Vähän hätäillään. 31.10.2016

Seuraaminen.
Cokolle teen sen kahdessa eri muodossa.  
Alkeita on tietenkin tehty imuttamalla koira vapaana,  tämä on antanut sille viitteitä, että ohjaajan vasemmalla puolen on se paikka. Mutta lähinnä koiraa viihdyttävää ja kiihdyttävää ruokkimista se on ollut.
Toinen vaihe imuttamisessa oli tehdä asiasta juttu, joka alkaa ja päättyy. Se laittoikin koiran miettimään syntyjä syviä. Kun palkka vielä vaihteli kädestä toiseen joskus jopa molemmissa käsissä, meinasi koira mennä hieman ymmälle. Kun siihen vielä yhdistettiin liikkeestä istuminen Coko pikkuisen pää alkoi entistä enemmän mennä pyörälle.
Miten koira siihen vastasi? Odotetusti!  Hei äijä, ei tämä ole enää hauskaa, pistetään vähän rockia kenttään.
Nyt alkoi varsinainen kakkosvaihe:
Taikakalu! Coko kojoottiseuruuseen, aluksi napujakin oli jommassa kummassa, tai molemmissa käsissä, häipyen vähitellen tyhjiin. Nyt tehdään koiralle paikkaa, juuri sellaista paikkaa, ettei se tiedä, että toisenlaista olisikaan.
Kontaktista viis, vietti hieman keskitasoa korkeammalla, vaihtelevalla nopeudella, mikä tärkeintä, palkka tuleekin pitemmän session jälkeen palkkana, ei paikan näyttäjänä.
Tätä vaihetta vedetään niin kauan, että koira unissaankin pyrkii oikealle paikalle.
 Paluu ykkösvaiheeseen on lyhyt, muutamia vetoja joskus imuttamalla ja viettiä ylös nostamalla. Ykkösvaiheessa koira parikertaa meinasi todella pistää lekkeriksi, kakkosvaiheessa vain kerran löi liinat kiinni.
Jos liinain kiinnilyöntiin olisin reagoinut, työmäärä moninkertaistunut.
On niitä vaistomaisia oppeja vielä näköjään jäänyt kassaan iso kasa.