Vierailla kentillä

Jo yhdeksältä ajelimme Kokkolaan Kiltan kentälle. Mukana Elina, Jukkis ja kolme koiraa.
Sain hieman etumatkaa, ja ehdin ottaa Humulla muutamat liikkeet ennen toisten tuloa. Paikallaolon otimme ryhmässä. Vielä muutama satunnainen liikesarja, ja Humu autoon. Toimin liik. ohjaajana Elinalle ja Jukkikselle.
Seuraava etappi oli Raunis. Tottiskenttä oli hyvässä kunnossa. Yritin ottaa heti Humulla a-esteen, kapulana maasta otettu risu. No ei Hummeri heti tajunut mistä on kysymys. Pari kertaa piti toistaa, ennen kuin alkoi homma sujua. Hypyt otin myös. Teline taisi olla metri kymmenessä, ei haitannut. Raunioihin tutustuimme myös. Kävimme Humman kanssa tornin ylätasanteella. Puskittunut on rata....
Sokojalla on idyllinen Rottiskenttä. Hieman pitkässä ruohossa, kuten Pahojenkin vastaava.
Nyt otin Humulla pk-liikkeet melkein kaikki. Ja suoraa noudosta telineille.
Ei mitään ongelmaa, kun vire oli kohdallaan. Täälläkin olivat telineet hyvässä kunnossa. Elina otti ruutua ja tunnistamisnoudon. Onnistuivat mielestäni hyvin.
Koirien keskinäinen käyttäytyminen oli korrektia.
Havaittavissa oli Humussa ainakin rauhallista keskittymistä, ja torniin kipuamisessa osoitti hyvää hallittavuutta. Lisää tällaisia reissuja, yksi reissu vastaa kuukauden harjoittelua omalla kentällä, luulisin? Kiitokset kentät omistaville yhdistyksille. Kyselen luvan näin jälkeen päin.

Painetta pannuun

Humu on jo neljä vuotias koiravanhus, joten paineensiedon pitäsi olla pian parahimmillaan, ehkä vuosi vielä.
Testataan. Olosuhteet: Sysillä juoksu makeimmillaan, Osku myös heräämässä huomaamaan mikä on miehiään.
Sataa taivaan täydeltä.
Peltojälki! Siinäpä testipenkki. Kohtalaisen vaikean tein. (muistettakoon, että kaksi vuotta sitten kokeissa, Humu oli samassa tilassa, Sysillä juoksu päällä. Silloin koira ei jaksanut ajaa jälkeä loppuun asti).
Parituntia annoin vanheta, mukavuuden haluisena kuvittelin sateen loppuvan, enkä kastuisi.
Ei se loppunut. Pellolle vain.
On paljon poika kasvanut kahdessa vuodessa. Sysin juoksu ei tullut häiritsemään jäljen ajoa. Mutta sade sitäkin enemmän. Vettä pellolla joka kohdassa melkein viisi senttiä. Esineet uivat vastaan.
Töitä siinä Hummeri joutui tekemään. Kolmannen esineen jälkeen salamakin yritti valollaan auttaa jäljen löytymistä, karjaisikin melkein heti kumeat jylinät.
Tämäkään ei häirinnyt Hummaa. Jäljen päähän tulimme asiallisesti esineet taskussani.
Ei siitä peltojälki pisteitä olis tullut. Mutta sitkeydessä, jäljen loppuun ajamisessa Humulle voi antaa korkean arvosanan. Jälkeä ei jätetä!

Jäljen tekoa ja esinekentän paikkaus

Hummeri sai esittää tottista Yliviekan nly kentällä klo 01.00 sunnuntai aamuna. Esitys liittoon, että pk-kokeet järjestetään tästä lähtien Ylivieskan raviradalla klo 01.00 yöllä.
Humulle lipsahti vahingossa tässä taannoin pieni esinekenttä vinoutuma minun tyhmyydestä johtuen. Kisojen jälkeen otin pariinkin kertaan keväällä koiran hakemaan sinne jääneet esineet.
Ei hyvä. Autoon nuutunut koira, joka seurannut kymmenen edellisen työskentelyä, ei ole harjoittelu päällä. Joten virhekäyttäytymistä tuli.
Harmittaa eniten, että lipsuin periaatteestani, etten harj. täysimittaisella esinekentällä lainkaan.
Aina kun puhun aikeistani lähteä harj. täydellä esinekentällä, saatte tökätä puhujan vesiojaan.
Pieni kertausoppi.
Teoriassa kuulostaa hyvältä, kun koira saa hakea valmiiksi tallatulta, ja kuseksitulta kentältä kisamaisessa tilanteessa esineitä! Tällaiseen hyvänolon tunteeseen sorruin minäkin. Järki katosi ja ahneella on pask--nen loppu.
Esinekenttä on esimerkki siitä, miten väärillä harjoitteilla saadaan koirasta täysin tumpelo, sijaistoiminnoilla, liimautumistaipumuksella, minäpä vain juoksen täällä, hae itse, ei voi vähempää kiinnostaa, ompas täällä hyviä hajuja..... koira.
Esinekentän tärkein elementti koiralla on halukkuus, kova vauhti, tarkka nenä, vielä kerran halukkuus!! Nämä elementit voi tappaa parissa harjoituksessa kaikki, ja aina kun näin tapahtuu korjaus tietää työtä, ja pelkoa, että virheet toistuvat.

Kesäterä tottista

Tällä kertaa Humun "kaverina" oli Jykä! Parikertaa meinas alussa kipinät sinkoilla, mutta nopeasti solmivat, ainakin aselevon?
Hummalla otin, kun odottelimme sparraajaa kentälle pientä kesäterä tottista. Seuraaminen oli "ihan kivaa". No, kohtuullista. Liik. istuminen jopa erinomainen, maahanmeno erittäinhyvä, ja luoksetulo! Loistava! Kova vauhti, ja onnistunut lopetus ilman törmäystä, ja nopea sivulle meno. Loppuasento suora. Pelasti päivän. Liik. seisominen pari askelta otti! Luoksetulossa nyt pieni töytäys.
Tämän jälkeen koira autoon, ja aloitimme sparrauksen.
Toimin näkymättömänä liik. ohjaajana. Kesytimme ensin koiria n. viiden minuutin ajan. Tälle jaksolle sattui nuo "keskustelut". Koirat takaisin autoon, ja varsinainen kisa alkoi. Veimme paaluille, vankat paalut takasivat, etteivät koirat kontaktiin pääsisi.
Olivat kuin lampaat sen neljäminuuttia. Teimme muutamat koirilta poistumiset vielä höysteeksi. Autoon. Uusi kisa alkoi vaativimmissa merkeissä, koirat kytkemättöminä. Uusimme paikallaolot, mutta nyt paalut olivat vain rekvisiittaa. Samoja lampaita ne olivat kytkemättöminä. Idioottia kiertelimme lopuksi, Jykällä on tavaton palvelualttius.
Positiivinen harjoitusrupeama. Oudoille kentille alkoi tehdä mieli.
Koirien kisakestävyyttä ei omalla kentällä rakenneta riittävän lujaksi.

Tarina peltojäljestä jatktuu

Pieni selvennös alkuun. Humua en treenaa peltojälki kisoihin. Sen ominaisuudet eivät sovellu siihen lajiin. Treenaan koska se on mielestäni mielekästä, hauskaa, opettavaista, ja jopa kuntoa kohottavaa. Koiraan sopii varmaan myös nuo samat määreet. Koiran voi kouluttaa hyväksi metsäjälkikoiraksi myös pelkässä metsässä. Ai niin tuosta jäi yksi tärkeä pointti pois, pellolla on paljon helpompi kävellä.
Tämän päiväiseen. Humulle tein kiilaan. Entinen isomännyn sarka. (rauha männyn muistolle) Jälki oli kolmikulmainen, kunnes ennen kuutosta puikkasi vielä n. viiden metrin piston tien varteen, siin nelikulmainen. Alta kaksi tuntia vanha. Lähtö oli asiallinen, ensimmäinen suora ja kapula myös. Kulmakin yllätys, yllätys meni kohtuullisesti. Toinen suora ei aiheuttanut paljoa päänvaivaa Humulle. Kapulat ilmaisi nopeasti ja suoraan. Kulma Humun ajamaksi aivan mukiin menevä. Kolmas suora ja siinä olevan kapula ilmaisu olivat aivan kelvollisia. Samoin kolmas kulma. Lähestyimme jippoa. Myrkkytraktorin raiteet hämäsivät Humun ajamaan kulman yli. Kääntyi kuitenkin tietä kohti, mutta noin pari metriä liian kaukana.
Nyt teki metsäjälkikoira sen, mihin olen erittäin tyytyväinen. Ei hypännyt tielle, vaan palasi korjaamaan ylimenneen kulman, ilmaisi n. 20 cm tiestä olevan kapulan.
Vaikka lopussa ajoi kulma yli, lopun korjaus vei taasen hieman eteenpäin tavoitetta, hyvää metsäjälkikoira kohti. Nyt olisi tullut tulos myös peltojäljeltä, hmm. jopa ykkös, ja metsästä täydet.

Peltojäläki

Tässä Humun kertomus: Alku sujui hyvin, kulmakin onnistui oikeaan suuntaan. Kapula löytyi helposti. Toinenkin kulma aivan oikein, koska vaihto-ehtoja ei ollut ojien puristuksessa. Kapulakin löytyi. Kolmas kulma harakoille. Selvitti kuitenkin. Kapula löytyi, ja kapulan jälkeen käärme, jota koira meinasi ihmetellä. En päästänyt kontaktiin. Siinä vähän seikkailimme mutta kaksi kapulaa löytyi aika helposti. Viimeinen lyhyt piikki tuotti päänvaivaa koiralle, harhaili siellä sun täällä kunnes ilmaisi kapulan. Peltojälkenä olisi hylätty, metsäjäljeltä täydet pisteet.

Mehtäjäläki

Jokin päähänpisto sai lähtemään metsään, ja tekemään metsäjäljen.
Eihän sitä heti alkuun mitään maratonpätkää
Puolitoista tuntia vanheni. Humu lähti pitkällä janalla, ei mikään nappilähtö. Olin höystänyt jälkea janalta muutaman askeleen, Humu tuli sen verran vinoon, että höystön hyöty jäi vähäiseksi. Pääsi kuitenkin kohtuu nopeasti juonesta kiinni. Ajoihan se normaalin metsäjäljen normaaleilla tarkistuksilla. Mitään paniikkia jäljellä pysymiseen ei tullut. Ja kapulat ilmaisi varmasti. Itse epäilin, että jätti yhden, mutta kuusi niitä löytyi, sitä se muisti teettää.
Aivan kelvollinen suoritus, ei peltojälkeen soveltuvalle koiralle.
Sokerina kuitenkin jälkien vanhenemista odotellessa esinekenttä, ja kahden pudotetun esineen nouto.
Esinekentän tein poikittaisilla pistoilla, ja pudotin neljä esinettä, oikeaan takakulmaan yhden, keskelle taakse yhden, vasemmalle sivurajalle yhden, ja alueen keskelle yhden.
Keskeltä lähetys. Ensimmäisenä tuli oikea taka, lentäessään etsimään sitä paikallisti päätä kääntämällä keski-esineen, johon touvas heti luovutuksen jälkeen. Kolmannelle vasemmalla sivurajalla paukautti suoraan. Yksi takarajan keskellä jäljellä. Koiran haju-ja logiikka on tällaisessa tapauksessa vertaansa vailla. Oikealta ensimäisen esineen seutuvilta koira suuntasi oletettua esinettä kohti tuulen päältä, siis kentän puolelta. Palasi vasemmalta "takakrepiltä" takaisin takarajan ulkopuolella, ja paikallisti esineen alueen ulkopuolelta! Näiden neljän esineen haku kesti vajaa minuutin.
Pudotettuja esineitä laitoin kaksi kappaletta n. 150 m pituiselle matkalle. Vauhti oli hurja kun Humu haki ne vieläpä oikeassa järjestyksessä.
Nämä kaksi suoritusta olivat mielestäni sitä, mitä koiran työskentely parhaimmillaan on.
Ankara motivaatio, keskittyminen, vauhti, ja luovutuksen jälkeen heti valmiina uuteen suoritukseen, silmät palaen. Niimpä!

ps. Olen taipuvainen uskomaan, että Humu "näki" jo siinä, kun odotti ensimmäisen esineen etsintälupaa ne kolme esinettä kentällä! Viimeinen oli puun katvessa, ja sitä joutui "katselemaan" hieman tarkemmin. Tuuli, tai se vähäinen lämmin henkäys tuli takaa. Erämiehet, luontokuvaajat, karhubongarit yrittävät lähestyä kohdettaan aina tuulen yläpuolelta. Niinhän tekevät myös saalistavat eläimet. Tämä pätee maanpinnan yläpuolella liikkuviin kohteisiin. Tuuli ei tuo hajua saaliseläimen nokkaan. Mutta maan pinnalla olevat esineet?
Niihin ei tunnu pätevän tuo myötätuulisääntö lainkaan. Usein tuntuu, että koira paikallistaa paremmin takatuulella esineet? Vaikeissa paikoissa se alkaa sitten käyttää tuulta "enemmän" hyväkseen. Laitetaan nyt pitkä rivi kysymysmerkkejä tähän, ettei joku luule että faktaa kirjoitan, mutta kuitenkin?????????????????????

Etsijäkoira

Millainen on hyvä etsijäkoira? Tässä etsitään lähinnä kadonneitten esineitten perään olevaa koirulia:
Koiralla pitäisi olla korkea saalisvietti. Korkea haastamisen halu. Korkea sitkeys. Hyvä hajuaisti? Uskon että 99% koirista hajuaisti on niin hyvä, että kriteeri "hyvä etsijäkoira" täyttyy.
Mitä ohjaaja voi tehdä että koiran edellämainitut avut saadaan hyötykäyttöön? Ehdoton edellytys on pomminvarma nouto. Seuraavaksi on tärkeää saada koira ymmärtämään jäljestämisen, ja etsimisen ero. Tämän eron tulee olla selvä. En pane paljoakaan painoa siihen, että koira osaa seurata pellolla jälkeä askel askeleelta. Eikä sekään riitä, että koira tuo esinekentästä vauhdilla sinne viedyt esineet.
Mutta kun nämä kaksi elementtiä voidaan yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi, voidaan puhua hyvästä etsijäkoirasta.
Koiran on voitava kyetä muuttumaan jäljen ajajasta etsijäksi ja päin vastoin lukemattomia kertoja, jos kysessä vaikea tehtävä.
Nyt tullaan koirien kapasiteetti alueelle. Kaikista koirista tähän ei ole. Eikä koulutus tällöin paljoa auta.
Saalisvietti on tässä asiassa suuressa merkityksessä. Sitkeys on toinen tärkeä ominaisuus. Moni koira turhautuu nopeasti, kun mitään ei löydy, lopettaa usein toimimisen, jos sitä joutuu ohjaamaan, ottamaan pois kuljetulta reitiltä, keskeyttämään etsimisen. Koiran on kyettävä kestämään tällaiset tilanteet. Haastamis ominaisuus astuu kuvaan, kun koira on väsyneenä saanut hajun etsittävästä esineestä, mutta ei voi sitä paikallistaa. Tässäkin vaiheessa usea koira luovuttaa, kääntää sijaistoiminnalle ja jatkaa "etsintää". Haastava koira ei jätä saamaansa hajua vaan vie asian loppuun asti.
Harjoituksia: Nouto kuntoon. Lukemattomia esineiden piilottamisleikkejä. Pudotetun esineen noutoja. Palkkiot keskivahvoja! Vasta kun tehdään luonnomukaisia harjoituksia, tulee esim. narupallo palkkoksi. Se on se grande final! Peltojälkeä niin paljon kun aika antaa myöten. Täällä mieluummin esineilmaisu maahan menolla. Kaksois ilmaisu on peltojälki kilpailuissa virhe. Mutta jos ei koskaan kilpaile, ja pitää esine etsintäominaisuutta koiralle tärkeänä, tai metsäjälkeä, kannatta tukea kaksoisilmaisua. Siis koira menee maahan ja ottaa esineen samalla suuhun.
Koiraa voi testata helposti tuleeko siitä hyvä etsijäkoira. Otetaan jokin rätti tai joku koiralle mieluinen esine, nostetaan koiran vietti esineeseen suhteellisen korkealle vaikkapa parilla heitolla.
Sitten esine nopeasti piiloon. Televisiota katsellessa on hyvä tehdä tämä testi.
Syrjäsilmällä kannattaa seurata koiraa ja sen käyttäytymistä. Ihanne koira on levoton koko illan, jos ei ole löytänyt esinettä. Välillä se voi levätä, mutta aina jonkin ajan päästä nousee ylös ja lähteen kiertelemään huoneita. "Toivotontapaus" haeskelee aikansa, ja luovuttaa sitten totaalisesti.
Koiran sitkeydestä riippuu kuinka pitkän ajan kuluttua kannattaa etsintä palkita. Vahvistetaan koiran itsetuntoa siirtämällä vaivavihkaa esine sellaiselle paikalle, että koira sen vihdoin löytää. Usein löytö on koiralle riittävä palkkio. Mutta laumavietin vahvistamiseksi kannattaa ehkä pari napuakin sesselle lahjoittaa.

Hallista Humuun ylpeänä esittää

Paljon on puhuttu koirien hajuaistista, sen uskomattomasta kyvystä ilmaista esineitä, ajaa jälkeä, tunnistaa vieras haju jne..
Tänä iltana jouduin todistamaan jälleen tuon ihmeen. Eikä se jätä koskaan kylmäksi.
Anssu oli eilen illalla ajanut moottoripyörällä Alakylän pikkuteillä. Pari kilometriä ajettuaan huomasi takalaukun auenneen ja kamojen lennelleen pitkin teitä. Suurimman osan oli löytänyt itse, mutta arvokkain, kaikilla mausteilla varustettua Leatherman`ia ei tietenkään löytynyt.
Tänään teimme sotasuunnitelman miten voisimme hyödyntää Humua etsinnässä.
Toden näköisin katomispätkä rajoittui n. puolenkilometrin matkalle soratietä.
Jäähdyttelin Humua tarkistamalla tienvieret kohdista joihin "olisi" voinut Leatherman pudota.
Humua ei kiinostanut vähääkään.
Ajoimme Rananperälle parkkiin. Keräsimme muutamat hanskat ja risoja sukkia syötiksi tulevaan etsintään.
Kävelimme tien reunoihin "peltojäljet". Reunat olivat vajaa metriä leveät, tiheää heinää kasvavia.
Pudotin muutamat syötit jäljelle.
Ja sitten kahveja keittämään. Annoimme jäljen vanheta vajaa tunnin.
Humu lähti motivoituneena ajamaan ruohikkoa, ja syötit ilmaisi maahan menolla.
Noin puolessa välissä koira terävöityi, ja alkoi etsiä järjestelmällisesti parin metrin alueelta. Koira oli todella kiihdyksissä. Voisi luonnehtia etsintää raivokkaaksi. Tarkistettuaan tien vieren Humu hyppäsi vajaa metrin syvyiseen ojaan, kuului metallinen kilahdus ja koira palasi monitoimityökalu suussaan. Jälkeenpäin katsoimme, että nahkakoteloon oli tullut pysvät hampaan jäljet. Haitanneeko?
Se mikä yllätti oli koiran raivokas etsiminen, ja se ettei Humu yrittänytkään ilmaista esinettä maahan menolla, niinkuin kolme ensimmäistä, vaan kun löysi, toi sen tiukalla otteella ylös.
Arvatkaa ystävät lensikö narupallo tämän jälkeen?