Kylmä tuuli alkoi heräillä, kun Cokon kanssa lähdimme tuttua reittiä postilaatikon kautta Nutturan tielle. Huolestuneena olen seurannut tienpenkkojen murenemista syviä ojia kohti. Nytkin suuri halkeama tullut yön aikana.
Metsän otti meidät suojaansa, ei tuntunut kiusallinen vinkka oikeassa poskessa. Samalla kuitenkin huomasin, että aukealla jopa vähiltä tuntunut vaatetus alkoi hiostaa. Mutta se kuuluu asiaan. Marinkaisten vesijohto linjalle tulimme hyvää vauhtia. Linjan vieressä polveilee mukava käveltävä polku seuraten uskollisesti leveää väylää. Aatun montut tulivat nopeasti, päätin kiertää Alanevan montun kautta. Tuttu joutsenpari uiskenteli kuunsillalla. Huomasin taivaalla ison kotkan kaartelevan, kaikki merkit viittasivat siihen, ettei joutsenet kuulu sen ruokavalioon. Joutsenten reagointi oli välimpitämätöntä, uskon, että kotka olisi katunut loppu elämänsä, jos erehtynyt näiden hurjimusten niskaan. Cokokin katseli välipitämättömänä, kun joukahaiset lipuivat pikkuhiljaa meitä kohti.
Päätin antaa nille aamurauhan ja pistin kännykän taskuun, kuvia oli jo muutama kassassa. Poistuimme paikalta jatkamaan taivallusta. Rajakalliolle pitkospuu nousun kautta. Äkkijyrkkää alas, ilman nastoja olevat tossut pitivät hyvin sulassa rinteessä. Tuttua polkua kotia kohti.
Niin vain kävi, että kolmas kertakin tulee, jää petti jälleen samassa paikassa, kun valmistauduin ojan ylitykseen. Eipä pahemmin ehtinyt jalka kastua. Mukavan, energisen lenkin jälkeen kotona noin puoli kahdeksan aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti