Mehtäjäläki

Jokin päähänpisto sai lähtemään metsään, ja tekemään metsäjäljen.
Eihän sitä heti alkuun mitään maratonpätkää
Puolitoista tuntia vanheni. Humu lähti pitkällä janalla, ei mikään nappilähtö. Olin höystänyt jälkea janalta muutaman askeleen, Humu tuli sen verran vinoon, että höystön hyöty jäi vähäiseksi. Pääsi kuitenkin kohtuu nopeasti juonesta kiinni. Ajoihan se normaalin metsäjäljen normaaleilla tarkistuksilla. Mitään paniikkia jäljellä pysymiseen ei tullut. Ja kapulat ilmaisi varmasti. Itse epäilin, että jätti yhden, mutta kuusi niitä löytyi, sitä se muisti teettää.
Aivan kelvollinen suoritus, ei peltojälkeen soveltuvalle koiralle.
Sokerina kuitenkin jälkien vanhenemista odotellessa esinekenttä, ja kahden pudotetun esineen nouto.
Esinekentän tein poikittaisilla pistoilla, ja pudotin neljä esinettä, oikeaan takakulmaan yhden, keskelle taakse yhden, vasemmalle sivurajalle yhden, ja alueen keskelle yhden.
Keskeltä lähetys. Ensimmäisenä tuli oikea taka, lentäessään etsimään sitä paikallisti päätä kääntämällä keski-esineen, johon touvas heti luovutuksen jälkeen. Kolmannelle vasemmalla sivurajalla paukautti suoraan. Yksi takarajan keskellä jäljellä. Koiran haju-ja logiikka on tällaisessa tapauksessa vertaansa vailla. Oikealta ensimäisen esineen seutuvilta koira suuntasi oletettua esinettä kohti tuulen päältä, siis kentän puolelta. Palasi vasemmalta "takakrepiltä" takaisin takarajan ulkopuolella, ja paikallisti esineen alueen ulkopuolelta! Näiden neljän esineen haku kesti vajaa minuutin.
Pudotettuja esineitä laitoin kaksi kappaletta n. 150 m pituiselle matkalle. Vauhti oli hurja kun Humu haki ne vieläpä oikeassa järjestyksessä.
Nämä kaksi suoritusta olivat mielestäni sitä, mitä koiran työskentely parhaimmillaan on.
Ankara motivaatio, keskittyminen, vauhti, ja luovutuksen jälkeen heti valmiina uuteen suoritukseen, silmät palaen. Niimpä!

ps. Olen taipuvainen uskomaan, että Humu "näki" jo siinä, kun odotti ensimmäisen esineen etsintälupaa ne kolme esinettä kentällä! Viimeinen oli puun katvessa, ja sitä joutui "katselemaan" hieman tarkemmin. Tuuli, tai se vähäinen lämmin henkäys tuli takaa. Erämiehet, luontokuvaajat, karhubongarit yrittävät lähestyä kohdettaan aina tuulen yläpuolelta. Niinhän tekevät myös saalistavat eläimet. Tämä pätee maanpinnan yläpuolella liikkuviin kohteisiin. Tuuli ei tuo hajua saaliseläimen nokkaan. Mutta maan pinnalla olevat esineet?
Niihin ei tunnu pätevän tuo myötätuulisääntö lainkaan. Usein tuntuu, että koira paikallistaa paremmin takatuulella esineet? Vaikeissa paikoissa se alkaa sitten käyttää tuulta "enemmän" hyväkseen. Laitetaan nyt pitkä rivi kysymysmerkkejä tähän, ettei joku luule että faktaa kirjoitan, mutta kuitenkin?????????????????????