Terapiaa parhaimmillaan on seurailla kolmen koiran puuhastelua näin leppoisana kevätaamuna. Toki siinä on sivilisaation tuomaa ristiriitaa, koirien käytös ei tietenkään ole villien esi-isien tapaista. Kuitenkin sitäkin vilahtaa esille aina silloin tällöin. Ehkä pennun reaktioissa vanhuksia kohtaan.. Sen eleet ovat varmasti vielä aitoja. Mutta osaavatko puolikoulutetut aikuiset niitä tulkita?
Ehkä pentu opettaa pikkuhiljaa, kunnes kasvaa itse isoksi, eikä tarvitse enää alkukantaisia refleksejä. Nyt niitä vielä on!
Miten minä kuulun laumaan, kun en hyppää kepakko suussa ympäri pihaa ja ärähdä siinä sivussa liian lähelle tulevalle kaverille?
Ehkä olen se Alfa, joka tarkkailee kivenpäältä populaansa puuttuen harvoin sen edesottamuksiin?
Ajattelin tuossa, vaikka en koskaan pennulle edes istumista opettaisi, nämä hetket korvaavat sen hankkimisen lisättynä tietenkin muihin hyviin hetkiin.
Kun Alfa katsoo, että nyt riittää, pieni vihje Cokolle, pysähtyy sen toiminta kuin narusta nykäistynä, ja muu lauma unohtuu samalla hetkellä.
Ihme nelikuinen, on saanut olla ja saa olla kuin pellossa, kuitenkin käytös jalostuu koko ajan juuri toivottuun suuntaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti