Kuvanotto hetkellä hiihtäjä suhahti ohi tien vieressä kulkevaa latua, Cokon ilme ei tarkoita hiihtäjälle nauramista, se ei tykkää poseerata kameralle!
Aamulla reppu selkään, kahvipullo, muutama kabanossi täytteeksi, puoli seitsemän aikoihin matkaan. Otsalampun sai laittaa heti rokuuliin. Aamut valaistuvat kovalla vauhdilla. Rajakallion yli noustiin, tarkkana sai olla jo, ettei joku laskettele päälle. Suunnitelma oli evästää jossakin isojen monttujen tienoilla.
Mutta tein reittimuutoksen Cokon kanssa neuvoteltuamme. Coko kyllä sitä mieltä, ettei turisteista tarvitse välittää, mutta jos ne välittävät meistä? Pieni lenkki Houraatiin päin, ja sonnikiven puoleista polkua takaisin. Alanevan tiellä syntyi ajatus käydä Pumppuasemalle! Sitä ennen päätin kokeilla, saisiko kynsitulet syttymään. Paikka löytyikin vanhan soramontun pohjalta. Ei ihanne, mutta menettelee... Keräilin risuja vaatimattomaan nuotioon, saalis ei ollut kummonen, mutta kokeiluna ok. Tuohenkäppyrällä syttyi, ja alkoi jopa palaa, nuotio! Varsinainen kynsituli. Äkkiä kabanossi tikun päähän, kyllähän se vähän mustui ja nokeentui, maistui hyvältä, Cokokin tykkäsi. Kahvia en sille antanut, annoin vankan napukourallisen, itse nautin termospullosta kuumaa juomaa. Jopas taas!
Lämpöä ei nuotio luovuttanut, emme olleet sen tarpeessakaan. Kamat kokoon ja matkaan. Kysyin Cokolta, mitä tuumasit jäniksestä, joka meni polkumme poikki Helken maalla? Ei kuulemma mitään, kun sattui ilmaistava käppi samalla eteen. On se eri poika. Keväisissä tunnelmissa taivalsimme hyvää tienpohjaa, jota Arto oli vielä terästänyt jyrällä, pumppuasemaa kohti. Täällä evästimme uudelleen, eikä mukiteline herättänyt nytkään luottamusta.
Pumppuasema on legendaarinen paikka, muistan kun siellä kävin Vilhon kanssa tiheästi, ensin Jawalla, sitten Commerilla. Siitä muodostui Vilholle toinen "koti." Hän ei tehnyt palkan edestä sitä työtä, joka mahdollisti veden tulon Lohtajan talouksiin. Vastahuuhtelu oli jännittävä tapahtuma, vettä tuli "nenästä ja korvista". Siis pumppuaseman. Olin siellä joskus hommissa, kerran Kyösti J nykäisi pohjaimurin letkun irti, hetkessä oli asemalla All Jollsson valkeine hampaineen ja silmämunineen. Muuten Kyösti oli musta. Siinä petti muilta pokka. Pohjaliete färjäsi muutakin kuin Kyösti, onni onnettomuudessa, ettei pahempaa sattunut.
Nyt on asema ympäröity panssariaidalla, koneet, pumput ovat vaienneet ainakin toistaiseksi. Päätin ottaa Cokosta, vaikka se ei kamerasta tykkää muutaman poseeraus kuvan. No jotain tallentui biteille. Mutta hupasta, että hiihtäjää emme huomanneet kuin aivan kohdalla, kun suhahti sivu tien laitaan tehtyä latua pitkin.Cokon hieno ominaisuus olla välittämättä muista ihmisistä tuli taas esille. Kurttila yllätti autolla seuraavaksi, ehdin juuri ja juuri käskeä Cokon pois keskitieltä kun koiria täynnä oleva Skoda jyrräs ohi, auton sisältä kuului kakofonista haukkumista, taisi ohjaajaki antaa "käskyjä" olla hiljaa, kokemuksesta tiedän, ettei siinä tilassa "käskyillä" ole mitään tehoa. Coko ei taaskaan korviaan lotkauttanut. Paluumatkalla yhytimme muutamat hiihtäjät, kyllähän tällä ilmalla kelpasi suihkia hyväpohjaista uraa eteenpäin. Aatun monttujen kautta koukkasimme Palon tielle, sieltä välitietä vanhalle vesitielle. Vilkas oli hiihtoliikenne, mutta jälleen se ei häirinnyt meitä, eikä me sitä. Tuttua reittiä kotiin peltojen yli, takana yli kymmenen kilometrin keväinen lenkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti