Reppu selkään, kahvipullo ja makkaran pala sisällä. Näin evästettynä lähdimme varhain liikkeelle. Tuuli oli eilisestä tyyntynyt, merkit viittasivat loistavaan lenkki ilmastoon. Kasitien yli suoraan Koiviston aukiota, joka jossain vaiheessa muuttuu Hollaksi? Arvioin, että jostain on päästävä myös täältä kautta eteenpäin, löytyihän se tie. Olimmekin samalla Matinsuossa. Kerroin Cokolle, nyt mennään vaistolla, ei kurkita kartta ohjelmaan. Aukea päättyi, näkyi pieni polun tapainen. Aforismi, polku varmemmin perille vie kuin metsätraktorin jäljet. Tämä päti nytkin, polku alkoi vahveta, viimein kävelimme Hollankallion tai mitä siitä jäljellä on eteläpuolta vanhalle esinekentälle, siitä mastolle syömään eväät ja juomaan kahvit. Joku ampui katoksessa, kello vasta seitsemän? Päätin vähän testata, onko huono omatunto, lähdimme maleksimaan katosta kohti, niin lähti pick-up mutta päivastaiseen suuntaan! Eihän se meille mitään olisi kuulunut, tai kuulunut olisi, mutta aivan sama milloin paukuttelevat. Taulussa lukee kuitenkin tarkat ampuma ajat... Mukavan ruokahetken jälkeen lähdimme Pahojen kentän kautta Rajakallion ylitykseen. Samalla tuli parkkiin farkku Volvo, josta purkautui koira ihmisiksi luokiteltavia henkilöitä koirineen. Poistuimme paikalta kallion yli Nutturaa kohti. Pick-up oli parkissa halkokasan vieressä. Coko ei reagoinut. Vähän ajan päästä ilmoitti korvillaa, että metsässä liikkuu jokin. Kerroin sille liikkujan olevan varmaan kokemassa suopiloukkua. Eilen aamulla, kun laskeuduimme Nutturan mäkeä tuumasi tuuli ensin jäädyttää, ja sitten nakata tieltä pellolle. Nyt oli tyyntä, aurinko helotti lämpimästi, kesäisesti. Hyvillä mielin riensimme postilaatikon kautta kotiin. Vajaa kymmenen kesäistä kilometriä oli takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti