Tikka on alkanut jokakeväisen naputtelun vanhassa sähkötolpassa, tolpan juurelle on jo kertynyt kunniotettava määrä käsiteltyjä kuusenkäpyjä. Kumma kyllä nämä kävyt ovat Cokolle kuin ilmaa, mutta tavallinen, puustapudonnut on paljon kiinnostavampi tapaus.
Kun paimennusvietistä on tullut jo höpistyä ennenkin, päätin tai oikeastaan Coko päätti näyttää minulle mitä se käytännössä tarkoittaa.
Nythän on loistavat hankikannot, voi kulkea aivan missä vain. Tulee helpon kulun vuoksi ehkä liiankin pitkiä reittejä käveltyä. Aamulla lähdimme virkeinä Cokon kanssa kiertämään Pörkkiön aukiota. Emme aivan ääririnkiä tehneet. Mutta kun olimme niin kaukana, että aloin harkita kaarrosta kotiin päin, tekikin Coko oman ratkaisunsa. Ei niin, että olisi ottanut ritolat ja painanut pihalle suorinta tietä.Ei, vaan alkoi painaa minua oikealta puolen kaartamaan tupaa kohti, ensin ihmettelin mistä kyse, mutta äkkiähän se selvisi. Pitihän sitä totella, ja alkaa muuttaa suuntaa kotiin päin. Oli koira pikkusen tyytyväisen näkönen kun tajusi, nyt mennään oikeaan suuntaa, eikä tuota tarvitse enää ohjata.
Oliko tuo sattuma. Totta kai jäi kaivelemaan. Iltapäivällä uusi testi. Mutta kiersimme toiselle suunnalle, Talo jäi nyt oikelle puolelle, ei aikaakaan, kun tunsin vasemmassa jalassa määrätietoisia töytäisyjä, olisi äijä parasta kääntyä kotiin päin. Pitihän sitä totella, taasen toistui sama kuin aamulla. Ei näitä testejä viitsi joka päivä tehdä, koska molemmilla kerroilla piti Coko väsyttää, eihän se muuten olisi pyrkinyt pihalle, perus utelias pentu, jolla ohjelmaa riittää vaikka muille jakaa lenkeillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti