Kohtalaisen pitkä sunnuntailenkki. 26.4.2020

 Fiat 128 ennen Kuokkamaata.

 Coko katselee matkan päästä saadakseen kokonaiskuvan romusta.

Nyt on vahdittavana myös hanskat.

 

 Soraplaani isojen monttujen äärimmäisessä päässä, lähellä Matkusnevaa.

 Cokollakin matka alkaa tuntua.

 On mukava levähtää eväs tauolla.

 Maston juurella  tietenkin.

Eihän Cokoa todella väsytä?

 Jos vähäsen....



Levon jälkeen alkaa kapulan ilmaisu maistua. Näin kaukaa Coko yleensä ilmaisee.

Siinähän se, viime syksyn jäljiltä, ei jäljiltä, vaan viime syksyltä.....

Varhain aamulla reppu pykälään, repussa termospullossa kahvia, ja yksi grilli makkara. Oikeaan kohtaan nautittuna kova rautais annos. Kasitien yli Koivistonperän tieltä, Hollaa pitkin Matinsuohon, siellä pieni metsälenkki, matka jatkui tuttua polkua. Alitimme isot linjat, ennen isoa aukiota näin Fiat romun josta Matti talvella puhui. Hyvin onnistui vapaa suunnistus kohdalleen. Vetinen oja haetti hieman ylityspaikkaa, löytyihän se. Muutama viikko sitten taivalsimme samoja reittejä Kuokkamaalle ja sieltä isoille montuille, nyt koukkasimme katselemaan millaista toimintaa montuilla on. Yksi kauhakuormaaja piti rokuulia. Pohjapuolen jyrkänteen reunaa kävelin takaisin Kuokkamaan tielle, jatkoimme matkaa mastolle, jossa evästys. Koirakentällä oli auto, joten päätimme kiertää Alanevan kautta kotiin. Koiviston reunaa Sainsalon tielle, pihalla oli mittareihin kertynyt kilometrejä yli 13 km. 

Rantijärven labyrinteissä. 23.4.2020

 Aurinko seurasi uteliaana takanamme, kun porhallsimme Nutturan mäkeä kohti.

 Vanhat tutut odottivat jo meitä.

 Kai kyselivät toisiltaan, "mitä nuo taas täällä tekevät?"

 Tässä Rantinevan aukean lato.

 Coko on hyvä porkkavahti.

 Aina se niiden lähelle itsensä tukkii.

 Mukava siinä hengähtää.

 Mutta lähtö koko ajan mielessä.

 Tässä oja, joka kuljettaa Pörkkiönkin vedet mereen. Toisella puolen on vielä puolet Rantijärven pohjaa puskittumassa.

 Täällä ovat koneet tehneet melkein toivotonta työtä saadakseen pellot viljeltävään kuntoon.

 Tuosta oja jatkuu Pörkkiöön, Nutturan puoleinen yhtyy Sainsalon puoleiseen, johon myös maantien takaa tulee vesiä.

 Tässä ollaan meidän entisen maan kohdalla Rantinevalla.Taustalla oli kun olin poikanen Rantijärvi vielä voimissaan.

 Tämä tie vei Nuttura-Nevahaan tielle, muuttokuormat Pörkköön  kulkivat täältä kautta.

Tässäkin oli meidän sarkoja, ajoin ensimmäistä kertaa hevosniittukoneella näillä seuduilla, olin jo seitsemän vuotias.

Kuvat puhunnee puolestaan tässä jutussa. Rantijärven pohja on ollut kymmeniä vuosia luonnon tilassa rommakkona. Nyt on  viljelyskelpoinen maa levittäytynyt Rantinevalta lähemmäksi järven keskikohtaa. Veto-oja on melkein keskellä kuivatus aluetta, toinen puoli on vielä puskikkoa ja alkavaa puustoa, sekä märkää! Onko aikomus tehdä sekin pelloksi jää nähtäväksi. Meillä oli Rantinevalla kuvassa näkyvän tien, joka silloin hyvin vaatimaton, molemmilla puolin peltoa. Järven puolella taisi olle enemmän, ja latokin oli käyttökuntoinen. Toisen puolen lato oli rapistunut. Otsikon labyrintti? Menimme summassa Cokon kanssa katsomaan veden kanssa kamppailevaa uutismaata, ojat ovat isoja, sekä sillat harvassa, pientä taiteilua ja pakittamista vaati selvitä "labyrintistä" kastumatta ihmisten ilmoille, noo ei nyt niinkään vaikeaa. Mutta töitä on vielä paljon saada nuo nyt viimeksi raivatut pellot kuiviksi. Mukava reissu, josta puuttui metsäelementti täysin.

Retkeilyä Cokon kanssa. 20-22.4.2020

Coko tyypillisessä porkkavahti kuvassa.

Mikäs häväistys vanhalle haudalle tehty!

 

Cokokin käänsi selkänsä, ei kestänyt katsoa. 

Aamulenkit Cokon kanssa ovat laatu aikaa. Olemme tiimi, yhteistyö pelaa, ja matka joutuu. Cokon tottelevaisuus on huippu luokkaa, se ei ole pakotettua tottista, vaan koira on itse roolinsa valinnut ja sitä jatkuvasti kehitellyt. Cokoa voi sanoa uskolliseksi, huolehtivaiseksi kaveriksi. Kumpikaan meistä ei toista komentele, homma sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä. 

Kesäisessä kelissä! 19.4.2020

 Coko komea porkkavahti

 Taas uusi kuvakulma perkkiöön.

 Hollaa, taustalla pilkistää Matinsuo

 Onko nämä käytössä vai ei?

 Parhaista parhain evästyskaveri

 Kalsean näköinen vesisto Cokon takana.

 Ei huvittaisi kastella itseään tuossa mudassa.

Coko on vetänyt Rajakalliolla kieli ulkona.

Reppu selkään, kahvipullo ja makkaran pala sisällä. Näin evästettynä lähdimme varhain liikkeelle. Tuuli oli eilisestä tyyntynyt, merkit viittasivat loistavaan lenkki ilmastoon. Kasitien yli suoraan Koiviston aukiota, joka jossain vaiheessa muuttuu Hollaksi? Arvioin, että jostain on päästävä myös täältä kautta eteenpäin, löytyihän se tie. Olimmekin samalla Matinsuossa. Kerroin Cokolle, nyt mennään vaistolla, ei kurkita kartta ohjelmaan. Aukea päättyi, näkyi pieni polun tapainen. Aforismi, polku varmemmin perille vie kuin metsätraktorin jäljet. Tämä päti nytkin, polku alkoi vahveta, viimein kävelimme Hollankallion tai mitä siitä jäljellä on eteläpuolta vanhalle esinekentälle, siitä mastolle syömään eväät ja juomaan kahvit. Joku ampui katoksessa, kello vasta seitsemän? Päätin vähän testata, onko huono omatunto, lähdimme maleksimaan katosta kohti, niin lähti pick-up mutta päivastaiseen suuntaan! Eihän se meille mitään olisi kuulunut, tai kuulunut olisi, mutta aivan sama milloin paukuttelevat. Taulussa lukee kuitenkin tarkat ampuma ajat... Mukavan ruokahetken jälkeen lähdimme Pahojen kentän kautta Rajakallion ylitykseen. Samalla tuli parkkiin farkku Volvo, josta purkautui koira ihmisiksi luokiteltavia henkilöitä koirineen. Poistuimme paikalta kallion yli Nutturaa kohti. Pick-up oli parkissa halkokasan vieressä. Coko ei reagoinut. Vähän ajan päästä ilmoitti korvillaa, että metsässä liikkuu jokin. Kerroin sille liikkujan olevan varmaan kokemassa suopiloukkua. Eilen aamulla, kun laskeuduimme Nutturan mäkeä tuumasi tuuli ensin jäädyttää, ja sitten nakata tieltä pellolle. Nyt oli tyyntä, aurinko helotti lämpimästi, kesäisesti. Hyvillä mielin riensimme postilaatikon kautta kotiin. Vajaa kymmenen kesäistä kilometriä oli takana.

Kuinkas kävikään! 14.4.2020

 Eilen iltapäivällä alkanut lumisade muutti kaiken!

 Nyt on lenkissäkin tehokkuutta kun kymmnensenttinen kostea lumi panee vastaan.

 Metsässä sitä on vielä enemmän, jopa puissa!

Tämä on Cokolla paljonkertova asento. Se odottaa esim. kun otan valokuvia, maassa, ilmaisee esineen menemällä maahan.  Mutta ei Coko kamerasta tykkää, tai ainakaan olla linssin väärällä puolen. Onhan meillä siis jotain yheistäkin...

Aavistelin jo illalla näkymää minkä kohtaan kun aamulla oven aukaisen, joten siinä suhteessa ei yllätys. Yllätys oli lumen määrä.   Kerroin Cokolle, nyt on haastetta, mennään tekemällä suunnitelmia tilanteen mukaan. Ensimmäinen kuvaus melkein koti pihalla. Näin neljän kauriin menevän pellolta putin kohdalta metsään. Cokokin näki, vähän korvat nousivat. Ei puhettakaan perään lähdöstä. Mutta jos porukan pomo olisi erehtynyt kääntymään koiraa kohti, olisi ollutkin elukalla sydänhalvaus lähellä. Onneksi viestittävät toisilleen toimintamalleista, näin ajattelen. Koiviston aukealla tuuli? Oli siirtänyt enimmät lumet teiltä syrjään, vastaiseen menimme mukavaa vauhtia. Vauhti meinasi tyssätä tykkänään, kun nousimme Nutturan mäen! Lumi olikin kotiutunut metsään. Onneksi laitoin nastakengät jalkaan, muuten olisi mennyt lipsutteluksi. Parit kuvat lumisista puista. Paarustimme eteenpäin, harkitsin reittivaihtoehtoja, kuitenkin ei sisu antanut periksi, kiersimme Alanevan tien risteyksestä takaisin. Kallion yli pitkospuita seuraavasta noususta, se on yksi kovimpia, nyt oli kova, kun lumi vielä teki tepposiaan. Ylösmeno kuitenkin antaa hyvän olon tunteen, tultiinpas tuoltakin! Sitten alas, pikkujyrkkää tietenkin. Muistelisin edellisiltä reissuilta sen olevan melko sulan. Varovasti alas. Jälleen Coko näytti suuruutensa, heti kun aloin laskeutua, se tuli eteen kuin ottamaan vastaan jos jotain sattuu, näin mentiin alas asti, eikä mitään sattunut. Uskoisin, että alkaa yhteys olla kunnossa Cokon kanssa puolin ja toisin. Loppu olikin pelkkää vastatuuleen vaeltamista, lunta aukealla huomattavasti vähemmän. Tehkas lenkki jätti hyvän mielen pitkäksi aikaa!

Coko ja puukko. 13.4.2020

 Kun Coko tekee näin kesken kävelyä, kannattaa olla tarkkana, mitä se löytänyt. (kuva lavastettu)

 Näiltä paikkein Coko löydön teki.

Tämä on laaturautaa, tai paremminkin hiiliterästä. Iivarin puukkotehtaan valmistama.

Tuuli oli jälleen keksinyt kääntyä melkein koko talven ajan puhaltaneeseen putkeen. Kylmää, kosteaa, muutamalla räntä pisaralla höystettyä ilman vaihtuvuutta tuli vastaan, kun Cokon kanssa, viisasta kyllä, lähdimme Helken peltojen kautta lenkille. Vesitietä melkein koko matkan, paitsi alun puskikossa, menimme palon putin ohi, siitä Alanevalle, joutsenet odottivat uskollisesti kurkipariskunnan kanssa meitä... varmaan. Kurjet olivat varuillaan kuivalla maalla, joutsenet torkkuivat vedessä silmät kai puoli ummessa. Emme häirinneet kumpaakaan lajia. Melkein Kaakkuriin matkasimme, ei kuitenkaan aukeille asti, vaan käännyimme vesijohtolinjaa pumppuasemaa kohti. Kiertelimme pienempiä polkuja eteenpäin, kunnes pumppuaseman tuttu tiiliseinä tuli näkyviin. Käytimme valtaväylää loppumatkan. Muutamat kuvat tallensin Lumiaan. Lähdimme jälleen pienempää polkua kotiin päin. Ei pitkästi päästy, kun Coko pisti maate teitten risteyksessä. Kannattaa tarkistaa aina mistä kysymys. Nyt oli etujalkojen välissä kuvassa näkyvä puukko näytettävänä minulle. Ensimmäinen sana Cokolle oli ei? Sen ymmärtää, kun katsoin minkä se löysi. Eihän koira sitä edes kuullut, odotti  palkkiota, joka olikin todella oikeasta asiasta. Niin, säikähdys oli turhaa, Coko ei koske löytämiinsä esineisiin! Otimme puukon talteen, vaikka olikin jo painunut raiteen hiekkaan, olisi voinut huonolla tuurilla nousta särkemään joko kulkuneuvon kumit, tai vielä pahempaa, esim. hevosen kavio on herkkä alapuolelta.
Selvästi ylyppiään koiran kanssa jatkoin matkaa takaisin vesitielle, Helken pellon kautta kovan, kylmän takatuulen avustamana kotiin noin seitsemän aikoihin.  Lenkki oli Cokon näytös.

Mikan rovio ja isot montut. 12.4.2020

 Hyvän alun on palaminen saanut.

Yksi tehokkaimmista kantokasojen hävittämis konsteista.

Eilisestä alkaen on Pörkkiön ja Nutturan välimaastossa tuprunut harmaata savua, tuttu näky silloin, kun vähennettiin kantokasoja uutispelloilta. Nyt asialla Mika. Päätimme Cokon kanssa ottaa ensimmäiseksi etapiksi palavat kantokasat. Hyvän näköistä hiiltymistä jo näkyvissä, vaikka tarkoitus ei ole hiilestää juurakoita, väkisin muutamat aina kovettuvat pinnaltaan hiileksi.
Eiköhän Mikan talosta koneet löydy vaikeitten tapausten monttuamiseen...
Jatkoimme matkaa, Palontietä kasitielle ja yli. Ampumaradalla kumosin kokeeksi ns. energia juomaa, saa nähdä vaikuttaako. Olli on tehnyt hiekkaan peltoa silmän kantamattomiin, oikaisimme vanhalle esinekentälle, jossa energiapuu kasa eturajalla. Maisemat täälläkin muuttuu hurjaa vauhtia, vajaa kymmenen vuotta sitten jatkuvassa käytössä olleesta esinekentästä muisto vain omassa mielessä. Isoille montuille oikeanpuoleista tietä kävelimme. Sielläkin oli tapahtunut, osa monttujen rannoista perkattu pajuista ja lepistä paljaiksi, parannus huomattava. Pienen kiertelyn jälkeen otimme suunnan kotia kohti, tunnelista merenpuolelle, suoraan Rajakallion yli, ja Helken maata kotiin. Selvä reitti päätti kaksi ja puolituntisen vähän yli kymmen kilometrisen tutustumis käynnin kasitien maan puolelle.

Coko, joutsenet ja kuu. 11.4.2020

Rauhallinen idylli pääsiäislauantai aamuna Alanevan montulla.

Kylmä tuuli alkoi heräillä, kun Cokon kanssa lähdimme tuttua reittiä postilaatikon kautta Nutturan tielle. Huolestuneena olen seurannut tienpenkkojen murenemista syviä ojia kohti. Nytkin suuri halkeama tullut yön aikana.
Metsän otti meidät suojaansa, ei tuntunut kiusallinen vinkka oikeassa poskessa. Samalla kuitenkin huomasin, että aukealla jopa vähiltä tuntunut vaatetus alkoi hiostaa. Mutta se kuuluu asiaan. Marinkaisten vesijohto linjalle tulimme hyvää vauhtia. Linjan vieressä polveilee mukava käveltävä polku seuraten uskollisesti leveää väylää. Aatun montut tulivat nopeasti, päätin kiertää Alanevan montun kautta. Tuttu joutsenpari uiskenteli kuunsillalla. Huomasin taivaalla ison kotkan kaartelevan, kaikki merkit viittasivat siihen, ettei joutsenet kuulu sen ruokavalioon. Joutsenten reagointi oli välimpitämätöntä, uskon, että kotka olisi katunut loppu elämänsä, jos erehtynyt näiden hurjimusten niskaan. Cokokin katseli välipitämättömänä, kun joukahaiset lipuivat pikkuhiljaa meitä kohti.
Päätin antaa nille aamurauhan ja pistin kännykän taskuun, kuvia oli jo muutama kassassa. Poistuimme paikalta jatkamaan taivallusta. Rajakalliolle pitkospuu nousun kautta. Äkkijyrkkää alas, ilman nastoja olevat tossut pitivät hyvin sulassa rinteessä. Tuttua polkua kotia kohti.
Niin vain kävi, että kolmas kertakin tulee, jää petti jälleen samassa paikassa, kun valmistauduin ojan ylitykseen. Eipä pahemmin ehtinyt jalka kastua. Mukavan, energisen lenkin jälkeen kotona noin puoli kahdeksan aikaan.

Autoraato Nöörilakin maisemissa. 5.4.2020

 Coko päivystää autoromun vieressä

 Ei sitä paljoa jäljellä ole.

Grammo tunnisti jäänteet BMW 315 joskus setsemänkymmenen kahdeksankymmenen vaihteen tieonoilta.

Aamulla jäätävä länsituuli tervehti lenkille lähtijöitä heti ulos mennessä. Helken maan yli nopeasti metsien suojaan, loivasta kallion yli, tunnelista kasitien ali. Kierros ampumaradalla, takaisin hiljaisen kasin merenpuolelle. Repussa oli kahvit ja vähän purtavaa. Oikaisin ennen polkupyörä jäljen risteystä vasemmalle, sieltä löytyi kuvissa näkyvä auton raato. Vähän aikaa kietelimme sitä. Alanevalle otimme suunnan. Annin mökin saunan verannalla kahvit, edellinen ryyppy oli ampumaradalta. Virkistynein mielin Palon ja Nutturakankaan yli Nutturan aukealle, myötätuuleen  ison kiven luo, jolle Lexi oli kiivennyt eilen. En antanut Cokon edes yrittää, jatkoimme matkaa Helken peltojen yli hyvää vauhtia kotiin. Sandra olikin jo ehtinyt kertoa kahdeksan kilometrin täyteen tulosta.

Tavanomainen lenkki maaliCokon kanssa. 4.4.2020

Cokon kylkeä koristaa rotumääritelmän vastainen valkoinen vauhtiviiva!

Mitä tämä kuva täällä? Kertokoon, kun joskus painoimme räntäsadetta vasten  Cokon kanssa, on niitä  tosihullujakin tänne siunaantunut. Lämpötila  puolitoista pakkasta, mutta varmaan hyvä, hyytävä tuuli!

Tavanomaisen lenkin nykäsimme Cokon kanssa aamuhämärissä. Lähtö sattui siihen ajankohtaan, jolloin tuuli meitä erehdyttävästi vielä nukkui. Mutta Nevahaan tiellä oli tuttu meininki päällä. Pari päivää idästä puhaltanut oli palanut taas päivä järjestykseen, puhalteli lännen puolelta suoraan melkein koko aukean hyytävästi vastaan. Nutturan kangas antoi sitten mukavan suojan. Palon teitä  kiertelimme, käymättä Rajakalliolla kertyi kuitenkin yli kuusi kilometriä, kun Helken peltojen poikki palasimme kotiin. Cokolla on ollut jo pitemmän aikaa tapana panna odottaessaan maahan, kun esim. räplään puhelinta. Nyt kuin vahingossa meni maahan ilmaisemansa käpin viereen. Siihen palkkio, ei se muuta tarvinnut, nyt mennään käpeillä maahan! Ihme itsekouluttaja Coko!

Surullinen päivitys. 30.3.2020

 Oskun, EG Trabantin päivät tuli täyteen tänä aamuna. Runsas kolmetoista vuotta ehti olla täällä meidän ilona. Oskuhan on aina mielessäni minunkin koira, se kasvoi Pörkkiössä, sillä oli täällä koirakavereita, kun muutti täältä, oli hyvä eväät mukana pitkää elämää varten.
Osku kävi vielä perjantaina nuuskimassa nuoruutensa paikoista hajut, oli hyvän näköinen, sai Kaijan synttärikin kakkua.  Ennakoitavissa oleva tapahtuma aina yhtä surullinen.