käyntiin, käydäämpäs tokoilemassa kun muuta hommaa ei ole. PK-hon taasen suhtaduimme haudanvakavasti. Mitä tästä opimme?
Seuraaminen Numalla oli ”nykyaikaista” Kajaanin Kansainvälisissä kisoissa menetti viisipistettä sen takia. tuomarin kommetti. ”iloisen vilkkaasti pääväärässä”. Näin ajat muuttuvat. Noudot olivat Numan pravuuri. Ryömiminen ei ongelmia. Haukkukin tuli yllättävän helposti. Luoksetulo lennokas, Numa oli ensimmäinen koira jolle opetin pysähdykset ”siviilissä”. Luoksetulon yhteydessä vain kilpailuissa. PK-ssa tulomatka oli 75m ja tuomari määräsi missä järjestykssä maahanmeno ja seisominen piti tehdä.
Eteenmeno henkilöryhmän läpi ei, yllätys yllätys ollutkaan Numalle vaikeaa.
Sitä ihmettelen vieläkin, että se sadistinen hyppyteline ei aiheuttanut ongelmia. Mistä koira löysi ponnistusvoimansa? Sadistinen teline? Metriä korkea, puolimetriä leveä, ohuiden putkien päässä 10 cm levyinen lauta jonka yli piti hypätä. Se teline näytti korkealta.
Kapeus ja avonaisuus korosti tuota vaikutelmaan. Jos koira alkoi flopata, veti takajalat telineen vierestä, oli hyppy useinmiten menetetty.
Kuvissa mitä Numan hypyistä on, sillä on takajalat puhtaasti vatsan alla.
Kun noita tottispisteitä katselee, ainut kivi oli paikalla olo. Mutta koiran muut liikkeet olivat niin hyviä, että se kompensoi tuon nollan.
Piirinmestaruuksia Numalla oli tokossa ja PK-ssa. Kemin yöttömänyön voitto –83. Paras tottis tokossa alo 200. Huonoin voi 276,5 p.
PK-ssa paras 313 huonoin Tampereen romahdus 181 p. Yksi vetokisojen voitto. Yksi osallistuja siinä sarjassa. Mutta se Tarjan ohimeno!!
Numa nukkui rauhallisesti yhdeksänvuotiaana ikuiseen uneen. Tietoisena, että Manco niminen pentu täytää sen jättämän tyhjän paikan.
Numa syntyi ensimmäinen kuudetta yhdeksäntoista kahdeksankymmetäyksi. Onnellisten tähtien alla? Näin ei voi sanoa. Sinä vuonna meillä oli navetanrakennus urakka, puuhastelua riitti tarpeeksi, ilman koiranpentuakin. Numa syntyi Hallin ja Asan iltatähtenä, muita sisaruksia koiralla ei ollut.
Päävastuun Numan hengissä pysymisestä, ja kasvamisesta kantoi koiran emä. Tietenki normaalit ruokajutut hoidin minä.
En suosittele emoa koiran kouluttajaksi pentuiässä. Emällä ei ole muuta keinoa välttää esim. rakennusmelua kuin siirtyä kauemmaksi, väistää.
Ei huono ominaisuus luonnossa. Numa kasvoi nopeasti, liian nopeasti, sen luusto ja lihaksisto eivät pysyneet kasvun mukana.
Syksymmällä kiireet vähän hellittivät, ja huomasin meillä olevan saksanpaimenkoiran pennun, jolle voi muutakin puuhaa järjestää kuin ruokailun.
Talven tullen erotin emän ja pojan elämään itsenäistä koiran elämää.
Numasta tuli mukavan rauhallinen tupakoira, sillä oli herrasmiehen tavat pienestä pitäen. Ei pitänyt ääntä itsestään, oli tyytyväinen omissa oloissaan.
Hermostui silmin nähden kun sitä joku vieras yritti lähestyä.
Mitään pentukoulutusta Magnumille ei voinut harkita. Sen psyyke ei kestänyt edes koiraan päin katsomista.
Pentukesänä Numalle sattui vielä kaksi tapausta jotka varmasti vaikuttivat sen myöhempään elämään, ja käyttäytymiseen.
Ami oli kaksi vuotias pojan naskali kun numa syntyi. Mikäs sen mielenkiintoisempi otus tuollaiselle ihmistaimelle kuin kitisevä koiranpentu.
Eräänä päivänä havahduin lautoja pinotessani koiranpennun hätäiseen ulvontaan, lähdin kuin jänis haavalta ääntä kohti. Pihalla poika huvitteli heittelemällä Numa ressukkaa ilmaan, ja äänellään koira viestitti suurta hätäänsä. Siinä piti laskea kymmeneen, kahteenkymmeneen, kolmeenkymmeneen, ja vielä sataan, etteikö Ami saanut kunnon tukkapöllyä. Ulkoisia vaurioita en pennussa huomannut, vaikea sanoa, oliko tapahtumalla osuutta myöhemmin ilmeneviin vikoihin.
Toinen melkein käsittämätön, huonontuurin tapaus sattui Numan ollessa noin kolmen kuukauden. Asa ja Numa nukkuivat yhdessä koirille sisustetussa saunakamarissa. Sama huone, josta tuo toinen blogi on saanut nimensä.
Syyskuussa oli ilma vielä lämmintä, mutta sateista. Eräänä yönä alkoi kuulua koiran ulvontaa ulkoa. Menin sateeseen katsomaan mitä on tapahtunut. Huutelin aikani, mitään ei kuulunut. Päätin mennä sisälle päivystämään. Eikä aikaakaan kun samanlainen huuto kuului. Nyt siihen sekaantui metallinen kilahdus.
Juoksin uudelleen ulos, ja portaille kuulin koiran kiljaisevan. Tuvan takaa se kuului. Hämärässä yössä näin mitä oli tapahtunut. Numa ja Asa eivät olleet malttaneet pysyä pehkuissa, vaan hiippailleet naapurin maitohuoneeseen, josta löysivät jäähtymään jätetyn puuromaito hinkin. Tämän sisällön koirat päättivät sosialisoida.
Taisi siitä suurin osa kaatua maahan. Nooleudessaan Numa ryömi hinkkiin, ja pahaksi onneksi hinkki jäi jotenkin jumiin koiran päähän. En tiedä miten Asan onnistui johdatella poikansa kotiin, ja kaiken hyvän päälle vielä paimenlangan alle.
Tämä lanka oli syynä koiran kiljumiseen. Maatessaan märässä maassa hinkki ei koskettanut lankaa, mutta aina kun koira yritti nousta, tuli sähköä kuin suojeluharkoissa.
Voiko koiralla huonompaa tuuuria olla? Aamulla naapurin isäntä ilmestyi hinkinkannen kanssa, että löytyisikö sille sopivaa kannun suuta? Löytyihän se, ja kylkiäisinä tökkäsin Eskolle suurimman lasilautasen mitä Kokojoe oli kisoista saalistanut.
Näiltä pohjilta päätin kesällä –82 alkaa koulutella Numaa jopa kisoja varten.
Numa poika opetti koirankoulutusta niin paljon, kuin sitä ennen ja jälkeen olleet koirat yhteensä.
Se pani kaikki opit uusiksi.
Ei kestänyt kehumista, moittimista, ei motivointia koulutuksen aikana. Siinäpä työmaa. Mutta koira kompensoi puutteitaan saamalla palkkion siitä kun siihen oltiin tyytyväisiä. En tiedä hymyilikö Numa koskaan? (ei lainkaan helppoja nämä muistelut)
En usko, että Numan käytös johtui kokonaan perintötekijöistä. Numallahan oli puolitoistavuotta vanhempi täysveli, joka oli kuin kallio. Koira majaili neljävuotiaaksi Myllymäen Pekalla. Pedosta joskus lisää.
Suurin syy oli koiran liian pitkä emän kanssa vaeltelu. Ehkä vielä suurempi syy paljastui myöhemmin.
Mutta edessä ja takana olevista vaikeuksista huolimatta kouluttelin tätä outoa otusta vähitellen kisakuntoon. Jälkiä Numa ajeli mukavasti, näytti jopa innostuvan siitä.
Yksi heikkous sille jäi tottikseen. Epävarma paikalla olo. Summaamalla koiran elämää ehkä tähänkin löytyy selitys.
Ensimmäinen kisa oli Pietarsaaressa tokossa. Hampaitten näyttö ei ollut Numalle mikään paha, kun sai olla vieressä. Paikallaoloa jännitin kun huomasin viriilin noutajapojan tulevan toiselle puolen makoilemaan. Niinhän siinä kävi, että labbis ei voinut salata uteliaisuuttaan, ja lähti käppäilemään Numaa kohti. Siinä haisteli niin kauan, että Ruokosen Reinokin hermostui, käski ohjaajan hakea koiransa pois.
Jälkeen päin Nymannin Elsa, joka oli kokeen ylitoimitsija tuli supattamaa korvaani tekemästään hyvästä ratkaisusta. – Tiesin heti, että tuo koira lähtee paikalta, siksi laitoin se sun koiran viereen, kun se on niin paljon kilpaillut, eikä välitä vaikka sitä häiritään!?-
Tämä tokokoe oli elokuussa –82. Haalistunut lappu kertoo lopputulokseksi 196 p. Taluttimetta seur. näkyy menneen piste pois.
Pk-ura alkoi syyskuussa, heinäkuussa seuraavana vuonna koira saavutti ensimmäisen voi ykkösen, sitä ennen kolme alo ja kolme avo ykköstä. Kaksi kertaa koira on maastossa keskeyttänyt, tottikset näköjään olisivat ollet kohdallaan niisäkin kisoissa.
Yksi vetokoe mahtuu Numan uralle. Minähän sille este siinä hommassa olin, koira veti aivan hurjasti. Tässä kokeessa Virkkalan Tarja!! Rottiksella!! ohitti meidät. Onneksi kilpaili naisten sarjassa, ettei tullut tuloksiin näkyville.
Tottelevaisuutta koiralla ei tarvinnut harjoitella liike liikkeeltä, suurin osa ajasta meni Numan mielialan virittelyyn. Puhki purtu jalkapallo sai Numassa aikaan innostumisen. Ja jalkapallo matsit tulivat kisoja edeltävinä iltoina meidän harjoitusohjelmaan.
Tokoa kisailimme silloin tällöin. Jos noista lapuista selvää saa, koira voitti jokaisen kisansa, ja saavutti voittaja ykkösen Kokkolan kuplahallissa syksyllä –84. Yhtään pummia sille ei tullut. Mutta motiivaatio niihin kahteen viimeiseen ykköseen ei enää riittänyt.
Ehkä syynä oli PK-puolella tapahtunut koulutusvirhe, moka josta vieläkin näen joskus painajaisunta?
Kilpailukirja kertoo korutonta kieltä siitä miten ohjaaja voi pilata hyvän koiran maastossa melkein korjaamattomaksi.
Palataan tuohon kesään –83. Kiimingissä tuli tuo voi ykkönen viidellä kapulalla, hieman rimaa hipoen 529 pisteellä, muistamme, että ykkösen raja oli 520 p.
Kuukauden päästä lähdimme Seinäjoelle, tottis meni yli kolmensadan, ja toiveikkaina lähdimme maastoon. Koira otti jäljen, tuomari huusi takaisin. Uudelleen samalle jäljelle ja takaisin! No minä yritin kääntää herkkää koiraa ”takajäljeltä,” kolmesti se yritti ja sitten luovutti.
Tuomarilla väärän alueen kartta!!.
Numan tuntien, tämä oli katastrofi.
Se alkoi karttaa jälkivaljaita. Ja minä lisäsin jälkiharjoittelua!! Kilpailukirjan kertomaa: Kokkola elokuu –83 tot. 291 m. 36. Oulu tot. 257 p. maasto 0. Kokkola syyskuu –83 tot. 299 maasto 0. Tässä kokeessa koira, kun päästin jäljelle käveli suoraa Anttosen Karin Volvon luokse ja hyppäsi Duettin kyytiin. Silloin Kinnunen heräsi.
Vertauskuvallisesti poltin jälkivaljaat.
Seuraavana keväänä jälleen Anttosen kisassa Kari päästi Numan jäljelle. Aivan puhdas motivoitu lähtö, ykkönen löytyi, otin koiralta valjaat pois, povesta löytyi jalkapallosta jäljellä oleva riekale, sen kanssa juoksimme autolle, kisa oli siinä. Emme ottaneet edes tottista.
Sitten olikin kaikki helppoa, kolme ykköstä tuli, vaikka Kajaanissa pääsi käärme pistämän ohjaajaa.
Nyt oli ykkösiä kasassa reilusti käyttövalion arvoa varten.
Näyttelytulos oli vielä hankittava.
Olimme käyneet Numan kanssa sen ollessa puolitoistavuotias Kokkolan kuplahallissa koiranäyttelyssä! Eva Ekstamin tyly arvostelu. ”Koira saa epävarman luonteensa ansiosta nollan”. Siinä oli mukava nauhayhdistelmä harmaa näyttelystä ja punanen tokosta sulassa sovussa taluttimessa.
Jääskeläinen huomasi epäpyhän allianssin ja loihe lausumaan ” Näyttelytuomarin antama nolla luonteesta kertoo, ettei koirasta ole palveluskoirakokeisiin”. Kukat ovat vieläkin lähettämättä Jääskeläiselle. Eila antoi todellisen käynnistyspotkun.
Nollalla ei KVA titteliä haeta. Numa olisi vietävä johonkin näyttelyyn. Kokkolahan oli se paikka jälleen. Heinäkuun näyttelyyn menimme, Mattson Palveluskoiraliiton puheenjohtaja tuomarina. Rajala sponsoroi kannustusjoukot, joku taisi jopa huutaa, kyllä se kakkonen sieltä tulee.
En ollut lainkaan varma. Numalla oli kaiken lisäksi pehmeä oikea koirva, joka helposti alkoi ”lepattaa” tuulessa. Onneksi koira oli niin hämillään koko touhusta, että piti korviaan luimussa kehässä olo ajan. Ei Numa rakenne kakkosta huonompi ollut, Mattsonia ei pahemmin vältellytkään, ja kakkonen tuli!
Taisi Pena arvata mitä oltiin hakemassa. Kannustusjoukot pitivät melkoista metelia kehän reunalla.
Vielä oli yksi kynnys ylitettävänä. Käyttövalio vaati lonkkakuvauksen.
Sen kuvausillan pyyhkisin mielelläni pois mielestäni. Tapio kuvasi, ja vaikka koira nukutettiin, oli hyvin vaikea saadan sen jalat taipumaan kuvaus-asentoon.
Asiat alkoivat loksahdella paikoilleen siinä kun odotimme kuvien kuivumista. Mietteet olivat synkät!
Toiveikkaina olin ilmoittanut Numan Tampereen SM-kokeisiin, pahat aavistukset toteutuivat pahimmalla mahdollisella tavalla. Koiralla kolmosen lonkat, ( D-nykyään) se ei vielä mitään, mutta molemmissa erittäin pahat nivelrikot, Tapion mukaan aiheuttivat juuri niitä mielialan vaihteluita joista kerroin hänelle ja kerron tässä myöhemmin.
Kennelliiton kirjeen odottaminen ei edes jännittänyt, niin pahan näköiset olivat Numan lonkat maallikonkin silmin katsottuna.
Tampereen SM-iin menimme ”kun pitää mennä” mielellä, ja romahdus tuli siellä.
Kenttänä oli Pyynikin aidattu kuuma urheilukenttä. Tungos kova, ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.
Lipposen Heikki Oulusta oli muutamaa koiraa ennen meitä, jokseenkin samanlaisilla pisteillä olimme tottiksia kisanneet näillä seuduilla. Nyt kun katselin Heikin taapertamista kentällä, ajattelin ei voi olla totta. Tuostahan ei tule mitään. Juppe sai 230 pistettä ja risat. Lähdin autolle koiraa hakemaan, koska meidän ryhmän vuoro olisi pian. Aukaisin oven, ja koira kirjaimellisesti putosi asfaltille. Kisajännitys ja fiilingin puuttuminen heijastui heti herkkään Numaan.
Niinhän siinä kävi, että Juppe ja Heikki saivat hyvät pisteet Numaan ja minuun verrattuna. Meille kertyi jäännöspointseja peräti 181 pistettä. Noudoista toki kympit. Tampereella emme viihtyneet pitempään. Sieltä tuli viimeinen merkintä saksanpaimenkoira Magnumin kilpailukirjaan.
Kakkosen ja sitä paremmilla lonkilla sai käyttövalion arvon suoraan siihen aikaan. Kolmosen lonkista piti tehdä vakuutus, ettei käytä koiraa jalostukseen. Joulukuun 20 päivä tuli Kennelliitosta Numalle joululahjaksi kunniakirja SF-KVA arvosta. Sen se oli todella ansainnut. Koira oli silloin kolme ja puolivuotias. Härrägyyd, Humu on jo neljävuotias………
Se mikä askarrutti Numan käytöksessä oli sen mielialojen vaihtelevuus.
Vaikka kuinka sitä innostin ja teimme mukavia lenkkejä, saattoi koira olla seuraavana päivän kuin hakattu. Ja kun Numa oli surkean näköinen se oli sitä todella.
Joskus sillä oli hyviäkin aikoja, ja kun Tampereeseen lopetimme kisatreenit koiran fyysinen elämä parani huomattavasti.
Tästä kertomuksesta voi saada kuvan että kirjoitan täysin luuseri koirasta. Ohjaajasta kyllä voi noin sanoa, mutta Numalla oli vahvojakin puolia.
Yksi niistä lehmälauman kurissa pitäminen.
Meidän koirista Numa on ollut järkkymättömin kun kyseessä lauman siirto tai pahojen elukoiden kuriin pano.
Eräänä Venetsialaisiltana pojat saivat päähänsä ammuskella raketteja. Ei tullut ajateltua, että lehmissäkin voi olla paukkuarkoja yksilöitä. Sumuisessa illassa alkoi kuulua töminää, kun lauma veti pihan yli kasitietä kohti.
Mitään muuta ei ollut tehtävissä kun hakea Numa äkkiä sisältä ja lähettää lauman perään, käskyllä tuo!.
Mielessä näin jo kasitiellä sumussa seisovan lehmälauman ja ensimmäisten mersujen jysähtävän elukoiden sekaan. Meinasi tulla tippa silmään kun juoksin lauman perässä, ja näin, että sen suunta olikin muuttunut kotia kohti. Auki olevat navetan ovet kelpaisvat kummasti karkuteillä oleville sarvipäille. Numa ei antanut mitään mahdollisuutta niille olla menemättä navettaan.
Aamulla katselimme jäljistä, että hieman ennen, missä nykyinen Pahojen mökki sijaitsee oli Numa pistänyt lauman toisiin ajatuksiin.
Numalla oli lämmin eristetty koppi jossa se viihtyi päivisin, kun ei viitsinyt sisällä olla. Sinne koppiin se jäi silloinkin kun lähdimme Kokkolaan käväisemään. Huomasimme, että Houraatin mäkeen oli hyytynyt Ooppelin Kadetti. Marinkaisissa huomasin lompsan jääneen kotiin. Mitäs auttaa, U-käänös ja takaisin. Kun tulimme tuohon viimeisen suoraan päähän näimme, että elosuojan päässä on joku sinipukuinen mies, ja Numa pitää oikeaoppista paimennusnäytöstä ko. henkilölle.
Että parempi pysyä ukko siinä, kunnes toisin määrätään.
Pumppu vähän volttasi kun huomasin että tuohan on TV-stä tuttu. Viimetalvena maailmanmestaruuden voittanut hiihtäjäkuuluisuus Kari Härkönen.
Silmissä vilisi Iltasanomien otsikot ”Härkösen urheilu-ura katkesi lumisissa Lohtajan maisemissa, saksanpaimenkoira söi maailmanmestarin.” Eihän Numa iholle ollut käynyt. Härkönen oli ollut viisas ja totellut koiran paikka käskyä. Kylmä hänelle olisi tullut, jos lompsa ei olisi unohtunut.
Soitimme hinausapua Ooppelille, ja mestari pääsi praataahan Miedon Juhan kanssa aivan ehjänä.
Aika kultaa muistot, ja näin taaksepäin katseltuna ei tuo Numan tarina niin surkealta enää tunnu? Kilpailukirja ja toko-liuskat ovat olleet hyvänä apuna muisteluissa. Numa kilpaili 20 kertaa pk-kokeessa kymmenestä tuli ykkönen, ja lopuissa olen aina, kai koiraa ja itseäni säästääkseni keskeyttänyt.
Joten kakkosia ja kolmosia ei kirjassa ole. Kai tuo kohtuullinen prosentti amatööriharrastelija koirakolle on? Tokossa kuten yllä kerroin kaikki tulokset 1 / 1. Hyvä koira oli Numa! Omistajana muuten Viljami Kinnunen!
Siitä Numan koulutuksesta. Minua aina kavahduttaa, kun joku sanoo, ei tätä voi oikein kouluttaa kun tämä on näin pehmeä….. Pehmeä koira vaatii paljon vähemmän koulutusta kuin jästipää. Ainoa vaikeus on ohjaajan hermojen kestävyys kisa tilanteessa. Mutta kyllä se kovakin koira vaistoaa kun ohjaaja pulttaa. Pieni episodi Numan pehmeydestä: Se oli tavattoman tarkka äänenpainoista ja voimakkuudesta. Meille oli tullut jo kiusaksi koira nimeltään Unclenasse. (siitä myöhemmin) Täysi vastakohta Magnumille. Ylivilkas, kova, itsenäinen nassesetä. Kouluttelin siitä tuskanhiki otsalla itselleni uutta kisakoiraa…. joopa joo. Ja otteet alkoivat muuttua koiran mukana.
Eräänä aamuna haimme Numan kanssa postia tuolta puolen kilometrin päästä. Numalla oli tapana mennessä kierrellä vapaana, kävipä joskun metsänkin puolella. Mutta kun käännyimme paluumatkalle, se liimautui automaattisesti vasempaan lahkeeseen kiinni. Lehdessä oli jokin juttu, ei ainakaan Kanervasta, mutta jokin muu maailmaajäristyttävä kuitenkin. Luin sitä kävellessä, ja jotenkin tuntui, ettei Nasse?? ole oikealla kohdalla. Sanoin sille Nassekotoäänellä – SEURAA!!- jatkoin lukemista. Muutaman ajan kulutta aloin ihmetellä mikä siinä sivussa hiestää, Numa oli ryöminyt käskystä asti muutaman kymmenen metrin, uskoisin kympin ryömimisliikettä? Nasse tuskin olisi korviaan lotkauttanut.
Paikalla olo tökki varmaan noiden lonkkienkin takia, koiran oli vaikea maata jännittyneessä tilassa, ja kun kipu alkoi vaivata katsoi parhaaksi lähteä käppäilemään. Numaa en koskaan pakottanut paikalle, ja yritin pysyä hyvin neutraalina kun se sieltä lähti. Opetin Numalle heti kaikki liikkeet voittajaluokkaa myöten. Tämä oli mielestäni hyvä systeemi, jäi aikaa koiran henkisen kunnon ylläpitämiseen, ei tarvinnut ränkkyyttää liikkeitä päivästä päivään. Voi päteä myös nykyajan koulutukseen?
Paukkuarka koira ei ollut vähääkään. Eikä 3 minuutin seisominen tehnyt sille mitään vaikeuksia.
Tokossa ei lähtenyt kertaakaan paikalta. Ohjaajan hermot! Siihen aikaan tokoon suhtauduttiin kuin kahvilla käyntiin, käydäämpäs tokoilemassa kun muuta hommaa ei ole. PK-hon taasen suhtaduimme haudanvakavasti. Mitä tästä opimme?
Seuraaminen Numalla oli ”nykyaikaista” Kajaanin Kansainvälisissä kisoissa menetti viisipistettä sen takia. tuomarin kommetti. ”iloisen vilkkaasti pääväärässä”. Näin ajat muuttuvat. Noudot olivat Numan pravuuri. Ryömiminen ei ongelmia. Haukkukin tuli yllättävän helposti. Luoksetulo lennokas, Numa oli ensimmäinen koira jolle opetin pysähdykset ”siviilissä”. Luoksetulon yhteydessä vain kilpailuissa. PK-ssa tulomatka oli 75m ja tuomari määräsi missä järjestykssä maahanmeno ja seisominen piti tehdä.
Eteenmeno henkilöryhmän läpi ei, yllätys yllätys ollutkaan Numalle vaikeaa.
Sitä ihmettelen vieläkin, että se sadistinen hyppyteline ei aiheuttanut ongelmia. Mistä koira löysi ponnistusvoimansa? Sadistinen teline? Metriä korkea, puolimetriä leveä, ohuiden putkien päässä 10 cm levyinen lauta jonka yli piti hypätä. Se teline näytti korkealta.
Kapeus ja avonaisuus korosti tuota vaikutelmaan. Jos koira alkoi flopata, veti takajalat telineen vierestä, oli hyppy useinmiten menetetty.
Kuvissa mitä Numan hypyistä on, sillä on takajalat puhtaasti vatsan alla.
Kun noita tottispisteitä katselee, ainut kivi oli paikalla olo. Mutta koiran muut liikkeet olivat niin hyviä, että se kompensoi tuon nollan.
Piirinmestaruuksia Numalla oli tokossa ja PK-ssa. Kemin yöttömänyön voitto –83. Paras tottis tokossa alo 200. Huonoin voi 276,5 p.
PK-ssa paras 313 huonoin Tampereen romahdus 181 p. Yksi vetokisojen voitto. Yksi osallistuja siinä sarjassa. Mutta se Tarjan ohimeno!!
Numa nukkui rauhallisesti yhdeksänvuotiaana ikuiseen uneen. Tietoisena, että Manco niminen pentu täytää sen jättämän tyhjän paikan.
perjantai 21. maaliskuuta 2008
Dognesissa touhuttua.
20032008
Paikalla olivat, Tiina, Elina, Päivi, Kaija, Kyyhkyset. Tiinan tuttu esitteli koiraa rodultaan lkcn? tai u?
Pääsiäiskato oli käynyt.
Tilaa ja aikaa vaikka muille jakaa.
Mukavat harjoitukset kaikin puolin. Tulipahan yksi nostalginen liikekin opetettua Hummerille.
Jätin koiran pallon viereen makoilemaan, ja menin höpöttämään porukan kanssa. Siinä sitten taisi tulla tahaton luoksetulokutsu, kun koira ampaisi tuhattajasataa kohti. Tietenkin piti ”kehoittaa” koiraa täydestä vauhdista palaamaan lähtöpaikkaan. Ja sinne meni että vilahti.
Tarkemmin ajatellen puolihyödyllinen taito koirulille. Pitääpä kokeilla uudelleen.
Muuten oli hyvässä töpinässä Hummeri, alkaa olla siinä tilassa kun toivon.
Missä tilassa? Hulluuden rajamailla, jossa pitäisi sitten keskittyä järkevään toimintaan?
Ei luonto anna periksi harrastella koiran kanssa, joka tekee liikkeet millin päälle, mutta se jokin puuttuu?? Typerää? Kommentteja!
Paikalla olivat, Tiina, Elina, Päivi, Kaija, Kyyhkyset. Tiinan tuttu esitteli koiraa rodultaan lkcn? tai u?
Pääsiäiskato oli käynyt.
Tilaa ja aikaa vaikka muille jakaa.
Mukavat harjoitukset kaikin puolin. Tulipahan yksi nostalginen liikekin opetettua Hummerille.
Jätin koiran pallon viereen makoilemaan, ja menin höpöttämään porukan kanssa. Siinä sitten taisi tulla tahaton luoksetulokutsu, kun koira ampaisi tuhattajasataa kohti. Tietenkin piti ”kehoittaa” koiraa täydestä vauhdista palaamaan lähtöpaikkaan. Ja sinne meni että vilahti.
Tarkemmin ajatellen puolihyödyllinen taito koirulille. Pitääpä kokeilla uudelleen.
Muuten oli hyvässä töpinässä Hummeri, alkaa olla siinä tilassa kun toivon.
Missä tilassa? Hulluuden rajamailla, jossa pitäisi sitten keskittyä järkevään toimintaan?
Ei luonto anna periksi harrastella koiran kanssa, joka tekee liikkeet millin päälle, mutta se jokin puuttuu?? Typerää? Kommentteja!
maanantai 17. maaliskuuta 2008
Koiralauma vuonna 1982.
Tällaisella joukkiolla yritettiin pärjäillä neljännesvuosisata sitten. Suojien päällä istuvat sen aikainen aviopari, vasemmalla isäukko Halli, oikealla emäntä Miratas Asar. Ylimpänä Hallin nuoruusajan syrjähypyn seurauksena syntynyt, alla olevan kertomuksen stara Kokojoe. Maassa istuu Hallin ja Asan poika, Kokon velipuoli, tuleva KVA Magnum. (Numa). Hallin kuoltua Koko ja Asa menivät vielä vanhoilla päivillä naimisiin, tekivät yhden koiralapsen joka sai nimekseen Unclenasse. Hyvin tarinan arvoinen koiranpoika sekin. Halli on tuossa Kokon 7 vuotis synttärikuvassa kymmenen ja puoli vuotta. Asa täyttänyt neljävuotta, Numa vuoden.
Kokon ilmeessä paistaa jo tulevien SM-kisojen jännitys.
Saksanpaimenkoirauros KOKOJOE
Tämän laittelin tänne sivulle esimerkiksi siitä, ettei yksi pummi koirakisoissa ole mitään. Nykyään vallalla ajatus, jos ei kisa per ykkönen kaikki on pielessä. Kokokin alkoi olla parhaimmillaan vasta täytettyään seitsemän vuotta. Tässä tarina:
Aika outo nimi koiralle? Nimi on suora kopsaus Jerry Reedin Amerikan listoillakin käynneestä Gountrybiisistä.
Biisin nimessä oli viiva välissä. Niin ouoto nimi oli, että yleisesti vääntyi Kokojeksi? Kummallista?
Herra Kokojoe syntyi Sarin ja Hallin (spu Jeppe) erään sunnuntaitreffin seurauksena. Kasvattaja Kaisa ja Eerik Havela.
Kokojoen lapsuuteen liittyi dramatiikkaa aivan omiksi tarpeiksi.
Katselimme, ettei kasvatustyö ollut oiken kohdallaan, ja Kokojoe tulikin meille jo viisiviikkoisena.
Kuin ennustaen ettei kaikki hyvin pääty.
Järkyttävä uutinen tuli syksyllä, Eerik hukkui Pohjanlahden aaltoihin.
Kokosta tuli Kaijan koira.
Heinäkuussa syntyneenä ei sinä kesänä pahemmin tottiksia otettu. Halli oli juuri aloittanut kilpailu-uransa.
Millä mittarilla tahansa mitattuna Kokossa oli luonnetta! Koira oli kova kuin kivi, eikä pelännyt mitään. Niin koiva, etteivät toiset koirat saaneet siinä aikaan mitään reaktiota, ei puolesta, ei vastaan.
Nuorena miehenä koira oli niin vilkas, ettei siitä ole montakaan kuvaa jossa olisi pysynyt rauhassa paikalla. Kylille onneton joskus myös lipesi. Temppu jota Halli ei voinut kuvitellakkaan tekevänsä.
Koulutustahan koira vaati, ja sitä alettiin vuotiaalle sitten antamaan.
Vilkkaus esti huipputottiksen suorittamisen, koiran keskittymiskyky ei tahtonut riittää.
Kaija kilpaili koiralla alo ykssa, ja jäljillä.
Ensimmäinen kisa oli pelkkä tottis Kokkolassa 14.5 –77 pisteitä raikulipoika keräsi 89,5 pistettä.
Kahdeksankymmenen ja yhdeksänkymmenen välillä lukemat silloin alussa pyörivät. Jälkikoiraksi Koko oli liian kiihkeä, joten YK alkoi olla harkinnan alla. Jyväskylässä 28.8 –77 koira sai ensimmäisen ykkösen ko. lajissa. Voittajan Ykssa koira kilpaili ensimmäisen kerran elokuussa –78. Nyt oli ohjaaja vaihtunut. Kaija kyltyi Kokon kohellukseen ja antoi ohjaajavastuun minulle.
Siinä oli työmaa saada koira vaihtamaan ohjaaja.
Luoksetulo oli heti ongelma. Miksi tulla minun luokse?
Tein virityksen, poljin lumeen n. 50 m pitkän polun, johon hautasin puiden välistä pihistämäni pyykkinarun. Lukko toiseen päähän, ja vankka kapula toiseen. Jätin Kokon maahan siihen lukkopäähän, ja salaa nipsasin lukon koiran pantaan. Koko oli aina niin töpinässä, ettei huomannut nytkään mitään.
Jätin koiran siihen, ja onnistuin ottamaan narun toisessa päässä olevan kapulan käteen, kai koira katseli muualle. Ei se ainakaan minun perään haikaillut.
Tällä kertaa kaikki onnistui sataprosenttisesti, ehkä onnistumisprosentti on yksi sadasta.
Samalla kun kutsuin koiraa, nykäsin kapulasta.
Jotain napsasti Kokon päässä, tuliko nykäys niin yllättäen vai mitä? Mutta koira tuli lujaa, eikä ongelmia luoksetuossa ollut koskaan.
Siihen aikaan, niin kuin nytkin ykkösen saavuttaminen voittajassa oli kiven alla. Yk-ssa oli viesti, joka innosti kokeilemaan Kokolla varsinaistakin viestikisaa, juosta koira osasi. Ykkösen nappasi heti ensimmäisessä koitoksessa.
Kokolla oli ailahteleva luonne vilkkauden takia. Joskus meni maasto mönkään, joskus tottis.
Alkuaikoina tottis kävi pohjalla: Kokkola 59,5 p. ei Kaijaa naurattanut.
Yk-voittajaa kokeilin pari kertaa ilman menestystä. S-joki voi tott. 77 p. yk maasto
99 p. Raahe voi tottis 80,5 voi yk. 64. Eihän tuo käynyt laatuun, joten päätin palata takaisin jälkeen. Siihen aikaan piti saada 2 alo ykköstä ja 3 avo ykköstä noustakseen voittajaluokkaan.
Kumma kyllä Koko nousi kisa kisalta voihin.
Mutta jälki ei sittenkään ollut meidän laji.
Vetoakin kokeilin parikertaa. Parempi hiihtäjä olisi pitänyt olla puikoissa.
Tokoa Kokojoe piti höpöhöpö lajina. Kuitenkin näytteeksi nappasi pari kertaa täydet, tosin vain alo ja avo luokissa, korkeammalle ei yritettykkään.
Koiran ollessa nelivuotias päätin panostaa koulutukseen, ja otin tavoitteeksi SM-kisoihin pääsyn.
Tässä välissä kävimme Lohjalla viikon kestävän rauniokoirakurssin. Siellä Koko esitteli ketteryysrepertuaariaan, hyppäsi sen aikaisille pk-tikkaille niiden puolivälistä, tikkaat olivat vaakasuorassa puolentoistametrin korkeudella.
Kurssilla Koko oli omassa elementissään. Jotain jäi vielä kurssin jälkeenkin, sillä seuravana viikonloppuna Oulussa koira suoritti lankkueste noudon hyppynoutona.
En enää muista sen esteen korkeutta, kai se 180 cm, oli? Tuomari Komulaisen arvio hypystä oli: -Oho!-
Ketterä koira nautti kiipeillä tikkaita pitkin katoille. Valmetin kopinkatolla se istui Rannanperältä Perkkiöön korvat luimussa ja oli onnellinen.
Lajiksi valikoitui YK-. Tavoiteeseen pääsyyn vaadittiin kolme ykköstulosta voissa.
Kokkolassa liippasi jo läheltä. tott. 88 maasto 90. Kaksi pistettä vaille. Raahessa meinas tulla itku, ja melkein tulikin. Nyt jäi puolenpisteen päähän! Silloin päätin ettei kouluttamattomalla koiralla enää koskaan….
Seuraavaksi kesäksi vaihtui Ruotsista kopsattu pistelasku. Kertoimilla toteutettu systeemi antoi parhaimmillaan 650 pistettä. Ykkösen raja oli 520 pistettä.
Joten sitä lähdettiin tavoittelemaan. Tietenkin kevään ensimmäinen kisa meni pieleen. Maastosta vain 245 pistettä.
Mutta ei niin pahaa, etteikö hyvääkin. Viesti oli jäänyt pois, tilalle oli tullut haku!
Tiesin heti, että Kokolle tulisi ongelmia haukun kanssa. Tottishaukku meni jotenkuten, mutta ei se ukkoa haukkuisi.
Säännöt mahdollisti rullailmaisun, kuten nytkin.
Mutta siitä ei kukaan tienyt mitään.
Luin, että laviinikoirat opetetaan ilmaisemaan rullalla reppuja alku vaiheessa.
Siitä kehittelin sitten systeemin, koska maalimiehiä ei ollut käytettävissä.
Koko oppi rullailmaisun melkein yhdessä illassa, ja tuo hyvä mikä tuossa ensimmäisessä kokeessa oli, tarkoitti Kokon saamia täysiä pisteitä haku osuudesta.
Ja koskaan ei ukko metsään jäänyt. Ilmaisi kerran tosietsinnässäkin rullalla pimeässä etsittävän.
Toisessa kevään kisassa tuli sitten ensimmäinen ykkönen , kolmannessa toinen, neljännessä kolmas. Viidennessä neljäs. Mutta Mikkelin SM-ssä tuli vain kakkostulos, ja sija viisi.
En ottanut knokkiini tuosta, koska tiesin, että vuoden päästä olemme vahvoilla, tämä oli vain opintomatka. Ajatusta vahvisti pariviikkoa Mikkelin jälkeen 609 pisteen huipputulos Kokkolassa.
Nyt oli meillä tie avoinna.
Mutta tuo Kokkolan tulos jäi Kokon viimeiseksi.
Jatkoimme harjoittelua ja Koko alkoi olla yhä paremmin hallinnassa, maasto oli sille leikin tekoa.
Marraskuun 9 päivä soi puhelin.
”Lohtajan Kesoililta iltaa. Onko teiltä koiraa kadonnut, täällä on koira jäänyt auton alle, ovat hakemassa jotain vasaraa jolla lopettaa se” - Ei pitäisi, häkissä ne ovat- Syöksyin ulos, häkin laitaan ilmestyi vain Halli ja Asa.. Numa oli sisällä.
Se oli paha.
Ajoin niin paljon kuin pääsin autolla Kesoilille. Kaukaa näkyi siniset vilkut. Bussipysäkillä oli poliisiauto ja keulasta rypistynyt Toyota Corolla. Hämminki oli suuri sillä koiraa ei näkynyt missään.
Toyotan keulasta näin, ettei toivoa ole, mutta sydän lauloi kun tajusin Kokon olevan elossa.
Poliisit ottivat yhteyttä Isotalon Jussiin joka lupasi päivystää, ja lähteä heti kun koira on löytynyt.
Haravoimme lumetonta lähimaastoa, ei jälkeäkään. Sanoin poliiseille, että voivat lähteä, jatkan yksin etsintää.
Hain koko yön, huutelin ja haparoin nuo lähimetsät tarkkaan, mutta mitään merkkejä ei näkynyt.
Lopetin aamulla kun navetta kutsui, kävelin toivottomana autolle, ajoin kotiin.
Siellä Koko oli elosuojassa.
Pää nousi vaivalloisesti heinistä, mutta elossa oli.
Aamulla Isotalo tutki koiran, totesi sen saaneen kovan tällin, mutta luita ei ollut poikki.
Laitoimme koiralle lämpimän pedin navetan tyhjään kettaan, ihmisiä se ei sietänyt lähellä, tuli levottomaksi kun kuuli outoja ääniä.
Seuraavana aamuna täytyy tunnustaa tuli itku, kun aukaisin lypsykoneen päästäjän, Koko seisoi horjuen tuttu kuppi suussaan karjakeittiön ovella! Koira oli oppinut saamaan jäännösmaidot päästäjästä, tuomalla kupin alle. Ja nyt se toi sen jälleen.
Tiesin että koira selviää. Kuten selvisikin, ei enää kilpailukoirana, mutta lemmikkinä eli vielä viisi vuotta.
Aika outo nimi koiralle? Nimi on suora kopsaus Jerry Reedin Amerikan listoillakin käynneestä Gountrybiisistä.
Biisin nimessä oli viiva välissä. Niin ouoto nimi oli, että yleisesti vääntyi Kokojeksi? Kummallista?
Herra Kokojoe syntyi Sarin ja Hallin (spu Jeppe) erään sunnuntaitreffin seurauksena. Kasvattaja Kaisa ja Eerik Havela.
Kokojoen lapsuuteen liittyi dramatiikkaa aivan omiksi tarpeiksi.
Katselimme, ettei kasvatustyö ollut oiken kohdallaan, ja Kokojoe tulikin meille jo viisiviikkoisena.
Kuin ennustaen ettei kaikki hyvin pääty.
Järkyttävä uutinen tuli syksyllä, Eerik hukkui Pohjanlahden aaltoihin.
Kokosta tuli Kaijan koira.
Heinäkuussa syntyneenä ei sinä kesänä pahemmin tottiksia otettu. Halli oli juuri aloittanut kilpailu-uransa.
Millä mittarilla tahansa mitattuna Kokossa oli luonnetta! Koira oli kova kuin kivi, eikä pelännyt mitään. Niin koiva, etteivät toiset koirat saaneet siinä aikaan mitään reaktiota, ei puolesta, ei vastaan.
Nuorena miehenä koira oli niin vilkas, ettei siitä ole montakaan kuvaa jossa olisi pysynyt rauhassa paikalla. Kylille onneton joskus myös lipesi. Temppu jota Halli ei voinut kuvitellakkaan tekevänsä.
Koulutustahan koira vaati, ja sitä alettiin vuotiaalle sitten antamaan.
Vilkkaus esti huipputottiksen suorittamisen, koiran keskittymiskyky ei tahtonut riittää.
Kaija kilpaili koiralla alo ykssa, ja jäljillä.
Ensimmäinen kisa oli pelkkä tottis Kokkolassa 14.5 –77 pisteitä raikulipoika keräsi 89,5 pistettä.
Kahdeksankymmenen ja yhdeksänkymmenen välillä lukemat silloin alussa pyörivät. Jälkikoiraksi Koko oli liian kiihkeä, joten YK alkoi olla harkinnan alla. Jyväskylässä 28.8 –77 koira sai ensimmäisen ykkösen ko. lajissa. Voittajan Ykssa koira kilpaili ensimmäisen kerran elokuussa –78. Nyt oli ohjaaja vaihtunut. Kaija kyltyi Kokon kohellukseen ja antoi ohjaajavastuun minulle.
Siinä oli työmaa saada koira vaihtamaan ohjaaja.
Luoksetulo oli heti ongelma. Miksi tulla minun luokse?
Tein virityksen, poljin lumeen n. 50 m pitkän polun, johon hautasin puiden välistä pihistämäni pyykkinarun. Lukko toiseen päähän, ja vankka kapula toiseen. Jätin Kokon maahan siihen lukkopäähän, ja salaa nipsasin lukon koiran pantaan. Koko oli aina niin töpinässä, ettei huomannut nytkään mitään.
Jätin koiran siihen, ja onnistuin ottamaan narun toisessa päässä olevan kapulan käteen, kai koira katseli muualle. Ei se ainakaan minun perään haikaillut.
Tällä kertaa kaikki onnistui sataprosenttisesti, ehkä onnistumisprosentti on yksi sadasta.
Samalla kun kutsuin koiraa, nykäsin kapulasta.
Jotain napsasti Kokon päässä, tuliko nykäys niin yllättäen vai mitä? Mutta koira tuli lujaa, eikä ongelmia luoksetuossa ollut koskaan.
Siihen aikaan, niin kuin nytkin ykkösen saavuttaminen voittajassa oli kiven alla. Yk-ssa oli viesti, joka innosti kokeilemaan Kokolla varsinaistakin viestikisaa, juosta koira osasi. Ykkösen nappasi heti ensimmäisessä koitoksessa.
Kokolla oli ailahteleva luonne vilkkauden takia. Joskus meni maasto mönkään, joskus tottis.
Alkuaikoina tottis kävi pohjalla: Kokkola 59,5 p. ei Kaijaa naurattanut.
Yk-voittajaa kokeilin pari kertaa ilman menestystä. S-joki voi tott. 77 p. yk maasto
99 p. Raahe voi tottis 80,5 voi yk. 64. Eihän tuo käynyt laatuun, joten päätin palata takaisin jälkeen. Siihen aikaan piti saada 2 alo ykköstä ja 3 avo ykköstä noustakseen voittajaluokkaan.
Kumma kyllä Koko nousi kisa kisalta voihin.
Mutta jälki ei sittenkään ollut meidän laji.
Vetoakin kokeilin parikertaa. Parempi hiihtäjä olisi pitänyt olla puikoissa.
Tokoa Kokojoe piti höpöhöpö lajina. Kuitenkin näytteeksi nappasi pari kertaa täydet, tosin vain alo ja avo luokissa, korkeammalle ei yritettykkään.
Koiran ollessa nelivuotias päätin panostaa koulutukseen, ja otin tavoitteeksi SM-kisoihin pääsyn.
Tässä välissä kävimme Lohjalla viikon kestävän rauniokoirakurssin. Siellä Koko esitteli ketteryysrepertuaariaan, hyppäsi sen aikaisille pk-tikkaille niiden puolivälistä, tikkaat olivat vaakasuorassa puolentoistametrin korkeudella.
Kurssilla Koko oli omassa elementissään. Jotain jäi vielä kurssin jälkeenkin, sillä seuravana viikonloppuna Oulussa koira suoritti lankkueste noudon hyppynoutona.
En enää muista sen esteen korkeutta, kai se 180 cm, oli? Tuomari Komulaisen arvio hypystä oli: -Oho!-
Ketterä koira nautti kiipeillä tikkaita pitkin katoille. Valmetin kopinkatolla se istui Rannanperältä Perkkiöön korvat luimussa ja oli onnellinen.
Lajiksi valikoitui YK-. Tavoiteeseen pääsyyn vaadittiin kolme ykköstulosta voissa.
Kokkolassa liippasi jo läheltä. tott. 88 maasto 90. Kaksi pistettä vaille. Raahessa meinas tulla itku, ja melkein tulikin. Nyt jäi puolenpisteen päähän! Silloin päätin ettei kouluttamattomalla koiralla enää koskaan….
Seuraavaksi kesäksi vaihtui Ruotsista kopsattu pistelasku. Kertoimilla toteutettu systeemi antoi parhaimmillaan 650 pistettä. Ykkösen raja oli 520 pistettä.
Joten sitä lähdettiin tavoittelemaan. Tietenkin kevään ensimmäinen kisa meni pieleen. Maastosta vain 245 pistettä.
Mutta ei niin pahaa, etteikö hyvääkin. Viesti oli jäänyt pois, tilalle oli tullut haku!
Tiesin heti, että Kokolle tulisi ongelmia haukun kanssa. Tottishaukku meni jotenkuten, mutta ei se ukkoa haukkuisi.
Säännöt mahdollisti rullailmaisun, kuten nytkin.
Mutta siitä ei kukaan tienyt mitään.
Luin, että laviinikoirat opetetaan ilmaisemaan rullalla reppuja alku vaiheessa.
Siitä kehittelin sitten systeemin, koska maalimiehiä ei ollut käytettävissä.
Koko oppi rullailmaisun melkein yhdessä illassa, ja tuo hyvä mikä tuossa ensimmäisessä kokeessa oli, tarkoitti Kokon saamia täysiä pisteitä haku osuudesta.
Ja koskaan ei ukko metsään jäänyt. Ilmaisi kerran tosietsinnässäkin rullalla pimeässä etsittävän.
Toisessa kevään kisassa tuli sitten ensimmäinen ykkönen , kolmannessa toinen, neljännessä kolmas. Viidennessä neljäs. Mutta Mikkelin SM-ssä tuli vain kakkostulos, ja sija viisi.
En ottanut knokkiini tuosta, koska tiesin, että vuoden päästä olemme vahvoilla, tämä oli vain opintomatka. Ajatusta vahvisti pariviikkoa Mikkelin jälkeen 609 pisteen huipputulos Kokkolassa.
Nyt oli meillä tie avoinna.
Mutta tuo Kokkolan tulos jäi Kokon viimeiseksi.
Jatkoimme harjoittelua ja Koko alkoi olla yhä paremmin hallinnassa, maasto oli sille leikin tekoa.
Marraskuun 9 päivä soi puhelin.
”Lohtajan Kesoililta iltaa. Onko teiltä koiraa kadonnut, täällä on koira jäänyt auton alle, ovat hakemassa jotain vasaraa jolla lopettaa se” - Ei pitäisi, häkissä ne ovat- Syöksyin ulos, häkin laitaan ilmestyi vain Halli ja Asa.. Numa oli sisällä.
Se oli paha.
Ajoin niin paljon kuin pääsin autolla Kesoilille. Kaukaa näkyi siniset vilkut. Bussipysäkillä oli poliisiauto ja keulasta rypistynyt Toyota Corolla. Hämminki oli suuri sillä koiraa ei näkynyt missään.
Toyotan keulasta näin, ettei toivoa ole, mutta sydän lauloi kun tajusin Kokon olevan elossa.
Poliisit ottivat yhteyttä Isotalon Jussiin joka lupasi päivystää, ja lähteä heti kun koira on löytynyt.
Haravoimme lumetonta lähimaastoa, ei jälkeäkään. Sanoin poliiseille, että voivat lähteä, jatkan yksin etsintää.
Hain koko yön, huutelin ja haparoin nuo lähimetsät tarkkaan, mutta mitään merkkejä ei näkynyt.
Lopetin aamulla kun navetta kutsui, kävelin toivottomana autolle, ajoin kotiin.
Siellä Koko oli elosuojassa.
Pää nousi vaivalloisesti heinistä, mutta elossa oli.
Aamulla Isotalo tutki koiran, totesi sen saaneen kovan tällin, mutta luita ei ollut poikki.
Laitoimme koiralle lämpimän pedin navetan tyhjään kettaan, ihmisiä se ei sietänyt lähellä, tuli levottomaksi kun kuuli outoja ääniä.
Seuraavana aamuna täytyy tunnustaa tuli itku, kun aukaisin lypsykoneen päästäjän, Koko seisoi horjuen tuttu kuppi suussaan karjakeittiön ovella! Koira oli oppinut saamaan jäännösmaidot päästäjästä, tuomalla kupin alle. Ja nyt se toi sen jälleen.
Tiesin että koira selviää. Kuten selvisikin, ei enää kilpailukoirana, mutta lemmikkinä eli vielä viisi vuotta.
Pöpinää palkkioista
17032008
Saahan niistäkin pohdintaa aikaiseksi, kun aloittaa.
Palkkio on koiralle oltava aina tavoittelemisen arvoinen.
Vastakohta ylensyönyt koira, joka laiskasti seuratessa saa koko ajan makkaraa syödäkseen. (kuuluisa makupala automaatti syndrooma).
Koiralle jota ei kiinnosta patukka, voi tulla sen tuputtamisesta riesa, joka kääntyy koko palkkio asiaa vastaan.
Jos makupaloja käytetään koiran innostamiseen, on koiralla oltava nälkä. Rauhoittamiseen käytettäessä ei nälkä ole niin välttämätön.
Edellä jo tuli selväksi, että koiran on tavoiteltava palkkaa. Eikä tämä riitä, saadakseen sen, on ohjaajan annettava siihen lupa. Jos ei, törmäämme jälleen kuuluisaan makupala-automaattiin.
Kuten pallon, patukan, hapsun tapauksessa koiran on tavoiteltava palkkota, makupalojen kyseessä ollessa mitä enemmän ohjaaja joutuu käyttämään laastaria treenien jälkeen sitä parempi.
(Mutta, huomioitava stressissä oleva koira, joka purkaa sitä ylinopeaan ottamiseen, samalla hieman manipuloi ohjaajaakin näppimällä käsille. Tämä ei suositeltavaa).
Patukka: Hyvä väline osaavan käsissä. Vaatii joskus lujaa hallintaa, koska koira voi kääntää palkkion omistamis taisteluksi. Siksi patukka pitää saada koiralta pois jo parin sekunnin kuluttua.
Tämä pätee myös ”patukkaa hylkiviin,” turhaa niille on sitä tuputtaa.
Pallo hyvä vehje myös, jos heitetään, koiralle kasvaa samalla kova kunto. Huomioitava, että koiran on aina tuotava pallo ohjaajalle heti.
Narupallo käytännöllisempi kuin irtopallo. Voidaan toteuttaa monenlaisia variaatioita, käyttää patukan sijasta, ja aina sen voi heittää myös pois, lentää kauemmaksi kuin pallo, tai patukka.
Helpoin oppia on makupala palkitseminen. Siinä on haittapuolena se, että itse makupala on aina samanlainen, neutraali. Toki voi silläkin varioida, ja pitääkin.
Esinepalkat ovat hyviä siksi, että niillä voi palkan tehokkuutta säätää suurella skaalalla.
Esim. Lyhyt pallon näyttö koiralle. Vastakohta pallon kiihkeä heitto patouttamalla koiraa ennen heittoa tai sen jälkeen!
Eri teknkiikoista voisi höpistä joskus myöhemmin, aihe on loppumaton. Esim. kaksoispalkkaus mielenkiintoinen aihe.
Saahan niistäkin pohdintaa aikaiseksi, kun aloittaa.
Palkkio on koiralle oltava aina tavoittelemisen arvoinen.
Vastakohta ylensyönyt koira, joka laiskasti seuratessa saa koko ajan makkaraa syödäkseen. (kuuluisa makupala automaatti syndrooma).
Koiralle jota ei kiinnosta patukka, voi tulla sen tuputtamisesta riesa, joka kääntyy koko palkkio asiaa vastaan.
Jos makupaloja käytetään koiran innostamiseen, on koiralla oltava nälkä. Rauhoittamiseen käytettäessä ei nälkä ole niin välttämätön.
Edellä jo tuli selväksi, että koiran on tavoiteltava palkkaa. Eikä tämä riitä, saadakseen sen, on ohjaajan annettava siihen lupa. Jos ei, törmäämme jälleen kuuluisaan makupala-automaattiin.
Kuten pallon, patukan, hapsun tapauksessa koiran on tavoiteltava palkkota, makupalojen kyseessä ollessa mitä enemmän ohjaaja joutuu käyttämään laastaria treenien jälkeen sitä parempi.
(Mutta, huomioitava stressissä oleva koira, joka purkaa sitä ylinopeaan ottamiseen, samalla hieman manipuloi ohjaajaakin näppimällä käsille. Tämä ei suositeltavaa).
Patukka: Hyvä väline osaavan käsissä. Vaatii joskus lujaa hallintaa, koska koira voi kääntää palkkion omistamis taisteluksi. Siksi patukka pitää saada koiralta pois jo parin sekunnin kuluttua.
Tämä pätee myös ”patukkaa hylkiviin,” turhaa niille on sitä tuputtaa.
Pallo hyvä vehje myös, jos heitetään, koiralle kasvaa samalla kova kunto. Huomioitava, että koiran on aina tuotava pallo ohjaajalle heti.
Narupallo käytännöllisempi kuin irtopallo. Voidaan toteuttaa monenlaisia variaatioita, käyttää patukan sijasta, ja aina sen voi heittää myös pois, lentää kauemmaksi kuin pallo, tai patukka.
Helpoin oppia on makupala palkitseminen. Siinä on haittapuolena se, että itse makupala on aina samanlainen, neutraali. Toki voi silläkin varioida, ja pitääkin.
Esinepalkat ovat hyviä siksi, että niillä voi palkan tehokkuutta säätää suurella skaalalla.
Esim. Lyhyt pallon näyttö koiralle. Vastakohta pallon kiihkeä heitto patouttamalla koiraa ennen heittoa tai sen jälkeen!
Eri teknkiikoista voisi höpistä joskus myöhemmin, aihe on loppumaton. Esim. kaksoispalkkaus mielenkiintoinen aihe.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2008
Ensimmäinen tämän kauden jälkitreeni
16032008
Lämpötila –4 astetta kirkas auringon paiste. Tuuli melkein pohjoisesta.
Jäljen pituus n. 200 m.
Vanhenemisaika n. 30 min.
5 metsäjälkikapulaa.
Ruohopellolla n 50 m sulaa, n. 100 m sulan ja lumen sekoitus, ja n. 50 m lunta.
Arvostelu: Lähtö oli rauhallinen, tarkisti oik.puolen n 40cm koukkauksen. Ajo myötätuuleen rauhallista, ei poikkeamia jäljeltä. (jäljellä oli harvakseen koiranruokaa)
Kapulat 2 kpl. Ensimmäisen ilmaisussa kyynäräpäät ylhäällä. En palkinnut ennen kuin meni puhtaasti maahan. Toinen kapula moitteeton. Kulmassa n 50cm yliajo, palasi heti takaisin.
Toinen suora. Sivutuuli. Ei poikkeamia. Yksi kapula. Meni kapulan yli, kääntyi takaisin ja maahan. Toinen kulma oikaisi n. 30 cm joten ei valittamista. Vastatuuli osuus. Tarkisti n. 50 cm koukkauksen. Takajalat pysyivät jäljellä. 2 kapulaa. Ilmaisut moitteettomat. Lopussa palkitsin kalutulla hapsulla. Arvosana: Lähto 8. suorat 9,5. kulmat 8,5. kapulat 9,5.
Lämpötila –4 astetta kirkas auringon paiste. Tuuli melkein pohjoisesta.
Jäljen pituus n. 200 m.
Vanhenemisaika n. 30 min.
5 metsäjälkikapulaa.
Ruohopellolla n 50 m sulaa, n. 100 m sulan ja lumen sekoitus, ja n. 50 m lunta.
Arvostelu: Lähtö oli rauhallinen, tarkisti oik.puolen n 40cm koukkauksen. Ajo myötätuuleen rauhallista, ei poikkeamia jäljeltä. (jäljellä oli harvakseen koiranruokaa)
Kapulat 2 kpl. Ensimmäisen ilmaisussa kyynäräpäät ylhäällä. En palkinnut ennen kuin meni puhtaasti maahan. Toinen kapula moitteeton. Kulmassa n 50cm yliajo, palasi heti takaisin.
Toinen suora. Sivutuuli. Ei poikkeamia. Yksi kapula. Meni kapulan yli, kääntyi takaisin ja maahan. Toinen kulma oikaisi n. 30 cm joten ei valittamista. Vastatuuli osuus. Tarkisti n. 50 cm koukkauksen. Takajalat pysyivät jäljellä. 2 kapulaa. Ilmaisut moitteettomat. Lopussa palkitsin kalutulla hapsulla. Arvosana: Lähto 8. suorat 9,5. kulmat 8,5. kapulat 9,5.
Jippiii!!!!!!!!!
Tehoharjoittelun jälkeen palaudutaan molemmat vähitellen. Kamerakin taisi vähän täristä?Pahojen kenttä 16032008
Kyllä tuo Humu on hyvä koira!!
lauantai 15. maaliskuuta 2008
Positiivisia pohdintoja
15032008
Kävimme Hummerin kanssa tekemässä tiukat treenit Pahojen kentällä. (kenttä on täysin harjoiteltavassa kunnossa! Tiedoksi!)
Makupalat jätin kotiin, palkkana toimi narupallo! Tietoisena siitä, että Humu sekoaa siihen täysin. Tietoisena myös siitä, että on kilometrjä jo niin paljon takana, ettei tuon sekoamisen pitäsi vaikuttaa ainakaan negatiivisesti.
Alkulämmittelyn jälkeen aloimme tositoimiin. Vaadin salaman nopeat vaihdot koiran olemuksessa.
Sivulle istumaan. Kaksi taakse, kaksi eteen, palkka taakse. Toistoa vajaa kymmenen kertaa, ja molempien vietit kaakossa. Siitä se alkoi.
Tavoitehan on, että koira kuulee myös hektisessä sekavuustilassa käskyt, ja tottelee niitä.
Tämä on erittäin antoisaa hommaa, kynnys tehdä Humun kaltaisella koiralla on tosin korkea.
Helposti menee siihen nättiin ja mukavaan liikkeitten läpiviemiseen, josta sitten voikin jäädä huono mieli molemmille.
Senverran, että koiralla pitää olla perusta kunnossa liikkeitten osalta, taito vaihtaan viettiä nopeasti.
Vaikeutena on palkkion oikea aikainen anto. Ja se, ettei koira ala sitä palkkiota manipuloimaan itselleen , suoraan, ei liikkeitten kautta.
Jep… Tyytyväisenä tuo koira nyt jaloissa lepäilee, vaistoaa kai kirjoittajankin tyytyväisyyden.
Maaritilla antoisa tilitys viimekerran Dogness harjoituksista.
Nappiin osunut analyysi siitä, milloin koiraa ei saisi kouluttaa!!
Kävimme Hummerin kanssa tekemässä tiukat treenit Pahojen kentällä. (kenttä on täysin harjoiteltavassa kunnossa! Tiedoksi!)
Makupalat jätin kotiin, palkkana toimi narupallo! Tietoisena siitä, että Humu sekoaa siihen täysin. Tietoisena myös siitä, että on kilometrjä jo niin paljon takana, ettei tuon sekoamisen pitäsi vaikuttaa ainakaan negatiivisesti.
Alkulämmittelyn jälkeen aloimme tositoimiin. Vaadin salaman nopeat vaihdot koiran olemuksessa.
Sivulle istumaan. Kaksi taakse, kaksi eteen, palkka taakse. Toistoa vajaa kymmenen kertaa, ja molempien vietit kaakossa. Siitä se alkoi.
Tavoitehan on, että koira kuulee myös hektisessä sekavuustilassa käskyt, ja tottelee niitä.
Tämä on erittäin antoisaa hommaa, kynnys tehdä Humun kaltaisella koiralla on tosin korkea.
Helposti menee siihen nättiin ja mukavaan liikkeitten läpiviemiseen, josta sitten voikin jäädä huono mieli molemmille.
Senverran, että koiralla pitää olla perusta kunnossa liikkeitten osalta, taito vaihtaan viettiä nopeasti.
Vaikeutena on palkkion oikea aikainen anto. Ja se, ettei koira ala sitä palkkiota manipuloimaan itselleen , suoraan, ei liikkeitten kautta.
Jep… Tyytyväisenä tuo koira nyt jaloissa lepäilee, vaistoaa kai kirjoittajankin tyytyväisyyden.
Maaritilla antoisa tilitys viimekerran Dogness harjoituksista.
Nappiin osunut analyysi siitä, milloin koiraa ei saisi kouluttaa!!
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Erään koulutusmetodin toteutus.
Päivikki Puutio-Ojala on valokuvanut Doggnes hallissa kolmastoista maaliskuuta kaksituhatta kahdeksan ansiokkaan kuvakollaaschin koulutusmenetelmästä, joka on ollut jo kauan suosittu koulutettaessa koiria aina vain parempiin suoritteisiin. Menetelmän nimi on HAPETUS!
torstai 13. maaliskuuta 2008
Irrotteluilta
Dogness halli 13.03.2008
Anturat käryten irrotteli Hummeri Dognesissa tänä iltana. Oiken vauhdikas pyrähdys hallilla.
Mitään ”järkevää” ei tullut tehtyä, muutama vietin vaihto, ja molemminpuolista refleksien testaamista.
Vauhti oli nyt pääosassa. Pari kertaa säikähdin että Humu menee seinästä läpi, onneksi jarrut pitivät. Antoisa ilta.
Tuntui että porukka oli vireessä tänä iltana. Näkyi hienoja suorituksia.
Vielä kannattaisi panostaa sellaisen reippaanlaisen vietin nostamiseen jos, ja kun koira on perusasian oppinut. Turhaa on jäädä junnaamaan opittua hitaalla tempolla, vauhti päälle ja menox! Hallilla on erilainen vaikutus koiriin. Toiset saavat kixejä heti halliin tullessa, ovat töpinässä. Toisille halli on rauhoittava paikka. Humu kuuluu jälkimmäiseen kastiin.
Positiivista meininkiä.
Anturat käryten irrotteli Hummeri Dognesissa tänä iltana. Oiken vauhdikas pyrähdys hallilla.
Mitään ”järkevää” ei tullut tehtyä, muutama vietin vaihto, ja molemminpuolista refleksien testaamista.
Vauhti oli nyt pääosassa. Pari kertaa säikähdin että Humu menee seinästä läpi, onneksi jarrut pitivät. Antoisa ilta.
Tuntui että porukka oli vireessä tänä iltana. Näkyi hienoja suorituksia.
Vielä kannattaisi panostaa sellaisen reippaanlaisen vietin nostamiseen jos, ja kun koira on perusasian oppinut. Turhaa on jäädä junnaamaan opittua hitaalla tempolla, vauhti päälle ja menox! Hallilla on erilainen vaikutus koiriin. Toiset saavat kixejä heti halliin tullessa, ovat töpinässä. Toisille halli on rauhoittava paikka. Humu kuuluu jälkimmäiseen kastiin.
Positiivista meininkiä.
Järkyttyi kai, kun Humu hymyili?
Tämähän alkaa tuntua mukavalta 13.03.08 (foto Petra)Jälleen tutulla kentällä Hummerin kanssa. Pienen itsetutkiskelun jälkeen homma alkaa tuntua taasen mukavalta.
Koirahan vaistoaa sen heti. Ottelimme kaikenlaisia temppuja, jopa tiukkoja perusliikkeitäkin, leikinvarjolla tietenkin. Ja pikku hiljaa alkaa kypsyä päätös sapattivuodesta 2009. Jos sen pyhittäisi Evergrey`s Manotalle. Koira olisi juuri parhaassa iässä, ja pohjakoulutusta sen verran, että kehtaisi ihmisten ilmoille tulla. Tämä vuosi menee valitettavasti ketuille. Mutta nyt on mahdollista luoda koiralle edellytykset menestymiseen vuonna kaksituhatta yhdeksän. Visioita pitää olla, pitkällä tähtäimellä.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Harrasta harrastelua
12032008
Harrasteluksi homma menee, kun ei ole tavoitteita taivaanrannalla. Uskon, että myös koira tajuaa tilanteen. Käydään tässä kentällä temppuilemassa, ja mennään kotio.
Vaikeaa on motivoitua kotikoiralle kunnon suoritetottista luomaan, jonkinlainen löysyys paistaa hommasta läpi.
No, mtes tällaisia johtopäätöksiä? Katsoin tämän vuoden kalenteria.
Humu oli aika hyvä edellisestä huolimatta!
Harrasteluksi homma menee, kun ei ole tavoitteita taivaanrannalla. Uskon, että myös koira tajuaa tilanteen. Käydään tässä kentällä temppuilemassa, ja mennään kotio.
Vaikeaa on motivoitua kotikoiralle kunnon suoritetottista luomaan, jonkinlainen löysyys paistaa hommasta läpi.
No, mtes tällaisia johtopäätöksiä? Katsoin tämän vuoden kalenteria.
Humu oli aika hyvä edellisestä huolimatta!
tiistai 11. maaliskuuta 2008
Kevään kohinaa
11032008
Kevättä oli rinnassa Humulla ja minulla, kun treenailimme lumesta nopeasti sulavalla Pahojen kentällä. Käytettävissä oleva alue supistui noin 25 kertaa kymmenen metrin maapläntiksi. Kuitenkin tarpeeksi suoritteen aikaansaamiseksi.
Humu oli mukavan tanakasti mukana touhussa. Pahimmat vikinät olivat jääneet Dogness? halliin? En nyt pahoin moittisi. Vauhtia olisi ehkä saanut olla enemmän, vaikka olihan minullakin jarrut koko ajan päällä.
Seuraamiset ja noudot pelas mukavasti. Hyppyteline oli osittain lumen saartama, ja ylitykset olivat varovaisia. A-este meni korrektisti.
Kyllä tuolla kisoihin voisi lähteä, kunhan ei rimaa pidä liian korkealla. Jonkinmoinen tulos pitäisi tulla. Jätötkin pelasivat aivan mallikkaasti.
Kevättä oli rinnassa Humulla ja minulla, kun treenailimme lumesta nopeasti sulavalla Pahojen kentällä. Käytettävissä oleva alue supistui noin 25 kertaa kymmenen metrin maapläntiksi. Kuitenkin tarpeeksi suoritteen aikaansaamiseksi.
Humu oli mukavan tanakasti mukana touhussa. Pahimmat vikinät olivat jääneet Dogness? halliin? En nyt pahoin moittisi. Vauhtia olisi ehkä saanut olla enemmän, vaikka olihan minullakin jarrut koko ajan päällä.
Seuraamiset ja noudot pelas mukavasti. Hyppyteline oli osittain lumen saartama, ja ylitykset olivat varovaisia. A-este meni korrektisti.
Kyllä tuolla kisoihin voisi lähteä, kunhan ei rimaa pidä liian korkealla. Jonkinmoinen tulos pitäisi tulla. Jätötkin pelasivat aivan mallikkaasti.
torstai 6. maaliskuuta 2008
"BH-" ta Dognesissa.
Harjoitusillan lopuksi kolme urhoollista koirakkoa, Käpsy, Päivikki ja Saara-Kaisa rohkaisivat mielensä, tekivät BH-liikkeet alusta loppuun, pientä sovellusta sallittiin.
Suoritukset olivat yllättävän valmiita. Vaikka olisi katsonut julmasti kaksoiskäskyihin ja apuihin, olisivat nämä koirakot läpäisseet bh-tottiksen.
Iltahan huipentui mahtavasti!
Suoritukset olivat yllättävän valmiita. Vaikka olisi katsonut julmasti kaksoiskäskyihin ja apuihin, olisivat nämä koirakot läpäisseet bh-tottiksen.
Iltahan huipentui mahtavasti!
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
Työskentelyä tyhjällä käynnillä
05032008
Kirkkaan auringonpaisteen innoittamana juolahti mieleen kokeilla Humulla miten tyhjäkäyntisuuttimen säätö on kohdallaan.
Tarkoitus saada koiran viettitasapaino pysymään aloitustilassa kaikkien liikesuoritusten ajan.
Alkutoimet teettivät jonkinverran päänvaivaa, sillä Humun saattaminen matalaan vireeseen ei ollut aivan yksinkertainen juttu.
No, jotenkuten siinä onnistuimme.
Liikkeet Humu kesti mukavasti, vauhti oli sellaista ”puolivauhtia”.
Muutamia huomioita: Minkäänlaista palkkaa Hummeri ei kestä, etteikö vietti nousisi.
Koiraan katsominen pannassa.
Liikkeitten välillä ei pienintäkään huomiota koiraan.
Selvät käskyt, ehkä hieman pidemmät odotusajat käskyjen, suoritusten osien välillä.
Tyytyväinen olin siihen, että onnistuimme tällaisessa harjoituksessa.
Mutta tehokkuuden säilyttämiseksi ei kannata liian usein kokeilla.
Kirkkaan auringonpaisteen innoittamana juolahti mieleen kokeilla Humulla miten tyhjäkäyntisuuttimen säätö on kohdallaan.
Tarkoitus saada koiran viettitasapaino pysymään aloitustilassa kaikkien liikesuoritusten ajan.
Alkutoimet teettivät jonkinverran päänvaivaa, sillä Humun saattaminen matalaan vireeseen ei ollut aivan yksinkertainen juttu.
No, jotenkuten siinä onnistuimme.
Liikkeet Humu kesti mukavasti, vauhti oli sellaista ”puolivauhtia”.
Muutamia huomioita: Minkäänlaista palkkaa Hummeri ei kestä, etteikö vietti nousisi.
Koiraan katsominen pannassa.
Liikkeitten välillä ei pienintäkään huomiota koiraan.
Selvät käskyt, ehkä hieman pidemmät odotusajat käskyjen, suoritusten osien välillä.
Tyytyväinen olin siihen, että onnistuimme tällaisessa harjoituksessa.
Mutta tehokkuuden säilyttämiseksi ei kannata liian usein kokeilla.
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Ja taas
Yllättää Hummeri tuolla ankaralla enegialla.
On se kyltymätön tykki, tuo Humppa poika. Nyt hiotaan kuullun ymmärtämistä yli-vietissä. Ei paha projekti. Mutta välttämätön, jos aikoo saada mustavalkoisia koesuorituksia. Tarkoittaa tietenkin että pysähdys täydestä vauhdista on yhtä nopea kuin hitaassa kävelyssä. Ei käskyä totellaan vaikka suun on jo puolenmetrin päässä kapulasta jne.... Hauskaa meininkiä. Reipasta..
On se kyltymätön tykki, tuo Humppa poika. Nyt hiotaan kuullun ymmärtämistä yli-vietissä. Ei paha projekti. Mutta välttämätön, jos aikoo saada mustavalkoisia koesuorituksia. Tarkoittaa tietenkin että pysähdys täydestä vauhdista on yhtä nopea kuin hitaassa kävelyssä. Ei käskyä totellaan vaikka suun on jo puolenmetrin päässä kapulasta jne.... Hauskaa meininkiä. Reipasta..
maanantai 3. maaliskuuta 2008
Hummeri yllättää
Tänään pientä harjoittelun poikasta pihalla. Liukkaus silminpistävää, joten esine etsintää ja noutoa teimme.
Humu oli hurjassa vietissä, oli päässyt suuren jääkimpaleen makuun, josta suoraa noutoharjoituksiin. Ohuella kalikalla ottelimme kymmenkunta heittonoutoa, ja tässä se yllätys tulee: Hummeri pelas yli-yli vietissä kuin kello. Juuri ennen eteen tuloa tapahtui (hienosti sanottuna) selvä "vietin" vaihto. Täytyypi sanoa, että tunne on mahtava kun toteaa työn menneen, ei hukkaan.
Hanskariepuja sitten sirottelin sinne tänne, ja palautusharjoitteena Hummeri ne keräsi.
Yeah!!!
Humu oli hurjassa vietissä, oli päässyt suuren jääkimpaleen makuun, josta suoraa noutoharjoituksiin. Ohuella kalikalla ottelimme kymmenkunta heittonoutoa, ja tässä se yllätys tulee: Hummeri pelas yli-yli vietissä kuin kello. Juuri ennen eteen tuloa tapahtui (hienosti sanottuna) selvä "vietin" vaihto. Täytyypi sanoa, että tunne on mahtava kun toteaa työn menneen, ei hukkaan.
Hanskariepuja sitten sirottelin sinne tänne, ja palautusharjoitteena Hummeri ne keräsi.
Yeah!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)