Mieleen juolahti tuolla ulkokartanolla käppäillessä, että Tummu pääsee liian vähälllä kun saa nuuskutella omiaan tuntikaupalla värkkätessäni jotain joutavaa.
Päätin kokeilla, miten tuollainen "kaupunkilaislähtöinen" ymmärtää käskyjä joita se ei ikinä ole saanut. (kyllä on koira päässyt ketoon). Tehtävänä oli mennä hakekasan päälle joitain etsimään, jota siellä ei ole, sekä jatkaa etsintää perunapuimureiden välissä, pointina oli, että sielläkään ei ole viettipäämäärään johtavaa palkkaa, vaan se, että saanko minä Tummun syttymään.
Tällainen joutava kokeilu päättyi molemminpuoliseen euforiaan ja tyytyväisyyteen itseemme!
Harmittaa kun noin hyviä ominaisuuksia ei ole tullut kaivettua Tummusta esiin muutamaa vuotta sitten. Mutta kun se pistooliapina on olkapäillä.
Illalla värkkäsin Lumian kahden kirjan väliin, painoin video nappulaa, otimme Tummun kanssa noutoliikkeen. Vein kapulan ja Tummu toi. Kamera kuvasi kapulalle lähdön ja luovutuksen. Vaikka ei kisasuorituksesta kyse, olen tavattoman tyytyväinen Tummun olemukseen ja ilmeeseen, koiran ollessa lähtövalmiina ja koko luovutuksen ajan. En varonut yhtään omaa käytöstä luovutus tilanteessa hyvin uhkaava kumartuminen koiran ylle, mutta Tummu oli täysin luottavainen siihen mitä tuleman pitää.
On siinä sellaisia lapsellisen luottavan hyviä puolia paljon. Ne häivyttää pitkäksi aikaa negatiiviset mietteet koirasta, miksi ylipäätään pitäisi olla negatiivisia mietteitä? Jos jotakin kohtaan niin maailman laajuista saksanpaimenkoiran jalostusta kohtaan! Koira on juuri sellainen millaiseksi se on tekohetkestä ja sen jälkeen muokkaantunut, ja mikä pahinta muokattu.
Rispektiä Tummulle!
ps. Tämä lyhyt koulutusjakso todistaa jälleen kerran sen, kuinka sietämätön elukka kouluttamaton saksanpaimenkoira on!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti