Ehkä eniten meidän koirista on minua askarruttanut Tummun luonne ja käyttäytyminen.
Jotta voisi aukaista hieman mistä on kysymys käytän luonnetestin otsakkeita summittaisena apuna.
Vaikeuksista suurin on Tummun tulo käytettynä meille. Esimerkkinä Numalla oli kaksijakoinen luonne, pehmeä ja kova, mutta oli helppo anlysoida paljonko siinä ympäristö tekijöitä mukana.
Tummun toimintakyky on rajallinen, johtuen ääniherkkyydestä, josta johtuu taas epäluulo melkein kaikkea kohtaan.
Terävyys on - kolmoseen menevä juuri ylireagointien vuoksi.
Puolusutus ja taistelutahto ovat Tummulla hyvässä kontrollissa, vaikka taistelussa kääntää vähitellen agression puolelle, joka voisi päättyä hillittömään reaktioon.
Hermorakenne peilautuu terävyydestä ja ääniherkkyydestä, se on pitkällä miinuksella.
Tempperamentti, kohtuullisen vilkas.
Kovuus on kinkkinen juttu. Arkuus ja pehmeys eivät kulje käsi kädessä. Tummulla on luonteessa myös kovia kohtia, täysin periksi antamatonta kovuutta.
Luoksepäästävyys, Tummu peittää terävyyttään menemällä "yli" luoksepäästävyydessä.
Paukkuarkuus on suuri tekijä edellämainittuihin päätelmiin.
Mystiseksi Tummun tekee sen Jekyl ja Hyde käyttäytyminen.
Esim. Tummu raivoaa häkissä, kun kuulee, että joku on tulossa. Mutta, makupala saa täysin hysteerisen koiran unohtamaan kaiken mitä se oli sekunti sitten tehnyt!
Voisiko olla näin suurta sijaistoimintaa??
Mikä vie Tummun rajan yli, kun joku esim. tulee meille? Ei sen tarvitse olla konna eikä koukku. Tummu raivoaa ikkunasta aivan samalla lailla, onko tulija talonväkeä tai isis taistelija. Tosin jälkimmäisiä ei ole näkynyt, mutta sanotaan, että vieras henkilö. Tummun tilaa voi sanoa transsiksi. Se on kuuro ja sokea kaikelle, paitsi makupalalle!!
Autossa sama juttu, jos Tummu näkee jotain epäilyttävää, sen haukkumista ja vaipumista transsiin ei estä mitkään komennot, ei uhkailut, ei autolla jarruttamiset, paitsi makupalan kun heittää häkkiin, niin....
Epäluulo:
Tummu on ollut meillä kohta puolet elämästään, vieläkään en tiedä, mistä sen epäluulo johtuu. Se nukkuu pää sylissä iltakaudet kun lösyän sohvalla, ja kiroan huonoja tv ohjelmia.
Mutta, kun Tummu tulee istumaan ja hakemaan kontaktia, se ei haluakaan sitä! Jos aiot rapsuttaa koiraa, silmiin tulee pakenevan kauriin katse, ja Tummu vetäytyy. Mutta seuraavassa hetkessä se etujalalla vaatii huomiota. Pitäisi koskettaa ja rapsuttaa, mutta ei pitäisi??
Olen yrittänyt kaikki keinot, että saavuttaisin Tummun katseeseen luottamuksen, ei, pelokas katse, ja väistö.....
Lisää vettä myllyyn. Jos estän Tummun väistön, se rauhottuu, ja tuntuu nauttivan rapsutuksesta.
Tämä nyt on jotenkin kuitenkin selitettävissä. Näinhän monet eläimet tekevät.
Tummu ei ole, kuten Humu kosketusherkkä. On tämä vanhapiika melkoinen koiranluonteen korkeakoulu, kun sitä yrittää ymmärtää..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti