Aavistelin jo illalla näkymää minkä kohtaan kun aamulla oven aukaisen, joten siinä suhteessa ei yllätys. Yllätys oli lumen määrä. Kerroin Cokolle, nyt on haastetta, mennään tekemällä suunnitelmia tilanteen mukaan. Ensimmäinen kuvaus melkein koti pihalla. Näin neljän kauriin menevän pellolta putin kohdalta metsään. Cokokin näki, vähän korvat nousivat. Ei puhettakaan perään lähdöstä. Mutta jos porukan pomo olisi erehtynyt kääntymään koiraa kohti, olisi ollutkin elukalla sydänhalvaus lähellä. Onneksi viestittävät toisilleen toimintamalleista, näin ajattelen. Koiviston aukealla tuuli? Oli siirtänyt enimmät lumet teiltä syrjään, vastaiseen menimme mukavaa vauhtia. Vauhti meinasi tyssätä tykkänään, kun nousimme Nutturan mäen! Lumi olikin kotiutunut metsään. Onneksi laitoin nastakengät jalkaan, muuten olisi mennyt lipsutteluksi. Parit kuvat lumisista puista. Paarustimme eteenpäin, harkitsin reittivaihtoehtoja, kuitenkin ei sisu antanut periksi, kiersimme Alanevan tien risteyksestä takaisin. Kallion yli pitkospuita seuraavasta noususta, se on yksi kovimpia, nyt oli kova, kun lumi vielä teki tepposiaan. Ylösmeno kuitenkin antaa hyvän olon tunteen, tultiinpas tuoltakin! Sitten alas, pikkujyrkkää tietenkin. Muistelisin edellisiltä reissuilta sen olevan melko sulan. Varovasti alas. Jälleen Coko näytti suuruutensa, heti kun aloin laskeutua, se tuli eteen kuin ottamaan vastaan jos jotain sattuu, näin mentiin alas asti, eikä mitään sattunut. Uskoisin, että alkaa yhteys olla kunnossa Cokon kanssa puolin ja toisin. Loppu olikin pelkkää vastatuuleen vaeltamista, lunta aukealla huomattavasti vähemmän. Tehkas lenkki jätti hyvän mielen pitkäksi aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti