Hallista Humuun ylpeänä esittää

Paljon on puhuttu koirien hajuaistista, sen uskomattomasta kyvystä ilmaista esineitä, ajaa jälkeä, tunnistaa vieras haju jne..
Tänä iltana jouduin todistamaan jälleen tuon ihmeen. Eikä se jätä koskaan kylmäksi.
Anssu oli eilen illalla ajanut moottoripyörällä Alakylän pikkuteillä. Pari kilometriä ajettuaan huomasi takalaukun auenneen ja kamojen lennelleen pitkin teitä. Suurimman osan oli löytänyt itse, mutta arvokkain, kaikilla mausteilla varustettua Leatherman`ia ei tietenkään löytynyt.
Tänään teimme sotasuunnitelman miten voisimme hyödyntää Humua etsinnässä.
Toden näköisin katomispätkä rajoittui n. puolenkilometrin matkalle soratietä.
Jäähdyttelin Humua tarkistamalla tienvieret kohdista joihin "olisi" voinut Leatherman pudota.
Humua ei kiinostanut vähääkään.
Ajoimme Rananperälle parkkiin. Keräsimme muutamat hanskat ja risoja sukkia syötiksi tulevaan etsintään.
Kävelimme tien reunoihin "peltojäljet". Reunat olivat vajaa metriä leveät, tiheää heinää kasvavia.
Pudotin muutamat syötit jäljelle.
Ja sitten kahveja keittämään. Annoimme jäljen vanheta vajaa tunnin.
Humu lähti motivoituneena ajamaan ruohikkoa, ja syötit ilmaisi maahan menolla.
Noin puolessa välissä koira terävöityi, ja alkoi etsiä järjestelmällisesti parin metrin alueelta. Koira oli todella kiihdyksissä. Voisi luonnehtia etsintää raivokkaaksi. Tarkistettuaan tien vieren Humu hyppäsi vajaa metrin syvyiseen ojaan, kuului metallinen kilahdus ja koira palasi monitoimityökalu suussaan. Jälkeenpäin katsoimme, että nahkakoteloon oli tullut pysvät hampaan jäljet. Haitanneeko?
Se mikä yllätti oli koiran raivokas etsiminen, ja se ettei Humu yrittänytkään ilmaista esinettä maahan menolla, niinkuin kolme ensimmäistä, vaan kun löysi, toi sen tiukalla otteella ylös.
Arvatkaa ystävät lensikö narupallo tämän jälkeen?