Yllättäen oli lumi maassa! 29.4.2020

Kyltti kertoo mistä tiestä kyse.

 Yöllä satanut kattavan lumipeitteen.

 Nutturanmäki parahimmillaan aamuauringossa.

 Joutsen lammella postikorttimaiset tunnelmat.

 Tuolla puskikossa varmaan joutsenten pesä on, tai ei.....

Lumi luo hyvää kontrastia. 

 Pahojen kenttä aamulla 29.4.2020

Cokolla juhlaa, kun kostea lumi on aktivoinut keppien hajumolekyylit.


Kotona odotti monta hanhipaistia!

Talven sään arvaamattomuudesta jälleen todiste. Pitkän sulan jakson jälkee maa aamulla lumen peitossa, ei mitään kuuramattoa, vaan kunnon viisi senttinen kerros. Tuon järkytyksen vastapainoksi oli nousevan auringon luoma epätodellinen maisemakuva, josta kalpean aavistuksen antaa kameran linssin läpi biteille välittynyt informaatio. Cokolla oli jälleen touhua ilmaista lumen alta haisevat omat "kapulansa".  Joutsenlampi kun postikortista, ensin katselin, ettei lintuja lainkaan soutelemassa, mutta sitten huomasin hyvin maastoon katoavan joutsenen vastarannan tuntumassa. Toinen oli kai jo lähtenyt pesää rakentelemaan. Näkyvä joutsen kai tunsi meidät, kun paljasti itsensä lähtien lipumaan hiljalleen luoksemme. Sanoin Cokolle, että paras häipyä, saavat oman rauhansa linnut takaisin. Kiersimme Sudenkroopin kautta koirakentälle, joka täysin talvisessa asussa. Kalliollakin oli pehmeä lumivaippa kuntoradalla, aivan olisi aamulla voinut suksilla suihkia. Otimme riskin yrittää Helken pellolle vetisen ojan yli, se onnistui mukavasti. Illemmalla alkoi hanhia kerääntymään  ikkunan alla olevalle pellolle. Niitä oli jo lähes sata. Nyt, 30. 4 kirjoittaessani hanhimäärä on varmaan lähes tuhat tuolla jo sulalla pellolla.

Kohtalaisen pitkä sunnuntailenkki. 26.4.2020

 Fiat 128 ennen Kuokkamaata.

 Coko katselee matkan päästä saadakseen kokonaiskuvan romusta.

Nyt on vahdittavana myös hanskat.

 

 Soraplaani isojen monttujen äärimmäisessä päässä, lähellä Matkusnevaa.

 Cokollakin matka alkaa tuntua.

 On mukava levähtää eväs tauolla.

 Maston juurella  tietenkin.

Eihän Cokoa todella väsytä?

 Jos vähäsen....



Levon jälkeen alkaa kapulan ilmaisu maistua. Näin kaukaa Coko yleensä ilmaisee.

Siinähän se, viime syksyn jäljiltä, ei jäljiltä, vaan viime syksyltä.....

Varhain aamulla reppu pykälään, repussa termospullossa kahvia, ja yksi grilli makkara. Oikeaan kohtaan nautittuna kova rautais annos. Kasitien yli Koivistonperän tieltä, Hollaa pitkin Matinsuohon, siellä pieni metsälenkki, matka jatkui tuttua polkua. Alitimme isot linjat, ennen isoa aukiota näin Fiat romun josta Matti talvella puhui. Hyvin onnistui vapaa suunnistus kohdalleen. Vetinen oja haetti hieman ylityspaikkaa, löytyihän se. Muutama viikko sitten taivalsimme samoja reittejä Kuokkamaalle ja sieltä isoille montuille, nyt koukkasimme katselemaan millaista toimintaa montuilla on. Yksi kauhakuormaaja piti rokuulia. Pohjapuolen jyrkänteen reunaa kävelin takaisin Kuokkamaan tielle, jatkoimme matkaa mastolle, jossa evästys. Koirakentällä oli auto, joten päätimme kiertää Alanevan kautta kotiin. Koiviston reunaa Sainsalon tielle, pihalla oli mittareihin kertynyt kilometrejä yli 13 km. 

Rantijärven labyrinteissä. 23.4.2020

 Aurinko seurasi uteliaana takanamme, kun porhallsimme Nutturan mäkeä kohti.

 Vanhat tutut odottivat jo meitä.

 Kai kyselivät toisiltaan, "mitä nuo taas täällä tekevät?"

 Tässä Rantinevan aukean lato.

 Coko on hyvä porkkavahti.

 Aina se niiden lähelle itsensä tukkii.

 Mukava siinä hengähtää.

 Mutta lähtö koko ajan mielessä.

 Tässä oja, joka kuljettaa Pörkkiönkin vedet mereen. Toisella puolen on vielä puolet Rantijärven pohjaa puskittumassa.

 Täällä ovat koneet tehneet melkein toivotonta työtä saadakseen pellot viljeltävään kuntoon.

 Tuosta oja jatkuu Pörkkiöön, Nutturan puoleinen yhtyy Sainsalon puoleiseen, johon myös maantien takaa tulee vesiä.

 Tässä ollaan meidän entisen maan kohdalla Rantinevalla.Taustalla oli kun olin poikanen Rantijärvi vielä voimissaan.

 Tämä tie vei Nuttura-Nevahaan tielle, muuttokuormat Pörkköön  kulkivat täältä kautta.

Tässäkin oli meidän sarkoja, ajoin ensimmäistä kertaa hevosniittukoneella näillä seuduilla, olin jo seitsemän vuotias.

Kuvat puhunnee puolestaan tässä jutussa. Rantijärven pohja on ollut kymmeniä vuosia luonnon tilassa rommakkona. Nyt on  viljelyskelpoinen maa levittäytynyt Rantinevalta lähemmäksi järven keskikohtaa. Veto-oja on melkein keskellä kuivatus aluetta, toinen puoli on vielä puskikkoa ja alkavaa puustoa, sekä märkää! Onko aikomus tehdä sekin pelloksi jää nähtäväksi. Meillä oli Rantinevalla kuvassa näkyvän tien, joka silloin hyvin vaatimaton, molemmilla puolin peltoa. Järven puolella taisi olle enemmän, ja latokin oli käyttökuntoinen. Toisen puolen lato oli rapistunut. Otsikon labyrintti? Menimme summassa Cokon kanssa katsomaan veden kanssa kamppailevaa uutismaata, ojat ovat isoja, sekä sillat harvassa, pientä taiteilua ja pakittamista vaati selvitä "labyrintistä" kastumatta ihmisten ilmoille, noo ei nyt niinkään vaikeaa. Mutta töitä on vielä paljon saada nuo nyt viimeksi raivatut pellot kuiviksi. Mukava reissu, josta puuttui metsäelementti täysin.

Retkeilyä Cokon kanssa. 20-22.4.2020

Coko tyypillisessä porkkavahti kuvassa.

Mikäs häväistys vanhalle haudalle tehty!

 

Cokokin käänsi selkänsä, ei kestänyt katsoa. 

Aamulenkit Cokon kanssa ovat laatu aikaa. Olemme tiimi, yhteistyö pelaa, ja matka joutuu. Cokon tottelevaisuus on huippu luokkaa, se ei ole pakotettua tottista, vaan koira on itse roolinsa valinnut ja sitä jatkuvasti kehitellyt. Cokoa voi sanoa uskolliseksi, huolehtivaiseksi kaveriksi. Kumpikaan meistä ei toista komentele, homma sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä. 

Kesäisessä kelissä! 19.4.2020

 Coko komea porkkavahti

 Taas uusi kuvakulma perkkiöön.

 Hollaa, taustalla pilkistää Matinsuo

 Onko nämä käytössä vai ei?

 Parhaista parhain evästyskaveri

 Kalsean näköinen vesisto Cokon takana.

 Ei huvittaisi kastella itseään tuossa mudassa.

Coko on vetänyt Rajakalliolla kieli ulkona.

Reppu selkään, kahvipullo ja makkaran pala sisällä. Näin evästettynä lähdimme varhain liikkeelle. Tuuli oli eilisestä tyyntynyt, merkit viittasivat loistavaan lenkki ilmastoon. Kasitien yli suoraan Koiviston aukiota, joka jossain vaiheessa muuttuu Hollaksi? Arvioin, että jostain on päästävä myös täältä kautta eteenpäin, löytyihän se tie. Olimmekin samalla Matinsuossa. Kerroin Cokolle, nyt mennään vaistolla, ei kurkita kartta ohjelmaan. Aukea päättyi, näkyi pieni polun tapainen. Aforismi, polku varmemmin perille vie kuin metsätraktorin jäljet. Tämä päti nytkin, polku alkoi vahveta, viimein kävelimme Hollankallion tai mitä siitä jäljellä on eteläpuolta vanhalle esinekentälle, siitä mastolle syömään eväät ja juomaan kahvit. Joku ampui katoksessa, kello vasta seitsemän? Päätin vähän testata, onko huono omatunto, lähdimme maleksimaan katosta kohti, niin lähti pick-up mutta päivastaiseen suuntaan! Eihän se meille mitään olisi kuulunut, tai kuulunut olisi, mutta aivan sama milloin paukuttelevat. Taulussa lukee kuitenkin tarkat ampuma ajat... Mukavan ruokahetken jälkeen lähdimme Pahojen kentän kautta Rajakallion ylitykseen. Samalla tuli parkkiin farkku Volvo, josta purkautui koira ihmisiksi luokiteltavia henkilöitä koirineen. Poistuimme paikalta kallion yli Nutturaa kohti. Pick-up oli parkissa halkokasan vieressä. Coko ei reagoinut. Vähän ajan päästä ilmoitti korvillaa, että metsässä liikkuu jokin. Kerroin sille liikkujan olevan varmaan kokemassa suopiloukkua. Eilen aamulla, kun laskeuduimme Nutturan mäkeä tuumasi tuuli ensin jäädyttää, ja sitten nakata tieltä pellolle. Nyt oli tyyntä, aurinko helotti lämpimästi, kesäisesti. Hyvillä mielin riensimme postilaatikon kautta kotiin. Vajaa kymmenen kesäistä kilometriä oli takana.

Kuinkas kävikään! 14.4.2020

 Eilen iltapäivällä alkanut lumisade muutti kaiken!

 Nyt on lenkissäkin tehokkuutta kun kymmnensenttinen kostea lumi panee vastaan.

 Metsässä sitä on vielä enemmän, jopa puissa!

Tämä on Cokolla paljonkertova asento. Se odottaa esim. kun otan valokuvia, maassa, ilmaisee esineen menemällä maahan.  Mutta ei Coko kamerasta tykkää, tai ainakaan olla linssin väärällä puolen. Onhan meillä siis jotain yheistäkin...

Aavistelin jo illalla näkymää minkä kohtaan kun aamulla oven aukaisen, joten siinä suhteessa ei yllätys. Yllätys oli lumen määrä.   Kerroin Cokolle, nyt on haastetta, mennään tekemällä suunnitelmia tilanteen mukaan. Ensimmäinen kuvaus melkein koti pihalla. Näin neljän kauriin menevän pellolta putin kohdalta metsään. Cokokin näki, vähän korvat nousivat. Ei puhettakaan perään lähdöstä. Mutta jos porukan pomo olisi erehtynyt kääntymään koiraa kohti, olisi ollutkin elukalla sydänhalvaus lähellä. Onneksi viestittävät toisilleen toimintamalleista, näin ajattelen. Koiviston aukealla tuuli? Oli siirtänyt enimmät lumet teiltä syrjään, vastaiseen menimme mukavaa vauhtia. Vauhti meinasi tyssätä tykkänään, kun nousimme Nutturan mäen! Lumi olikin kotiutunut metsään. Onneksi laitoin nastakengät jalkaan, muuten olisi mennyt lipsutteluksi. Parit kuvat lumisista puista. Paarustimme eteenpäin, harkitsin reittivaihtoehtoja, kuitenkin ei sisu antanut periksi, kiersimme Alanevan tien risteyksestä takaisin. Kallion yli pitkospuita seuraavasta noususta, se on yksi kovimpia, nyt oli kova, kun lumi vielä teki tepposiaan. Ylösmeno kuitenkin antaa hyvän olon tunteen, tultiinpas tuoltakin! Sitten alas, pikkujyrkkää tietenkin. Muistelisin edellisiltä reissuilta sen olevan melko sulan. Varovasti alas. Jälleen Coko näytti suuruutensa, heti kun aloin laskeutua, se tuli eteen kuin ottamaan vastaan jos jotain sattuu, näin mentiin alas asti, eikä mitään sattunut. Uskoisin, että alkaa yhteys olla kunnossa Cokon kanssa puolin ja toisin. Loppu olikin pelkkää vastatuuleen vaeltamista, lunta aukealla huomattavasti vähemmän. Tehkas lenkki jätti hyvän mielen pitkäksi aikaa!