Koulutusvirheitä

Helpompi luetella ne ei virheet. Niitä ovat..... hmm..... ootappa............. antaa olla.
Suurin, pahin, vaikeimmin poistettava, sitkeästi uusiutuva on OHJAAJAN VÄÄRÄNLAINEN VAIKUTUS KOIRAAN.
Siinäpä se totuus.
Metsäjäljellä tämä peikko on kummitellut niin kauan, kuin koiraharrastusta on ollut, ja mörkö on edelleen voimissaan. Kuitenkin metsäjälki on siitä armollinen, että koira oppii antamaan anteeksi ohjaajan kompurointia, puiden ympärille kietoutuvan jälkiliinan äkkipysäytykset, ohjaajan viisastelut. "ei se sinne mene," (ei se aina näitäkään anteeksi anna). Mutta peltojälki on armoton.
Se kostaa heti ohjaajan töpeksinnät.
Koska Humusta ei kisakoiraa tule, pidän sitä testikappaleena ko. koemuodolle.
Toivon, että testeistä olisi hyötyä nimen omaan muille.
En kuitenkaan aio julkaista noita, melkein askel askeleelta kirjotettuja anlyysejä, vaan poimin sieltä täältä eteen tulevia kummallisuuksia.
Joskus voisi tietenkin hyvässä seurassa analoogisesti höpistä peltojäljen saloista.
No, tässä yksi "mauste".
Eilen oli päivä, jolloin sain Humun lähes kilpailustressitlanteeseen.
Siihen oli monta syytä, joita en ala luettelemaan.

Jälki oli suora parisataa metriä pitkä, vain suora jälki!
Jäljellä yksi kapula lopussa. Kolme napupistettä välillä. (Historiaa, nyt viimeiset n. kymmnen jälkeä olen tehnyt niin, että kulmissa on ollut makupalat. Ei muualla. )
Humu tuli makupalalle, otti sen ja veti komean kulman tyhjään peltoon! Pari metriä meni kuin unessa, kunnes heräsi, ja korjasi oikealle jäljelle. Näin jokaisen kolmen kohdalla.
Toivottavasti tämä esimerkki antaa vinkkiä millaisissa atmosfääreissä liikutaan kun harjoitellaan peltojälkeä.