Pumppuasemalle Cokon kanssa. 8.3.2020

 Coko oli sitä mieltä, ettei  kynsituli lämmitä!

 Katsoo skeptisesti "mukitelinettä" Aiheesta kyllä!

 Tällaisessa maisemassa on jotain suurta.

 Kun aurinkoon ehdimme, alkoi selkää lämmittää.

 Yksi Vilhon suurista rakkauksista, pumppuasema, on aidattu panssari aidalla.

 Ei täälläkään kunnon mukitelinettä!

Kuvanotto hetkellä hiihtäjä suhahti ohi tien vieressä kulkevaa latua, Cokon ilme ei tarkoita hiihtäjälle nauramista, se ei tykkää poseerata kameralle!

Aamulla reppu selkään, kahvipullo, muutama kabanossi täytteeksi, puoli seitsemän aikoihin matkaan. Otsalampun sai laittaa heti rokuuliin. Aamut valaistuvat kovalla vauhdilla. Rajakallion yli noustiin, tarkkana sai olla jo, ettei joku laskettele päälle. Suunnitelma oli evästää jossakin isojen monttujen tienoilla. 

Mutta tein reittimuutoksen Cokon kanssa neuvoteltuamme. Coko kyllä sitä mieltä, ettei turisteista tarvitse välittää, mutta jos ne välittävät meistä? Pieni lenkki Houraatiin päin, ja sonnikiven puoleista polkua takaisin. Alanevan tiellä syntyi ajatus käydä Pumppuasemalle! Sitä ennen päätin kokeilla, saisiko kynsitulet syttymään. Paikka löytyikin vanhan soramontun pohjalta. Ei ihanne, mutta menettelee... Keräilin risuja vaatimattomaan nuotioon, saalis ei ollut kummonen, mutta kokeiluna ok. Tuohenkäppyrällä syttyi, ja alkoi jopa palaa, nuotio! Varsinainen kynsituli. Äkkiä kabanossi tikun päähän, kyllähän se  vähän mustui ja nokeentui, maistui hyvältä, Cokokin tykkäsi. Kahvia en sille antanut, annoin vankan napukourallisen, itse nautin termospullosta kuumaa juomaa. Jopas taas!

Lämpöä ei nuotio luovuttanut, emme olleet sen tarpeessakaan. Kamat kokoon ja matkaan. Kysyin Cokolta, mitä tuumasit jäniksestä, joka meni polkumme poikki Helken maalla? Ei kuulemma mitään, kun sattui ilmaistava käppi samalla eteen. On se eri poika. Keväisissä tunnelmissa taivalsimme hyvää tienpohjaa, jota Arto oli vielä terästänyt jyrällä, pumppuasemaa kohti. Täällä evästimme uudelleen, eikä mukiteline herättänyt nytkään luottamusta. 

Pumppuasema on legendaarinen paikka, muistan kun siellä kävin Vilhon kanssa tiheästi, ensin Jawalla, sitten Commerilla. Siitä muodostui Vilholle toinen "koti." Hän ei tehnyt palkan edestä sitä työtä,  joka mahdollisti veden tulon Lohtajan talouksiin. Vastahuuhtelu oli jännittävä tapahtuma, vettä tuli "nenästä ja korvista". Siis pumppuaseman. Olin siellä joskus hommissa, kerran Kyösti J nykäisi pohjaimurin letkun irti, hetkessä oli asemalla All Jollsson valkeine hampaineen ja silmämunineen. Muuten Kyösti oli musta. Siinä petti muilta pokka. Pohjaliete färjäsi muutakin kuin Kyösti, onni onnettomuudessa, ettei pahempaa sattunut. 

Nyt on asema ympäröity panssariaidalla, koneet, pumput ovat vaienneet ainakin toistaiseksi.  Päätin ottaa Cokosta, vaikka se ei kamerasta tykkää muutaman poseeraus kuvan. No jotain tallentui biteille. Mutta hupasta, että hiihtäjää emme huomanneet kuin aivan kohdalla, kun suhahti sivu tien laitaan tehtyä latua pitkin.Cokon hieno ominaisuus olla välittämättä muista ihmisistä tuli taas esille. Kurttila yllätti autolla seuraavaksi, ehdin juuri ja juuri käskeä Cokon pois keskitieltä kun koiria täynnä oleva Skoda jyrräs ohi, auton sisältä kuului kakofonista  haukkumista, taisi ohjaajaki antaa "käskyjä" olla hiljaa, kokemuksesta tiedän, ettei siinä tilassa "käskyillä" ole mitään tehoa. Coko ei taaskaan korviaan lotkauttanut. Paluumatkalla yhytimme muutamat hiihtäjät, kyllähän tällä ilmalla kelpasi suihkia hyväpohjaista uraa eteenpäin. Aatun monttujen kautta koukkasimme Palon tielle, sieltä välitietä vanhalle vesitielle. Vilkas oli hiihtoliikenne, mutta jälleen se ei häirinnyt meitä, eikä me sitä. Tuttua reittiä kotiin peltojen yli, takana yli kymmenen kilometrin keväinen lenkki. 

Cokon kanssa Nöörilakki kivellä. 4.3.2020

 Tämä on Nöörilakki kivi.

 Coko etenee "varovasti" luolaa kohti...

 Haistaako vielä viisikymmentä luvulla olleen mäyränpesän?

Kuvakulma antaa kivelle vuorimaisen leiman.

Nöörilakki kivi on Isonevan ojan Rajakallion puolella, siirtolohkare, muutaman metrin korkuinen. Aika on kaivanut pienet luolan tapaset kiven molemmillen puolin. Poikasena, kun Äyvän kanssa retkeilimme kipasin aina harjalle, mutta alastulo olikin vaikeampaa. Kuitenkin on alas tultu, kuten tekstistäkin voi päätellä. Nyt taitaisi olla ylösmenokin vaikeaa. Kivellä on tarinoita kerrottavana, eräs sellainen, kun Niemos suutari  tappeli sutta vastaan paljain käsin. Oli kertonut, että siinä kamppailussa toisen piti kuolla, sillä kertaa se oli susi, iso uros susi. Oli kertonut, ettei poikasten kannata lähteä siihen leikkiin, itse suutari, jopa Anselmi pappan mielestä oli ollut väkevä mies.
Jännittävä oli myös hiipiä kiveä kohti, ja muutaman kerran pääsimme yllättämään mäyrän, joka puikkasi kuin salama luolastaan vapaammille laitumille. Mäyrä oli outo elikko sen ajan poikaselle. Cokokin nuuski tarkasti luolat,  taisivat olla modernimpia hajuja, joita sieltä löytyi. Jatkoimme matkaa Riuttaniemen Isonevalle, näkyi olevan luonnon tilassa. Suunnitelmissa tulla Alanevan kautta takaisin. Mutta stoppi oli ehdoton. En muistanut, ettei Isonevan oja jäädy koskaan. Nyt vielä kun vettä oli toista metriä puolen metrin liejun päällä, ei houkutellut ylityskokeiluihin. Venettä vaatinut.
Takaisin vain, Rajakallion kautta koukkasimme muutamat mäet ylös vetäen. Mukava kulttuurimatka tämäkin.

Jälleen sunnuntaina metsässä. 23.2.2020

 Metsätarktorin polkuja on hyvä kuljeskella.

 Voiko evästyspaikka vaatimattomampi olla

Yllättäviä korkeuseroja Lohtajalla, eikä tämä ole edes Rajakallio. Houraatin mäen pohjoisrinnettä.

Lähdimme Cokon kanssa pienelle metsäretkelle, vähän evästä mukana. Reitti kulki suoraan kuntoradalle, sitä pitkin muutama sata metriä, kasitien alta toiselle puolen. Metsästysseuran majalla oli ollut pienet pippalot lauantai iltana, tai yönä. Autot  lumivaipan peitossa, eikä mitään liikettä näkyvissä. Sehän sopi meille. Menimme Isonevan kairaan, kuten Äyvä sitä kutsui, siellä teimme metsäkatselmusta tunnin verran, vähän haukkasimme evästä vaatimattomassa leirissä.Kostea räntä ei innostanut tulentekoon. Takaisin lähdimme pienen tankkauksen siivittämänä. Vieläkään ei majalla mitään liikettä. Sehän sopi meille, emme häirinneet juhlista selviäviä, laskeuduimme hijalleen kasitien alle, tunneli oli hyvässä kunnossa. Rajakallion yli suunnistimme, reissu riitti, ja rajaojan yli oman heimon maille. Cokoa parempaa matkakaveria ei ole. Yhteyden pito on täydellistä, eikä hötkyile pienistä häiriöistä, joita sillon tällöin ilmenee.

Oudot jäljet 20.2.2020

 Tasaisen säännöllisesti ovat jäljet jonossa.

 Eivät varmaan tärkeitä, kun Cokokin on kääntänyt niille selkänsä.

Vielä tulosuuntaan.

Aamulenkki hienossa säässä, pakkasta kymmenisen astetta, melkein tyyntä, aurinko nousemassa. Tuttua reittiä Cokon kanssa astelimme. Huomasimme tiehen syntyneet oudot jäljet. Etäsisyys jäljestä jälkeen vajaa kymmenen metriä. Toki Cokokin sanoi, ettei minkään elukan jäljet. Yritin arvailla, mikä olisi tuohon kohtaan tietä tuollaisen jonon tehnyt. Pituus meidän kulkemana vajaa kilometri.
Unohdimme jäljet, kun nousimme Nutturan kankaalle, vielä oli tie aivan jäässä. Olin jo aikaisemmin meinannut kääntyä vanhalle vesijohto linjalle, jota Roikolan pojat käyttäneet ranganajo väylänä. Nyt  jonkin verran puskittunut. Ei ollut kuin hetki, niin olimme jo Pörkkiön aukealla, rajaoja oli täynnä vettä, eikä aikeissakaan jäätyä, mutta kyllä siitäkin selvittiin, Coko ainakin viisi kertaa harjoitteli yli menoa. Hieno lyhyt lenkki, jälleen taisi pituus jäädä hiukkasen alle viisi kilometriä.

Vahtikoira Coko 16.2.2020

Uskon, että eväät pysyvät tallessa, vaikka vähän kauempanakin piipahtaisin.

Cokon kanssa kiertelyä helmikuun puolenvälin paikkeilla. 16.2.2020

 Tuo "jänis" on sulapaikka täynnä olevassa ojassa. Yhtä gooli Koko olisi varmaan oikeastakin jäniksestä. Paikkana on Nutturankankaan ja Rantinevan välimaastoa, Oikealla näkyvä aukko on pumppuasemalta tuleva vesijohdon linja.

 Ollaan jo omassa metsässä, Houraatissa. Kahvitauko paikalla, ainakin minulla.

Paikat vaihtuu, tässä Sivukarin rantanäkymiä, jonkinlaisen aallonmurtajan keränyt jäistä joutesaan Pohjanlahti. Muuten aivan sula, kuin toukokuun loppupuolella.

Kiersimme Cokon kanssa Palonkankaan teitä, ei aikaakaan kun alkoi Järvelän talo vilkkua puiden lomasta. Teimme täyskäännöksen, ne kissat! Ihmettelimme järven reunavalleja, on ollut komea näky, kun vettä on ollut vallien yläreunoihin asti. Luonnon muovaamia esteitä veden kululle. Päätin pyrkiä ihmisten ilmoille vesijohtolinjaa pitkin, joka olikin selvä reitti. Mutta maasto hieman epätasaista, ja lumikin huomasi upottaa silloin tällöin. Kuvauspaussin pidimme neljän ojan risteyksessä, tai vähän risteyksen alapuolella, jossa jää jo kantavaa. Aukeille tulimme Nutturan ja Rantinevan väliselle osuudelle. Siitä  suoraan Pörkkiötä kohti.
Seuraavana aamuna Volkkarilla mastolle, josta Cokon kanssa kävelimme isoille montuille, odottelimme aamun valkenemista tekemällä pieniä kierroksia monttujen maastossa. Kun otsalampun sai sammuttaa palasimme omalle metsäpalstalle, siellä tutkiva kierros, mitä esim. Kemera toimenpiteet saaneet aikaan, hyvää, täytyy sanoa. Kahvittelin jo toisen kerran tänä aamuna, kokolle muutama ylimääräinen napu ja autolle. Kävimme vielä Kaija ja Coko Sivukarissa katsomassa Suomen talvea, hyvältä näytti.

Kierrettiin Surmapörkkiön kangas. 24.1.2020

 Nuutinpellon pää. Toisella puolen Hautalan Jaskan plantaashia.

 Tänne katoaa Pörkkiön oja maan alle.

 Jaska ei viimisiä rehuja syöttänyt, kun pisti elukat autoon.

 Uudelleen kaivautuu Pörkkiön oja maan alle!

 Jatkossa taitaa päästä avoimena entiseen Rantijärveen,sen halki Lohtajan jokeen asti. Noin kilometri tästä yhtyy Nutturan oja tähän viemäriin.

 Tässä jo vähän tyhjempi siilo.

Tuttu tien alku, joka päättyy umpeen kasvaneeseen puskikkoon. Tässtä oli ennen kulku Pörkkiöön!

Cokon kanssa teimme pienen tutustumisen lähiympäristöön, kiersimme Surmakankaan. Kangas on mielenkiintoinen paikka myös liepeiltään, muutamat kuvat tässä.

Coko elementissään! 19.1.2020

 Lumipyryssä puoli seitsemän aikaan aamulla 19.1.2020

Cokolle keli on juhlaa, saa mennä päättömästi käppi suussa pitkin tietä, jossa ei jäljen jälkeä häiritsemässä. Välistä voi vähän tehdä taideteoksiakin, mutta eiväthän ne pysy esillä kuin vähän aikaa. Viisi astetta pakkasta, pieni lumikerros, kova tuuli toi lunta vaakasuoraan, tahkia keli, oli laadukas sunnuntai aamun lenkki!

Osku, Evergrey`s Trabandt täytti kolmetoista vuotta 8 lokakuuta 2019

Komeita koiria! 6.10.2019

Petra ja Janne lähtivät lenkille Pörkkiöstä, Coko änkesi mukaan, ehkä pieni näpäytys Maxille, joka joutui jäämään autoon. Petran kameran satoa, komeita kuvia, komeista koirista.

Kyllä sitä nyt nukuttaa!

Cokolla on hyvät unen lahjat. Nukahtaminen tulee muutamassa sekunnissa ja sitten kroosataan!

Coko ei pettänyt tälläkään kertaa.18.1.2019

Toivottavasti on pitkäaikainen kapula Cokolla. Nyt tuntuu, että sen tärkein tehtävä on toimia kantokapulana,  jota on mukava pöllyytellä pitkin hankia. Pari kertaa on sipassu pientä makupalaa luun juuresta.

Kauan se kesti, ennen kuin tajusin, miksi Coko karttelee luuta sisällä. Se ei kuulu sen kulttuuriin. Niin paljon ristiriitaa vielä, ettei automaattinen tuonti käynnistynyt.
Ulkona alkoi valtava riehunta, osaa Coko nauttia lumesta ja omasta voimastaan. Hupanen koira!

Koira haluaa sitä, mihin se on tottunut.15.1.2019

Tämä facebookin profiili sopii hyvin kuvaamaan Cokon luonnetta.

 Aluksi pieniä esimerkkejä.   Aikoinaan käytiin polemiikkia sisähäkkien sopivuudesta koiraeläinten pitoon. Taisipa joku idealisti ehdottaa jopa käyttökieltoa niille.
No tuo ei kuulu asiaan.
Cokolla on käytössä sisähäkki, johon se saa mennä, josta saa tulla. Joskus, kun ei ole sopivaa ottaa koiraa mukaan esimerkiksi kauppareissulle, (harvoin) jätän Cokon häkkiin. Tälloin tietenkin suljen veräjän. Nyt voisi häkin kieltäjät vääntää pienen tipan silmäkulmaansa tai kiristellä hampaita pyhässä raivossa. Siitä vain.
No niin hypätään otsikkoon. Tulen kotiin, Coko hyppii ja tempoo häkissä hysteerisenä, vailla mitään kontrollia, haluten äkkiä, äkkiä ulos...... Ai jaa? Tulen kotiin, Coko vetää puolisikeitä unia häkissä, aukaisee toista silmäänsä raolleen, jatkaa unia.  Parilla napulla houkuttelen ulos. Kumpi noista vastaanotoista on se mitä tapahtuu?
 Vieläkään emme ole tarinan tarkoituksessa! Coko nuuskiin paikat, toinko mitään muita, ehkäpä koiran hajuja kiinteistöön, kun tämä rituaali on tehty, katoaa "isäntäänsä kaipaava" koira, arvata saattaa, takaisin häkkiin!

Kun haimme Cokon Jyväskylän Vaajakoskelta,  pentu laittoi heti nukkumaan auton perällä olevaan häkkiin. Kun lähdemme autolla vaikka tänään pihasta, Coko laittaa itsensä nukkumaan samaan häkkiin, herää kun sammutan auton moottorin joko kylällä tai kotona.
Koomisin on Cokon yöpaikka. Se on ensimmäisistä öistä lähtien nukkunut sängyn vieressä ruskealla patjallaan. Luulisi jo aika koiran haluavan oman huoneen, kun siihen mahdollisuus,  eihän meillä ole ovet kiinni öisin, paitsi ulos. Sillä olisi mahdollisuus valita paikkansa koko talosta, mutta ei kelpaa.Ahdas soppi seinän ja sängyn välissä on Cokon paikka.
Edellisessä päivityksessä ihmettelin  komean luun kelpaamattomuutta Cokolle? Luulin, ettei maku miellytä, ettei se osaa kaluta sitä jne...
Coko on tottunut siihen, ettei sisällä kalulta mitään, ei kenkiä ei tuolinjalkoja ei Gretch kitaraa ei Music Mania, ei mitään. Miksi sen pitäisi yhtä äkkiä kaluamaan tuollaista vähän sotkuista luuta vasta imuroidulla lattialla? En ole vielä viennyt luuta ulos, lupaan päivittää tänne miten analyysini kävi. Uskon, etten ole väärässä, ja luu saa kyytiä!

Noniin, pitihän sitän nyt kokeilla, ja luu todella sai kyytiä. Pitääpä huomenna yrittää kännykkäkameralla saada koira ja luu samaan kuvaan, vauhti vain on ongelma!

Vegaanista valaistumiseen. 12.1.2019

 Cokon ensimmäinen kohtaaminen luun kanssa ilman ohjaajan fyysistä tukea, nyt oli herkät hetket. 
0-5 sek.

 Toinen yritys 5-10 sek.

Kolmas yritys  10 ----- sek.

Coko on luullut olevansa vegaani! Harhaluulo on tullut sen kuivamuonapussien nimeämisen myötä. Kun Coko opppi muutaman sanan, puhuttiin - energia jahti vahdista-! Eihän tuo kertonut mitään. Sitten -kana riisi-.  Eihän Coko tiennyt mitä kanariisi tarkoittaa, sen aivoissa kypsyi määritelmä, -olen vegaani-! Näin meni lähes kolme vuotta! Kuinka ollakaan, alkoi vegaani buumi jopa polittisella tasolla, jolloin se alkoi vaikuttaa televison pääohjelmiin ja pää ohjelmistoihin varsinkin ylen kanavilla. Coko oli onnensa huipulla!
Mitään ei kestä ikuisesti, ei onnea varsinkaan. Tuli Cokon lemppari Petra käymään! Mutta voi hirvitys, Petralla oli valtava lihalta ja vaikka milltä haiseva luu mukanaan. Cokon arvomaailma nyrjähti kerralla syrjälleen. Jotain houkuttelevaa oli tuossa kammottavassa kapineessa, joka kaiken lisäksi majoittui Cokon pakohuoneeseen.  Aina välistä piti sitä käydä kurkkaamassa josko olisi häipynyt. Ei ollut, näytti majoittuneen pysyvästi Cokolle pyhään paikkaan.
Onneksi omistaja ohjaaja huomasi tämän ongelman, lähes ajoissa......
Koitti seuraava aamu. Toiveikkaana Coko lähti tutkimusmatkalle, olisiko ilmassa leijuva haju kammottavan esineen jälkihaikuja, kun se olisi kadonnut? Ei ollut kadonnut, näytti entistä pelottavammalta aamun kajossa.
Omistaja ohjaaja huomasi vihdoin, 'Coko on tosissaan, täytyy alkaa autta kaveria.
Omistaja ohjaaja mietti jo epätoivoista tekoa, pitäisikö hakea naksu! Kauhistuttava ajatus!

Koulutus vegaanista luunpurijaksi:
Tässä jos missään on ohjaajan ja koiran luottamus elintärkeää, ohjaajan tuki välttämätön.
Ohjaaja omistaja kertoo:
Cokon ollessa ulkona kannoin luun häkistä pois.  Otin Cokon sisälle. Nopsa näppisenä sain pannasta kiinni! Tämähän on kuin noudon opetusta vastahakoiselle koiralle! En käskenyt Cokoa puoltametriä lähemmäksi, pidimme pitkiä taukoja, jolloin Coko meni sohvalle lepäämään. Sitten kosketin luuta, se olisi ensimmäinen etappi. Se kävi aika näppärästi, ennenkuin huomasin Cokonhan sitä pitää koskettaa!? Eihän tästä niin helppoa tullutkaan. Otin puukon avuksi, ei, ei saa käsittää väärin. Silipasin luun pinnasta siihen jäänyttä palvilihaa pienen palasen. Vaikeaa oli, etten ryövännyt mehukasta paistia koiralta. Ojensin palasen kädenmitan päässä olevalle koiralle, ihme ja kumma, se söi sen. Ihme ja kumma, sen silmissä syttyi oivallusen valo! Tämähän on hyvää! Silipasin toisen palan. Sama juttu! Mutta kun koira on koira, ja looginen päättelykyky sitä sun tätä, eihän se raukka tajunut, mistä ne herkkupalat tulivat. Yritin näyttää ja selittää, turhaan.
Kaiversin puukolla muutamat herkut luun pinnalta niin, että ne jäivät luuhun kiinni.
Pakote:
Peruskoulutuksessa Cokolle on opetettu istuminen. Vieläpä niin, että siinä istut!
Otin tämän äärimmäisen keinon käyttöön. Kova henkien taistelu kävi välillämme, - Coko istunko? - - Minä, istut! -  Hiljalleen hivuutin luun koiraa kohti, kuin vastahakoista rakkia noutoon opettaen. Nyt voitti jo nooleus Cokossa, selvästi alkoi vapautuminen vegaaniuden vankilasta, alkoi valaistuksen aika!  Coko nykki muutamat suikaleet makeisiin suihin.
Ensimmäinen askel saavutettu.
Toisto on opintojen äiti, toistimme Cokon kanssa muutaman kerran edellä kerrotun opetusjakson, jonka lopussa annoin koiran nousta jopa seisomaan. Sitten kerron Cokolle, että kuvakin pitää ottaa. Luotin koiran uteliaisuuteen nyt, kun luuhun on lähemmin jo tutustuttu.
Jätin luun lattialle, trimmasin kännykän, käskin Cokon tutustumaan ilman ohjaajan tukea opetusvälineeseen. Kuvat kertonevat lopun.                                      (jatkuu)

Perhekoira Coko. 11.1.2019

Cokon parempi peti. Herra pitää petinsä siistinä, ei vedä peittoja ryttyyn, eikä muutenkaan jätä jälkiä oleskelustaan. Niitä koiria, joka hyvin harvoin tulee kuraisilla jaloilla sisään. Noo ei ainakaan nyt talvella, mutta ei kesälläkään. Siisti kotikoira, ja muutenkin kuin ajatus.
Tuota pitäisi vielä kouluttaa? Koiraa joka itse on hyvin taitava koluttaja.  Tällaisia talven mietteitä tammikuun yhdestoista, kun lämpötila nollassa ja länsituuli kolistelee ulkona.

Vuosi jolloin Coko täyttää kolme vuotta. 28.12.2018

Kuvastakin näkee, ettei Coko ole niin varma mitä tulee tehtyä vuonna kaksituhatta yhdeksäntoista!

Voisinhan hieman auttaa, Cokolla kommunikaatio perustuu enemmän sen hetken realiteetteihin. Muutos on jo se, että me molemmat vanhenemme. Cokosta tulee aikuinen uroskoira, meikäläinen menee vääjäämättä alamäkeä, välillä voi itse hieman laskua hillitä, mutta ajan kululle ei voi mitään.
  Cokosta ja sen kanssa puuhastelusta oli kuitenkin kysymys.
 Ehkä ulospäin näkyvin muutos on meidän eriytyminen omaksi hyväksi tiimiksi, Pahat saavat jäädä, siinä ohessa loppuu löysä neljän hengen tiimi. Aikansa kutakin.
Ehkä tämä uusi alku saa motiivin jälleen nousemaan, vie meidät kedoille ja pelloille heti keväästä asti. Jos kaikki lähtee rullaamaan ja kun lähtee, se pakollinen bh tulee suoritettua aikanaan. 
Kuitenkin klassinen tottiskoulutus on Cokon ja minun kohdalla ohi. Coko saa keskittyä tekemään sille mielekkäitä hommia, etsimään esineitä, olivat ne sitten peltojäljen päällä, tai muuten jossain piilossa.
Kaikkein tärkein tehtävä on oppia ymmärtämään edes hiukkasen tuota koiraa, voi olla, että sen pääkopassa on samanlaisia ajatuksia meikäläisestä. No eipäs inhimillistetä.
Vaikka emme mitään tavoittelisikaan, jo Cokon läsnäolo, sen hommien seuraileminen ja yhteistyö Cokon kanssa riittää minulle, riittää oikein hyvin!

Tilinpäätös tämän hetken Cokosta. 24.12.2018

Coko, komea koira, räjähtävän voimakas, vähän pelottava, hellyttävä, haluaa totella kaikella sen tietämyksellä, ei halua tehdä virheitä. Joskus keittää yli, mutta lauhtuu nopeasti, luotettava, rehellisyyden perikuva, koira, jota ei tarvitse kouluttaa, tasa-arvoinen kaveri, joka kuitenkin tietää paikkansa. Ei sisällä huonoja ominaisuuksia!

PAHAA UNTAKO VAIN? 11.12.2018

Tällaisen sepustuksen löysin vanhojen Pahojen aktiivi ajoilta, koetoimitsija kurssi (epävirallinen)

   PIELEEN

Kaksi jäljentekijää sairastunut yöllä vatsatautiin. Jäljellä olevat terveet haukkovat jo valmiiksi henkeä. Tiedossa hikinen urakka.
Kilpailusihteeri unohtaa koepaperit ja numerolaput miehensä autoon, joka menossa sorsastamaan Hailuotoon. Onneksi on kännykät.
Metsästysseuran kenneljaoston sihteeri ilmoittaa Himangan ajokokeiden varamaaston Houraatissa tulevan käyttöön. Siellä ovat avoimen luokan jäljet.
Kisojen ylitoimitsija ja voi ykkösen jäljentekijä kolaroivat lievästi voi kakkosen janan kohdalla.
Kaksi ajokoiraa ajaa jäniksen alokasluokan janojen poikki. Sade alkaa kuusineljäkymmentäviisi. 
Kenttämestarilta hukkuu panosrasia hakiessaan pudonnutta starttipistoolia kentän laidan ruohikosta.
Toimistoon ilmoittautuu kolme täysin outoa koiranohjaajaa koirineen avoimeen luokkaan maksukuitit mukana.
Ylitoimitsija alkaa tuntea outoa viehtymystä tukeviin puun oksiin.
Kello 8.30 saapuu sihteerin mies paperit ja numerolaput mukanaan. Kello 8.35 Metsästysseuran Kenneljaoston sihteeri ilmoittaa, että Himangan ajokokeiden Houraatin maastoon arvottu ajokoira ammuttu hirvenä klo 7.50. Avoimen luokan maasto on vapaa.
Klo 8.40 sade huuhtoo kahden ajokoiran ja yhden jäniksen jäljet alo luokan janoilta.
Klo 8.45 Ylitoimitsijan ja voi ykkösen jäljentekijän autojen joustopuskurit palautuvat ennalleen.
Klo 8.50 Lieasta  karannut kylärakki löytää kenttämestarin aseen ja panokset kentän laidan ruohikosta, koira ehti purra vain pistoolin muoviperän huonoon kuntoon. Panoksia ehti niellä vain neljä kappaletta. Ylitoimitsija ei katsele enää puita...
Kisat voivat alkaa!

Palkkioista jälleen 4.12.2018

Pitkäaikaisten empiiristen tutkimusten perusteella voin julkistaa tuloksista seuraavaa: Koiran palkkaaminen ruualla on taiteen laji, jonka harva hallitsee! En tarkoita etteikö kädet liiku, ja naksu naksu! Mutta mikä mättää? Koira ei ota näköjään "luonnollisesti" ohjaajan kädestä sitä herkkua! Tähän perustuen pitäisi ehkä opettaa ottamaan lennosta?! Humu runsaalla saalisvietillä varustettuna toimi aika hyvin kädestäkin ottajana, mutta Coko, kun Hän haluaisi tehoa siihen ottamiseen joutuisikin kääntämään pikkiriikkisen aggren puolelle, eikä tämä käy meidän kummankaan kulttuuriin. Olenkin huomannut, että Coko "helpottuu" silmin nähden, kun saa ottaa palkan vaikkapa maasta! Monta "mikäs nyt mättää" tilannetta voi välttää, kun seuraa tarkasti koiran "mikro" käyttäytymistä, joka voi olla sen kallon sisällä "makro" mitoissa olevaa toimintaa.... Kuisti juttu herätti kirjoittamaan tämän, se on malli esimerkki edellä kerrotusta.

Kirjoita viesti, @nimi...

Vaihteksi Cokon koulutusta. 26.11.2018

Edellisiin kuviin verrattuna hieman kevyempi kantamus.

Usein esiin otettu keino koiran koulutuksessa on, en tiedä, onko sillä mitään virallista nimeä, "vietinvaihto koulutus",  hieman köyhä sana ko. toiminnalle.  Olkoon nyt sana mikä on.
Tämähän on tuttua kauraa jo hamasta historiasta asti, kuitenkin sen käyttö jää usein liian vähälle, ehkä pelätään haittatekijöitä, tai sitten vain laiskuutta jää tekemättä.
Siitä mukava koulutus, että tehoaa koiran tehon nostoon, sekä auttaa hallinnan saavuttamisessa.

Miten? Tässä yksi sovelletus, Coko esimerkkikoirana.  Cokollahan on potentiaalia aggression kautta vastustaa kun sitä vastustetaan.  Tästä hyvänä esimerkkinä viimekesän talutin tappelut, jotka kasvoivat mittasuhteiltaan jopa liian suuriksi. Selitys yksinkertainen, koira ei tiennyt mitä tehdä!
Petra toi isänpäivä lahjaksi narusta tehdyn narupallon!  Cokon tapauksessa ihanteellinen väline. Patukka on parempi kappaleen lopussa kerrotulle menetelmälle.
Mutta tämä narupallo on nyt välineenä. Ensimmäinen tehtävä oli kanavoida Cokon kiinnostus taluttimesta narupalloon, (vastaisuudessa käytän sanaa pallo) Sehän ei aikaa vienyt kuin muutaman seuraamis askeleen verran.  Talutin ongelma, (joka jo muutenkin väistymässä) oli kanavoitu palloon! Turha sanoa, etteikö pallosta tullut uusi taistelu väline, tai olisi tullut!  Rauhan kautta se kyllä irtosi, mutta kuka jaksaa koiraa lepyttää minuutti kaupalla, eikä siitä mitään hyötyä saa.
Pallon on lähdettävä täydessä vietissä olevalta koiralta käskystä!  Järkikin sanoo, ettei edellinen irroituskonsti anna mitään pysyvää tulosta, no tuohan tuli jo sanottua.
Aloitin ilman viettiä "kiinni"   "irti" koulutuksen, vain palloon.... "kiinni" "irti". Vähitellen lisäsin ärsykettä, pienellä, valenykäisyllä, johon Coko reagoi heti. Siitä vain viettiä lisää "kiinni" "irti" niiden piti toimia.  Idea on se, että koiralta saa pallon irti, aivan lintukoiran tapaan, kun sen vietti on matalalla tai nollissa. Mutta eihän se ole mikään ongelma, ongelma on kiinni hetsautuneen koiran käskyttäminen niin, että se tehoaa.  Bonuksena tulee aika moinen hyppäys yleishallinnan saralla ylöspäin, ja tässä "liikkeessä" riittää harjoittelemista. Lopullinen päämäärä on koiran irtikäskyn tajuaminen, siinä voi antaa vajaa sekunnin ajatusrauhan, koska jos koira irroittaa samalla kun käsky tulee, on se kääntynyt hieman "sirkustempun" suuntaan, enkä usko, että on lopullinen totuus!! Tuo on vähän vaikea ymmärtää, mutta koiran ollessa edessä tekemässä työtä, sen tajuaa.

Nyt sitten koiraan, johon pitää saada lisää " virtaa"? Periaatteessa ei mitään eroa, ehkä rauhan kautta irroituksen opetuksen voi jopa jättää pois. Siirrytään suoraan hetsausvaiheeseen, jos koira irroittaa "sirkusmaisesti" lisätään patukkaan virtaa ja houkutusta. Niin tässä tapauksessa patukka tehokkaampi. Irroituksen jälkeen, heti pato vaiheeseen, Cokolla tässä vaiheessa rauha useimmiten parempi. Muutaman sekunnin patovaiheen jälkeen, koiralle uudelleen patukka, vietti ylös, irti! Nyt pieni seuraaminen käyttäen hyväksi patoa, ja se on siinä! 

Harkinnan varassa molemmissa tapauksissa on, antaako koiran kantaa saaliin pois? Jos saaliin kannon jälkeen tulee kun koira "omii" saaliin tulee uusi konflikti, kannattaa jättää ainakin alussa pois.

Silmät aukeaa, kun suu pysyy kiinni! 24.10.2018

Mitä kauemmin koirien kanssa puuhastelee, sitä tyhmemmäksi itsensä tuntee. Ehkä lievemmin, tajuaa, että on paljon mennyt sivu sellaista asiaa, jolla todellista merkitystä.
Halli, olen pohtinut usein sitä, miten täysi noviisi koiran kanssa, sai ison saksanpaimenkoiran aika hyvin hallintaa, jopa voisi tuon aika sanan jättää pois!
Miksi se hallinta ei ole ollut niin luontaista näiden lähihistoriassa olevien koirien kanssa? 
Paluu nykyisyyteen:
Minun Cokon hallinta oli täysin retuperällä tässä taannoin. Ehkä vaistomaisesti aloin toimia niin, että Cokon käyttäytyminen esim. kotona muuttui täysin. 
Mitä tapahtui?
- En ole potkinut, en lyönnyt, en karjunut koiralle, en....
          Nyt jälkiviisastelua.  Paavo Rapilan kurssilta jäi useille kurssilaisille osin ristiriitainen episodi mieleen. Se jopa aiheutti polemiikkia kurssilaisten keskuudessa. Kysyttäessä Paavolta onko hänen koirat kotikoiria, Paavo myönsi niiden olevan sekä koti, että häkkikoiria. No tässä ei mitään, mutta Patepa lohkaisi heti perään, " en puhu koskaan koirille kotona" !!! Ajattelin, "nyt Paavo et tiedä mistään"!
En ajatellut yhtään pitemmälle, mistä kysymys!
Koirat eivät puhu toisille, eihän tuota olisi kannattanut edes kirjoittaa. Kuitenkin niillä on laumajärjestys!
Minä höpötän koiralle jatkuvasti, minä annan koiralle käskyjä, minä kiellän koiraa, minä kiitän koiraa...
Hae Kinnunen nyt ne käskyt, joilla saat Cokon hallintaan?  Jos Coko olisi ihminen, voisin hakea ne käskyt, joilla voisi saada kaverin hallintaan, koska ihmisille on suotu puhekommunikaatio taito.
Mutta eihän se päde koiran kanssa!

Mikä pätee? Shokkivaikutus saadaan aikaan ei kurittamalla, eikä muullakaan fyysisellä tavalla.
Ensimmäinen ja ainakin Cokolle tehokkain tapa on, selventää sen kanssa tapahtuva kommunikointi.
Näin yksinkertaista, ja järkeen käypää tuon koiran kanssa. Selventämiseen kuuluu kaiken löpötyksen karsiminen. Onhan hehkutettu koiran koulutusessa ettei koiran tarvitse osata, kun EI  ja HYVÄ! Aivan oikein! Mutta miksi sitä turhaa löpinää ja turhaa moittimista, kiittämistä pitää harrastaa.
Luulemme, kun monisanaisesti lepertelemme "kyllä se on hyvä poika, hieno koira isin pikku mussukka jne...." Että nyt on koiramme taivaissa kun tulee kehu sanoja. Tai sitten " tuhma rakki, ei noin saa tehdä, hyi sesseä"  Kyllähän siellä vilahtaa ne hyvä ja ei sanakin, menettäen joka kerta enemmän tehoa.  Muuttuen vähitellen merkityksettömiksi, jos ei volyyme ole yli sadan hertsin.
Mutta ns. mykkäkoulu, sehän on älytön sana, koirahan pitää mykkäkoulua jatkuvasti, miksi ihmisen pitäisi siitä poiketa? (koira vinkuu, se on pennusta asti tuleva apu, mutta harvoin emä siihen puheella vastaa) Mutta me vastaamme, "mitä sää vingut? haluatko sää ulos? Mikä sulla on? Oo nyt hiliaa?) Ehkä hyvää harjoitusta tulevia oooppera rooleja varten??

Nyt on neljänkymmenen vuoden aikana opitun huonon tavan käätäminen täysin päälaelleen, mutta kun tuloksia tulee päivittäin, kyllä tämä tästä.  Silittämisen pois jättäminen ei kuulu hallinnan palauttamiseen. Sitä ehkä voi lisätä.
Mielestäni Coko alkaa olla kohta tasapainossa itsensä kanssa.

ps. Minähän keskeytin tämän hallintaan oton noin pariviikkoa sitten, koska en tajunut mikä tässä on takana, koira palasi nopeasti entiseen moodiin, mutta oli helppo nyt kääntää kunnon rauhalliseksi koiraksi, joka tietää, että kun käsky tulee se on hänelle tarkoitettu, ja niin, että siihen pitää reagoida.

Mielenkiintoinen tienhaara. 22.10.2018

Cokon hallinta on avainkysymys sen tulevaisuuden suunnitelmissa. On tienhaara, toinen vie normaali kotikoira,vähän kentällä käyntiä eteenpäin. Toinen on otanko koiran hallintaan pysyvästi,  ja teen osasta elämää aika tuskaista alkuvaiheessa.

Liian vähälle huomiolle jätetään (jankkaamista) koiran syvällinen hallinta.  En tarkoita, etteikö koiran kanssa voi elää ja kisailla lähes normaalisti, tälläkin lailla. Mutta montako koira tulee kentälle nätisti taluttimessa, ei alistetussa tilassa, vaan hallinnassa.  Miksi pitää se vähintään viisi-kymmenen minuuttia testata omaa hermorakennetta yrittäessä saada koira hallintaan? 
En usko, etteikö toisinkin voisi tehdä! Toki koirat ovat erilaisia, voi olla muutama joukossa, joka ei tarvitse sitä viittä-kymmentä minuuttia. Harvassa ovat, varsinkin nykyjalostuksen hedelmät. Vaarassa on koiralla, joka tulee kentälle "kiltisti" etteikö sillä ole sitten puutteita toimintakyvyssä tai alhainen yleisviettitaso.
Keskitytään tavalliseen, keskitason koiraan, jolla on syttymiskyky kohtuullisen herkässä. Tällainen koira ei kestä kuitenkaan ohjaajalta tulevaa hermostumista koiralle itsellekin vaativassa paikassa. Tällainen koira on hyvä saattaa hallintaan niin, että ruuti ja nalli ovat tallella, kun niitä tarvitaan.  Jälleen koirien eroihin, tässäkin ryhmässä on ääripäissä suuria eroja, eroja myös siinä, miten ne osoittavat sen, että ohjaajalta on mennyt hallinta tiukassa tilanteessa, siinä vaiheessa koiralla on ajatus ottaa ohjakset omiin käsiin, joko hillittömällä haukkumisella, kuuroutumisella, murinalla, nousemisella ohjaajaa vastaan jopa fyysisesti. Hallinnan tärkeyttä ei ikinä korosta tarpeeksi, onhan jo yhdellä koelajilla siihen viittaava nimi, tottelevaisuuskoe. Parempi kuin palveluskoirakoe, koska hallitsematonkin koira voi palvella!
Tämä päivä varmasti menee miettimisessä kumpaa tietä lähdetään Cokon kanssa, viikon hallintareeni suli kuin toukokuinen lumiukko muutaman päivän, kylläkin tietoiseen kokeiluun, pysyykö hallinta tallessa, kun palaan entiseen moodiin. Ei pysynyt, sen huomasi jo eilen tokotiimin harjoituksissa.

Niskalihasten vahvistelua. 19.10.2018

Humuhan siinä bodailee vuonna 2010!

Ei Coko halunut olla pekkaa pahempi vuonna 2018

Koiralla on tavattomasti voimaa, kun se valjastetaan käyttöön, kahdeksan kilon punnus ei tunnu pahemmin rasittavan koiran niskalihaksia, purulihaksista puhumattakaan.