Ylikonstaapeli Ilkka Hormila puhui aiemmassa artikkelissa muun muassa henkisen valmennuksen merkityksestä ja antoi viitteitä siitä, mihin hänen omat metodinsa pelastuskoirataitojen kouluttamisessa perustuvat. Tässä jutussa perehdytään tarkemmin näihin oppeihin ja miten ne ovat vuosien mittaan kehittyneet.
Hormila viittaa monesti hiljaiseen tietoon, jota hän nuorena koirapoliisina ammensi vanhemmilta kollegoiltaan. Tuolloin ei vielä tieteellisesti tutkittu eläinten käyttäytymistä ja oppimista samassa mittakaavassa kuin tänä päivänä, eikä ollut juurikaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Nykytieteen valossa moni näistä hiljaisen tiedon asioista on osoittautunut todeksi ja oikeaksi.
– Urani alussa vanhat miehet opettivat, että koiraa ei jätetä tarhaan vaan sen kanssa ollaan ja mennään joka paikkaan yhdessä, niin kotona kuin töissä. Koira piti myös kouluttaa niin, että sen voi ottaa mukaan mihin tahansa tilanteeseen. Tyypillisesti näin koulutetut ja pidetyt koirat pysyivätkin stressittöminä ja tasapainoisina ja ne pystyivät keskittymään työhönsä.
70-luvulla Helsingin koirapoliisit tekivät lyhyempää työvuoroa, koska vapaa-ajalla tapahtuva koiran hoito ja kouluttaminen laskettiin työajaksi. Tuohon aikaan Helsingin poliisilaitoksen koirapoliisit oli siirretty pois satamista kolmelle eri poliisialueelle omiksi koiraryhmikseen. Muutoksen yhteydessä tarvittiin myös uusia nuoria poliiseja koiranohjaajiksi.
– Tietenkin me nuoremmat olimme innokkaita ja erittäin aktiivisia niin koiriemme kouluttamisessa kuin myös niiden käyttämisessä erilaisissa työtehtävissä. Meillä oli aikaa kokeilla kaikenlaisia koulutusjuttuja, mutta usein palasimme jossain vaiheessa takaisin siihen, miten vanhemmat mestarit olivat opettaneet.
Koirakoulutuksen pimeä aika
Hormilan mukaan selkeä muutos koirankouluttamisessa tapahtui 80-luvulla, kun saksalaiset suojelukoiraopit rantautuivat Suomeen ja alettiin puhumaan koirakilpaurheilusta.
– Koirien kouluttamisessa sekä viranomais- että palveluskoirapuolella oli yksi tosi pimeä aika, joka on onneksi muuttunut radikaalisti. Ennen vanhaan palveluskoiratyö tuki viranomaisten käytännön työtä ja kilpailusäännöt oli tehty sen mukaisesti. Suojeluskoirakokeiden ja kansainvälisten sääntöjen myötä tapahtui suuri muutos, joka heijastui valitettavasti myös koirien käsittelyyn ja kouluttamiseen. En koskaan ymmärtänyt, mitä kovilla keinoilla ja pelolla ohjattu koira palvelee, joskin on myönnettävä, että myös itse sorruin joskus kyseenalaisiin koulutuskeinoihin, lähinnä tietämättömyyttäni sekä ymmärtämättömyyttäni.
– Yksi konkreettinen esimerkki on se, että välineiden ja joskus kovan pakon avulla koiran kuono pakotettiin alas, koska kilpailusäädökset näin vaativat. Kun pakote poistui, niin koirat jäljestivät paremmin, koska ne pystyivät kääntämään päätään ja haistelemaan kunnolla. Kyllä koira osaa hajuaistillaan löytää missä sitä haluttua hajua on parhaiten saatavilla. Myös koiran hengitystekniikka tulee huomioida, kun se etenee jäljellä.
– Kävin aikoinaan virkani puolesta seuraamassa eri koulutustapoja ympäri Eurooppaa. Useamman kerran oli pakko lähteä kesken pois, koska teki niin pahaa katsoa, miten koiria käsiteltiin. Se soti niin pahasti omaa ajatteluani vastaan. Eläinsuojelulakien tiukentumisen myötä onneksi esimerkiksi sähkön käyttö Saksassa ja Hollannissa on jäämässä toivottavasti pois. Suojelupuolen olen sittemmin jättänyt kokonaan myös tuomarointityössä.
– Siihen aikaan puhuttiin paljon vietistä, vaikka todellisuudessa se oli lähinnä negatiivisten stressitasojen nostamista puremisen, pelon ja tappelun kautta. Nykyisin ollaan onneksi tultu hyvää matkaa eteenpäin ja positiivisen vahvistamisen keinot ovat rantautuneet nyky-Suomeen hyvin.
– Vanhentunut johtajuusajattelu on tosin edelleen tiukassa. Kokeilin sitä aikoinaan yhden koiran kanssa ja meillä oli jatkuvasti ongelmia enkä voinut luottaa koiraan työssä. Seuraavan pennun kohdalla vaihdoin asennetta ja homma toimi ihan eri tavalla. Sen jälkeen totesin, että sillä tavalla en enää koskaan kouluta koiriani.
– Kyllä sain aikoinaan pitkiä katseita kun erehdyin kertomaan, että meillä koira on perheenjäsen ja nukkuu sängyssä, Hormila nauraa. – Toki on hyvä muistaa, että koira on koira eikä sitä pidä liikaa inhimillistää.
Takapakkeja ja edelläkävijöitä myös viranomaispuolella
Vanha perinne ja poliisikulttuuri on Hormilan mukaan niin kankeaa, että ei se muutu hetkessä.
– Kun eurooppalaiset suojelukoulutusmenetelmät rantautuivat, poliisissa mentiin kehityksessä taaksepäin. Nenä ja hajuaisti on kuitenkin se, millä koirat tekevät töitä ja auttavat yhteiskuntaa. Yksi poliisikoiran tärkeä tehtävä on puolustaa laumaansa tilanteesta ja paikasta riippumatta. Koiran roolia koiranohjaajan sekä myös muiden poliisien työturvallisuusvälineenä ei mielestäni pidä väheksyä, joskin poliisikäytössä tähän on olemassa muitakin apuvälineitä kuin koira.
– Useat kollegat ovat todenneet jälkeenpäin, että jos he olisivat käyttäneet nenätyöskentelyn harjoitteluun edes puolet siitä ajasta, mitä suojeluharjoitteluun kului, niin hyvänen aika miten paljon enemmän tuloksia olisi saatu aikaiseksi!
Nostan hattua Suomen rajavartiolaitokselle, joka on ollut edelläkävijä näissä asioissa viime vuosina. Heillä lähdettiin viemään eteenpäin pehmeiden arvojen kouluttamista ja toisaalta myös siirrettiin koulutuksen painopistettä nenäpuolelle, jossa tulokset oikeasti syntyvät. Rajavartiolaitos on tehnyt paljon yhteistyötä eläintenkouluttajien kanssa ja näyttänyt avoimesti, miten heillä koiria koulutetaan tänä päivänä.
Poliisi- ja rajakoirien koulutus aloitetaan normaalisti etsintä- ja jälkikoulutuksella sekä haun ilmaisuilla, varsinainen haku kytketään mukaan myöhemmin. Näin saadaan sekä stressitaso että kuonolinja pysymään alhaalla.
– Itse opetan niin, että koira haistelee välillä ilmasta, mutta menee pääsääntöisesti kuono alhaalla. Ilmaisut ja irroitukset opetetaan ensin, sitten vasta kytketään maalimiehen käyttö mukaan. Aloitan koiran hajuaistin aktivoimisen ja etsintämotivaation tietoisen kasvattamisen esine-etsinnän avulla. Ruuan käyttöön suhtaudun yleensä erittäin kriittisesti, toki jossakin tapauksessa saatan käyttää myös ruokaa apuna.
Jälleen kerran palataan vanhojen konkareitten oppeihin. Jo 1920-luvun koulutusraporteissa on mainittu, että koirille annettiin rikospaikalta talteen otettu lähtöhaju, jota annettiin tarvittaessa matkalla koiralle purkista lisää.
Rauhallista ja palkitsevaa etsintää
Hormilan koulutusmetodien mukaisesti ihminen ei ole koiralle palkinto, vaan koira löytää ensin halutun “hajusydämen”, ja palkinto tulee vasta sen jälkeen. Tällä tavoin koira pysyy rauhallisena ja stressittömämpänä ja oppii, että itse etsiminen voi olla palkitsevaa ja nautinnollista.
Monesti koulutuksissa näkee patoamista, eli palkitsemisen yhteydessä lähdetään nostattamaan koiraa. Lopputuloksena on usein virheitä tekevä, kiihtynyt ja huolimaton koira, jolla on kiire päästä suorituksen loppuun, koska se on oppinut, että kaikkein kiihottavin – ja koiran kannalta palkitsevin – vaihe tulee siellä. Kehittelimme poliisikoiralaitoksella neliportaisen koulutusmenetelmän. Siinä koko opetustapahtuma eli ketju on jaettu neljään eri vaiheeseen: valmisteleva vaihe, varsinainen oppimistapahtuma, palkkaus-ja tasaantumisvaihe sekä palauttava vaihe.
– Jos stressitaso on liian korkealla, niin mikään uusi oppi ei mene läpi. Koin tämän oman kantapään kautta kouluttaessani Flickania hajuerotteluun. Alussa käytin palkkiona hajustettua metallipalikkaa ja kaikki meni hyvin: koira oppi nopeasti ja teki huippusuorituksia. Lopulta sen stressitasot ja kiihko palikkaa kohtaan kasvoi niin suureksi, ettei se pystynyt enää keskittymään, vaan alkoi tekemään virheitä. Vaihdoimme metallipalikan tilalle hajupurkin, jonka sisällä oli hajustettu harso. Kun purkki löytyi, vaadin koiralta rauhoittumista ja palkitsin sen vasta sitten asettamalla metallipalikan tai pallon purkin päälle. Näin pysyimme molemmat rauhallisina ja tyytyväisinä.
Niin sanotut makkaraharjoitukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten kilpaileminen lähti ohjaamaan myös virkakoirien koulutusta jäljessä. Monien mielestä ainut oikea tapa kouluttaa jälkeä oli mennä pellolla ja laittaa makkaranpala jokaiseen askeleeseen. Koirat etenivät kuin imurit, mutta harvoin ne tiesivät, mitä ovat ajamassa. Kun lähdimme toteuttamaan ihmisen ominaishajua hyödyntävää ja rauhalliseen etsintään keskittyvää metodia, niin saimme aluksi paljon naureskelua ja pilkkaa kontollemme.
– Naureskelua syntyi myös silloin, kun 2000-luvun alussa aloitimme pienellä porukalla poliisikoiralaitoksen tunnistuskoirayksikössä kovan alustan jälkikoulutuksen. Meillä oli vesipullot mukana ja teimme paljain jaloin jälkiä asfaltille. Suunnittelimme koulutusta siltä kannalta, miten sitä voisi hyödyntää kadonneiden etsinnöissä sekä rikospaikoilla. Jouduimme treenaamaan salaa, Hormila muistelee huvittuneena. – Tähän pohjautuva tunnistusjälkimetodi on nykyisin yhtenä osana poliisikoiralaitoksen jälkikoulutusohjelmaa.
Kun koiran opettaa hakemaan ja seuraamaan sitä omaa hajua, ollaan pelastuskoiratoiminnankin kannalta vahvoilla vesillä. Häiriöhajut eivät vaikuta tekemiseen niin paljoa ja jos tuuli tuokin sen oikean hajun tullessaan, niin sitten seurataan sitä. Näin myös jäljen tekeminen ja kaupunkioloissa harjoittelu helpottuu. Koira, joka on motivoitunut ja keskittynyt etsimiseen, näyttää tosi nopeasti ja selkeästi, jos se on ydinjäljeltä pois. Ohjaajan on tuolloin helpompi lukea koiraa ja antaa sille työtilaa. Tästä näkökulmasta aukeaa paremmin myös ajatus jälki/hakukoiran vaatimuksista ja eroista. Meidän tulee myös tiedostaa sekä hyväksyä se tosiseikka, ettei kaikista koirista vain ole työskentelemään siellä korkeimmalla tasolla.
Hormila haluaisi tiukentaa VIRTA-kokeen vaatimuksia entisestään. – Näen, että VIRTA on tietyllä tapaa taktinen koe, jossa katsotaan ensisijaisesti koirakon yhteentoimivuutta ja sitä, miten ohjaaja lukee koiraansa. Koiran kannalta on tärkeää todentaa sen nenänkäyttökyvyt: miten koira selviytyy jäljen ylösotosta, miten se seuraa jälkeä ja ennen kaikkea miten se pystyy keskittymään työntekoon. Toisaalta kokenut ohjaaja osaa tulkita pienimmänkin muutoksen koiransa käyttäytymisessä ja lähtee helposti paikkaamaan koiran kokemattomuutta omalla kyvyllään ohjata koiraa ja analysoida maastoa. Tulee muistaa, että tositilanteessa hajunkuva muuttuu entisestään, koska stressaantunut ja pelokas ihminen haisee ihan erilaiselle kuin yleensä, ruumiista puhumattakaan. Kokemattomalle koiralle haju saattaa olla niin voimakas, että se lähtee hajulta pois.
– VIRTA-kokeessa tulisi myös huomioida se, että tositilanteessa tahti on hidasta kävelyä ja koiran tulisi olla koko ajan ohjaajan näköpiirissä, jotta sen pieniäkin reaktioita voidaan seurata. Jos koira on kertaalleen kutsuttu pois hajulta, se ei välttämättä reagoi siihen enää uudelleen.
Tuloksellista koulutusta ASTA-kaavalla
Hormila tiivistää koulutusmetodinsa olennaisen ASTA-malliin. Ajattele. Suunnittele. Toteuta ja Analysoi.
– Ohjaajan tulisi tuntea oma koiransa ja suunnitella tekeminen etukäteen yhteistä tavoitetta parhaiten tukevalla tavalla. Harjoitukset tulee rakentaa suunnitelmallisesti ja vaiheittain ja jälkeenpäin miettiä, missä voisi seuraavalla kerralla parantaa ja miksi. Itse kouluttajana olen pyrkinyt suunnittelemaan jokaiselle koiralle yksilöllisen harjoituksen ja keskustellut aina ohjaajan kanssa, että mitä mieltä tämä on ja miten tämä tilanteen näkee. Jos joskus joudunkin sanomaan, että nyt tehdään näin, niin pyrin aina perustelemaan syyt.
– Pelastuskoirapuolella monet miettivät, millainen on tosietsintä ja harjoittelevat sen mukaisesti. Se on ihan hyvä, mutta se on taktista harjoittelua, jonka pohjalla pitäisi olla kunnolla tehty perusharjoittelu. Jos koiraa viedään treeneissä olosuhteisiin, joihin se ei olekaan vielä valmis, niin tulee ongelmia. Sitten helposti lähdetään auttamaan koiraa ja koira pahimmassa tapauksessa passivoituu. Tästä syystä suunnittelu ja analysointi on tärkeää.
Hormila listaa myös muuta koulutuksessa huomioitavaa:
Koiran oivalluttaminen. Tutkin sitä, mitä ihmisen aivoissa tapahtuu oivalluksen hetkellä? Sehän on valtavan oppimisen maaperää. Lähdin soveltamaan oivalluttamista myös hajukoulutukseen, koska samalla tavalla koirakin oppii. Kun koiran saa oivaltamaan jotain, niin se on enemmän kuin pelkkää operanttia oppimista. Ja jos pystyt palkkaamaan juuri oivaltamisen hetkellä, niin silloin homma menee kaaliin niin että pamahtaa. Mieti, missä näitä oivalluksen hetkiä voisi treenien aikana tulla ja miten niitä voidaan koulutuksessa rakentaa?
Rutiinien rikkominen. Peruskoulutuksen jälkeen on tärkeää rikkoa rutiineja, jotta homma pysyy motivoivana ja mielenkiintoisena. Harjoittele eri tavoilla, eri paikoissa ja eri ihmisten kanssa. Käytä maalimiehenä ja jäljentekijänä ei-koiraihmisiä, jotka eivät ajattele alitajuisesti koiran kannalta parasta tapaa liikkua jälkeä tehdessä.
Keep it simple. Ihmiset usein ajattelevat kouluttaessaan ihan liikaa tai liian vaikeasti. Vaikean, vaativan jäljen jälkeen tulee tehdä mahdollisimman pian palkitseva, kiva ja helppo jälki koiralle. Sen jälkeen tee monta helppoa, onnistunutta jälkiharjoitusta, vaikka lyhyitä jäljen ylösottoa, joista koira saa paljon palkkioita ja onnistumisen kokemuksia. Näin sen itsevarmuus ja motivaatio kasvaa ja samalla vahvistuu tekniikan lisäksi myös vuorovaikutus ja yhteistyö ohjaajan kanssa. Mieti mikä on sinun suhdelukusi jäljen ylösottoharjoittelun määrässä ajettuihin jälkiin?
– Tyypillinen virhe on se, että ihmiset harjoittelevat liian pitkillä jäljillä, jotka pitää ajaa loppuun saakka. Ei koira ymmärrä sitä, mitä loppu tarkoittaa, vaan oleellista on se, että koira löytää jäljen ja se palkataan siitä. Siinä vaiheessa, kun koira ajaa hyvin jälkeä, pitäisi jo lopettaa ja kehua koiraa, ikään kuin antaa pallo takaisin koiralle. Usein jo aktiivinen tekeminen itsessään on koiralle palkkio. Kun se saa vielä sosiaalista palkkaa ja hyvää tunnetta ohjaajaltaan, on se varmasti onnellinen sekä tyytyväinen.
Tottelevaisuus ja hallittavuus. Pelastus- ja poliisikoirapuolella monesti törmää myös sellaiseen ajatukseen, ettei työkoiran kanssa tarvita tottelevaisuutta. En ihan allekirjoita tätä, vaan puhun mielummin hallittavuudesta, jonka pitäisi kuulua pelastuskoiran ominaisuuksiin ihan automaattisesti. Tosietsinnässä ei ole varaa siihen, että koira tekee mitä sattuu ja karkaa muiden päälle. Tottelevaisuuskoulutus on lyhytaikainen työväline hallittavuuden aikaansaamiseksi ja kaiken perustana on koiran ja ohjaajan vuorovaikutus sekä molemminpuolinen luottamus.
Monille on piirtynyt tietty kuva päähän, miten jälkeä ajetaan.
–Koiramäellä videoitiin paljon harjoituksia ja analysoitiin niitä jälkeenpäin. Tästä olen saanut paljon hyvää palautetta omiltakin oppilailta. Jälkitilanteessa ohjaaja näkee yleensä vain koiran takaliston ja monet ovat väittäneet, ettei koira aja jälkeä, kunnes vasta videolta ovat nähneet asian toisin. Kouluttaja kuvaa sivusta ja näkee koiran sivuprofiilin, kehonkielen ja sen, missä kuono menee.
– Pitää muistaa, että jotkut koirat ovat sen tyyppisiä, että ne pitävät kuonoa ylempänä maan pinnasta ja haistelevat silti tehokkaasti. Koira muodostaa luontaisesti tietynlaisen kuvion ja oman haistelutekniikan, jota ei pidä mennä liikaa ohjaamaan tai rikkomaan. Jälleen kerran korostan sitä, että ohjaajan pitää tuntea oma koira ja sen tekniikka.
Hormila lohduttaa, että helppoa se ei ole aina ammattilaisellekaan.
– Kerran meidät hälytettiin etsimään vainajaa usean tunnin ajomatkan päähän. Hiekkakuoppa-alueelle saavuttuamme koirani meni rauhattomaksi saman tien ja ajattelin, että sillä on kakkahätä. Nostin takaluukun auki ja koira painoi suoraan metsään. Ihmettelin, mihin se katosi ja jonkin ajan kuluttua lähdin itse perään ja lopulta nousin mäen päälle, jonka laidalla koirani katsoi minua tyytyväisenä, sen jälkeen se katosi metsän siimekseen ja tuli taas takaisin. Sen käytös oli hyvin määrätietoista ja se teki luontaisesti ns. tiedottavan ilmaisun, mitä sille ei oltu opetettu, vaan olin opettanut sen ilmaisemaan haukkumalla löytönsä. Eipä aikaakaan, kun vainaja löytyi ihan vierestä. Jälkeenpäin analysoin, että olimme olleet tuulen alapuolella koko ajan.
– Se tehtävä opetti paljon: keskity koko ajan koiraan ja anna sille mahdollisuus käyttää hajuaistiaan. Jos en olisi luottanut koiraani, olisin todennäköisesti pyöritellyt karttaa koko yön ja etsinyt ihan väärältä oletetulta etsintäalueelta. Harmittelin kyllä, että oltaisiin me nyt vähän kauemmin voitu etsiä, kun kerta tänne asti ajettiin, Hormila nauraa.
Hormila koirineen on palkittu sankarikoiran arvonimellä sekä useilla palkinnoilla palveluskoira- sekä poliisikoirakilpailuissa. – Mitalit ovat kivoja muistoja, mutta eivät ne koiraa lämmitä. Paras palkinto ja hyvän olon tunne tulee koiran kanssa yhdessä tekemisestä ja onnistumisesta, tiiminä.
