Tuuli oli jälleen keksinyt kääntyä melkein koko talven ajan puhaltaneeseen putkeen. Kylmää, kosteaa, muutamalla räntä pisaralla höystettyä ilman vaihtuvuutta tuli vastaan, kun Cokon kanssa, viisasta kyllä, lähdimme Helken peltojen kautta lenkille. Vesitietä melkein koko matkan, paitsi alun puskikossa, menimme palon putin ohi, siitä Alanevalle, joutsenet odottivat uskollisesti kurkipariskunnan kanssa meitä... varmaan. Kurjet olivat varuillaan kuivalla maalla, joutsenet torkkuivat vedessä silmät kai puoli ummessa. Emme häirinneet kumpaakaan lajia. Melkein Kaakkuriin matkasimme, ei kuitenkaan aukeille asti, vaan käännyimme vesijohtolinjaa pumppuasemaa kohti. Kiertelimme pienempiä polkuja eteenpäin, kunnes pumppuaseman tuttu tiiliseinä tuli näkyviin. Käytimme valtaväylää loppumatkan. Muutamat kuvat tallensin Lumiaan. Lähdimme jälleen pienempää polkua kotiin päin. Ei pitkästi päästy, kun Coko pisti maate teitten risteyksessä. Kannattaa tarkistaa aina mistä kysymys. Nyt oli etujalkojen välissä kuvassa näkyvä puukko näytettävänä minulle. Ensimmäinen sana Cokolle oli ei? Sen ymmärtää, kun katsoin minkä se löysi. Eihän koira sitä edes kuullut, odotti palkkiota, joka olikin todella oikeasta asiasta. Niin, säikähdys oli turhaa, Coko ei koske löytämiinsä esineisiin! Otimme puukon talteen, vaikka olikin jo painunut raiteen hiekkaan, olisi voinut huonolla tuurilla nousta särkemään joko kulkuneuvon kumit, tai vielä pahempaa, esim. hevosen kavio on herkkä alapuolelta.
Selvästi ylyppiään koiran kanssa jatkoin matkaa takaisin vesitielle, Helken pellon kautta kovan, kylmän takatuulen avustamana kotiin noin seitsemän aikoihin. Lenkki oli Cokon näytös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti