Kuinkas kävikään! 14.4.2020

 Eilen iltapäivällä alkanut lumisade muutti kaiken!

 Nyt on lenkissäkin tehokkuutta kun kymmnensenttinen kostea lumi panee vastaan.

 Metsässä sitä on vielä enemmän, jopa puissa!

Tämä on Cokolla paljonkertova asento. Se odottaa esim. kun otan valokuvia, maassa, ilmaisee esineen menemällä maahan.  Mutta ei Coko kamerasta tykkää, tai ainakaan olla linssin väärällä puolen. Onhan meillä siis jotain yheistäkin...

Aavistelin jo illalla näkymää minkä kohtaan kun aamulla oven aukaisen, joten siinä suhteessa ei yllätys. Yllätys oli lumen määrä.   Kerroin Cokolle, nyt on haastetta, mennään tekemällä suunnitelmia tilanteen mukaan. Ensimmäinen kuvaus melkein koti pihalla. Näin neljän kauriin menevän pellolta putin kohdalta metsään. Cokokin näki, vähän korvat nousivat. Ei puhettakaan perään lähdöstä. Mutta jos porukan pomo olisi erehtynyt kääntymään koiraa kohti, olisi ollutkin elukalla sydänhalvaus lähellä. Onneksi viestittävät toisilleen toimintamalleista, näin ajattelen. Koiviston aukealla tuuli? Oli siirtänyt enimmät lumet teiltä syrjään, vastaiseen menimme mukavaa vauhtia. Vauhti meinasi tyssätä tykkänään, kun nousimme Nutturan mäen! Lumi olikin kotiutunut metsään. Onneksi laitoin nastakengät jalkaan, muuten olisi mennyt lipsutteluksi. Parit kuvat lumisista puista. Paarustimme eteenpäin, harkitsin reittivaihtoehtoja, kuitenkin ei sisu antanut periksi, kiersimme Alanevan tien risteyksestä takaisin. Kallion yli pitkospuita seuraavasta noususta, se on yksi kovimpia, nyt oli kova, kun lumi vielä teki tepposiaan. Ylösmeno kuitenkin antaa hyvän olon tunteen, tultiinpas tuoltakin! Sitten alas, pikkujyrkkää tietenkin. Muistelisin edellisiltä reissuilta sen olevan melko sulan. Varovasti alas. Jälleen Coko näytti suuruutensa, heti kun aloin laskeutua, se tuli eteen kuin ottamaan vastaan jos jotain sattuu, näin mentiin alas asti, eikä mitään sattunut. Uskoisin, että alkaa yhteys olla kunnossa Cokon kanssa puolin ja toisin. Loppu olikin pelkkää vastatuuleen vaeltamista, lunta aukealla huomattavasti vähemmän. Tehkas lenkki jätti hyvän mielen pitkäksi aikaa!

Coko ja puukko. 13.4.2020

 Kun Coko tekee näin kesken kävelyä, kannattaa olla tarkkana, mitä se löytänyt. (kuva lavastettu)

 Näiltä paikkein Coko löydön teki.

Tämä on laaturautaa, tai paremminkin hiiliterästä. Iivarin puukkotehtaan valmistama.

Tuuli oli jälleen keksinyt kääntyä melkein koko talven ajan puhaltaneeseen putkeen. Kylmää, kosteaa, muutamalla räntä pisaralla höystettyä ilman vaihtuvuutta tuli vastaan, kun Cokon kanssa, viisasta kyllä, lähdimme Helken peltojen kautta lenkille. Vesitietä melkein koko matkan, paitsi alun puskikossa, menimme palon putin ohi, siitä Alanevalle, joutsenet odottivat uskollisesti kurkipariskunnan kanssa meitä... varmaan. Kurjet olivat varuillaan kuivalla maalla, joutsenet torkkuivat vedessä silmät kai puoli ummessa. Emme häirinneet kumpaakaan lajia. Melkein Kaakkuriin matkasimme, ei kuitenkaan aukeille asti, vaan käännyimme vesijohtolinjaa pumppuasemaa kohti. Kiertelimme pienempiä polkuja eteenpäin, kunnes pumppuaseman tuttu tiiliseinä tuli näkyviin. Käytimme valtaväylää loppumatkan. Muutamat kuvat tallensin Lumiaan. Lähdimme jälleen pienempää polkua kotiin päin. Ei pitkästi päästy, kun Coko pisti maate teitten risteyksessä. Kannattaa tarkistaa aina mistä kysymys. Nyt oli etujalkojen välissä kuvassa näkyvä puukko näytettävänä minulle. Ensimmäinen sana Cokolle oli ei? Sen ymmärtää, kun katsoin minkä se löysi. Eihän koira sitä edes kuullut, odotti  palkkiota, joka olikin todella oikeasta asiasta. Niin, säikähdys oli turhaa, Coko ei koske löytämiinsä esineisiin! Otimme puukon talteen, vaikka olikin jo painunut raiteen hiekkaan, olisi voinut huonolla tuurilla nousta särkemään joko kulkuneuvon kumit, tai vielä pahempaa, esim. hevosen kavio on herkkä alapuolelta.
Selvästi ylyppiään koiran kanssa jatkoin matkaa takaisin vesitielle, Helken pellon kautta kovan, kylmän takatuulen avustamana kotiin noin seitsemän aikoihin.  Lenkki oli Cokon näytös.

Mikan rovio ja isot montut. 12.4.2020

 Hyvän alun on palaminen saanut.

Yksi tehokkaimmista kantokasojen hävittämis konsteista.

Eilisestä alkaen on Pörkkiön ja Nutturan välimaastossa tuprunut harmaata savua, tuttu näky silloin, kun vähennettiin kantokasoja uutispelloilta. Nyt asialla Mika. Päätimme Cokon kanssa ottaa ensimmäiseksi etapiksi palavat kantokasat. Hyvän näköistä hiiltymistä jo näkyvissä, vaikka tarkoitus ei ole hiilestää juurakoita, väkisin muutamat aina kovettuvat pinnaltaan hiileksi.
Eiköhän Mikan talosta koneet löydy vaikeitten tapausten monttuamiseen...
Jatkoimme matkaa, Palontietä kasitielle ja yli. Ampumaradalla kumosin kokeeksi ns. energia juomaa, saa nähdä vaikuttaako. Olli on tehnyt hiekkaan peltoa silmän kantamattomiin, oikaisimme vanhalle esinekentälle, jossa energiapuu kasa eturajalla. Maisemat täälläkin muuttuu hurjaa vauhtia, vajaa kymmenen vuotta sitten jatkuvassa käytössä olleesta esinekentästä muisto vain omassa mielessä. Isoille montuille oikeanpuoleista tietä kävelimme. Sielläkin oli tapahtunut, osa monttujen rannoista perkattu pajuista ja lepistä paljaiksi, parannus huomattava. Pienen kiertelyn jälkeen otimme suunnan kotia kohti, tunnelista merenpuolelle, suoraan Rajakallion yli, ja Helken maata kotiin. Selvä reitti päätti kaksi ja puolituntisen vähän yli kymmen kilometrisen tutustumis käynnin kasitien maan puolelle.

Coko, joutsenet ja kuu. 11.4.2020

Rauhallinen idylli pääsiäislauantai aamuna Alanevan montulla.

Kylmä tuuli alkoi heräillä, kun Cokon kanssa lähdimme tuttua reittiä postilaatikon kautta Nutturan tielle. Huolestuneena olen seurannut tienpenkkojen murenemista syviä ojia kohti. Nytkin suuri halkeama tullut yön aikana.
Metsän otti meidät suojaansa, ei tuntunut kiusallinen vinkka oikeassa poskessa. Samalla kuitenkin huomasin, että aukealla jopa vähiltä tuntunut vaatetus alkoi hiostaa. Mutta se kuuluu asiaan. Marinkaisten vesijohto linjalle tulimme hyvää vauhtia. Linjan vieressä polveilee mukava käveltävä polku seuraten uskollisesti leveää väylää. Aatun montut tulivat nopeasti, päätin kiertää Alanevan montun kautta. Tuttu joutsenpari uiskenteli kuunsillalla. Huomasin taivaalla ison kotkan kaartelevan, kaikki merkit viittasivat siihen, ettei joutsenet kuulu sen ruokavalioon. Joutsenten reagointi oli välimpitämätöntä, uskon, että kotka olisi katunut loppu elämänsä, jos erehtynyt näiden hurjimusten niskaan. Cokokin katseli välipitämättömänä, kun joukahaiset lipuivat pikkuhiljaa meitä kohti.
Päätin antaa nille aamurauhan ja pistin kännykän taskuun, kuvia oli jo muutama kassassa. Poistuimme paikalta jatkamaan taivallusta. Rajakalliolle pitkospuu nousun kautta. Äkkijyrkkää alas, ilman nastoja olevat tossut pitivät hyvin sulassa rinteessä. Tuttua polkua kotia kohti.
Niin vain kävi, että kolmas kertakin tulee, jää petti jälleen samassa paikassa, kun valmistauduin ojan ylitykseen. Eipä pahemmin ehtinyt jalka kastua. Mukavan, energisen lenkin jälkeen kotona noin puoli kahdeksan aikaan.

Autoraato Nöörilakin maisemissa. 5.4.2020

 Coko päivystää autoromun vieressä

 Ei sitä paljoa jäljellä ole.

Grammo tunnisti jäänteet BMW 315 joskus setsemänkymmenen kahdeksankymmenen vaihteen tieonoilta.

Aamulla jäätävä länsituuli tervehti lenkille lähtijöitä heti ulos mennessä. Helken maan yli nopeasti metsien suojaan, loivasta kallion yli, tunnelista kasitien ali. Kierros ampumaradalla, takaisin hiljaisen kasin merenpuolelle. Repussa oli kahvit ja vähän purtavaa. Oikaisin ennen polkupyörä jäljen risteystä vasemmalle, sieltä löytyi kuvissa näkyvä auton raato. Vähän aikaa kietelimme sitä. Alanevalle otimme suunnan. Annin mökin saunan verannalla kahvit, edellinen ryyppy oli ampumaradalta. Virkistynein mielin Palon ja Nutturakankaan yli Nutturan aukealle, myötätuuleen  ison kiven luo, jolle Lexi oli kiivennyt eilen. En antanut Cokon edes yrittää, jatkoimme matkaa Helken peltojen yli hyvää vauhtia kotiin. Sandra olikin jo ehtinyt kertoa kahdeksan kilometrin täyteen tulosta.

Tavanomainen lenkki maaliCokon kanssa. 4.4.2020

Cokon kylkeä koristaa rotumääritelmän vastainen valkoinen vauhtiviiva!

Mitä tämä kuva täällä? Kertokoon, kun joskus painoimme räntäsadetta vasten  Cokon kanssa, on niitä  tosihullujakin tänne siunaantunut. Lämpötila  puolitoista pakkasta, mutta varmaan hyvä, hyytävä tuuli!

Tavanomaisen lenkin nykäsimme Cokon kanssa aamuhämärissä. Lähtö sattui siihen ajankohtaan, jolloin tuuli meitä erehdyttävästi vielä nukkui. Mutta Nevahaan tiellä oli tuttu meininki päällä. Pari päivää idästä puhaltanut oli palanut taas päivä järjestykseen, puhalteli lännen puolelta suoraan melkein koko aukean hyytävästi vastaan. Nutturan kangas antoi sitten mukavan suojan. Palon teitä  kiertelimme, käymättä Rajakalliolla kertyi kuitenkin yli kuusi kilometriä, kun Helken peltojen poikki palasimme kotiin. Cokolla on ollut jo pitemmän aikaa tapana panna odottaessaan maahan, kun esim. räplään puhelinta. Nyt kuin vahingossa meni maahan ilmaisemansa käpin viereen. Siihen palkkio, ei se muuta tarvinnut, nyt mennään käpeillä maahan! Ihme itsekouluttaja Coko!

Surullinen päivitys. 30.3.2020

 Oskun, EG Trabantin päivät tuli täyteen tänä aamuna. Runsas kolmetoista vuotta ehti olla täällä meidän ilona. Oskuhan on aina mielessäni minunkin koira, se kasvoi Pörkkiössä, sillä oli täällä koirakavereita, kun muutti täältä, oli hyvä eväät mukana pitkää elämää varten.
Osku kävi vielä perjantaina nuuskimassa nuoruutensa paikoista hajut, oli hyvän näköinen, sai Kaijan synttärikin kakkua.  Ennakoitavissa oleva tapahtuma aina yhtä surullinen.

Paluu toukokuuhun -07 29.3.2020

Tämä kohta on ollut usein Cokon kiinnostuksen kohde.

 Jälleen olisi mukitelineessä parantamisen varaa...

Cokokin ihmettelee, mikä tuo on?

Niin mikä?

Kellot käännetty, valoisuuden pitäisi tulla tuntia myöhemmin. Sitä ei nyt enää huomaa, valosta oli heti kun lähdimme joskus nykyaikaa kello yli kuuden. Aluksi tuntui, että tuuli menee kaiken läpi, vaikka päällä täysi talvivarustus.  Helken maitten poikki suojaan Rajakallion polulle, siitä kallion yli pikkujyrkkää, alas vieressä olevaa vähän loivempaa jyrkkää. Hiki alkoi tulla. Palonputin jälkeen on pieni hietamonttu, taisi muutama kuorma lähteä Pörkkiöönkin, olisiko peräti muuraus hiekaksi? Montun pohjalla oli joku pitänyt nuotiota, kun tuntui suojaiselta paikalta, aloin rättisulkeiset. Reppuun toinen toppa pusero. Samalla kahvit. Nyt tuntui  kevyemmältä. Jatkoimme aatunmontun tietä vähän matkaa, kunnes poikkesimme pienemmille poluille. Mitä jos jatkamme Tarjan löytymis paikalle, kysyin Cokolta? Se oli myöntyväinen, joten vauhtia töppösiin. Olipas se muka pitkä pätkä, en ole jalan ennen tätä kulkenutkaan. Tuttu tienhaara oli lähes entisellään, siitä oikealle. Metsät on hakattu sitten -07 siltäkin harjulta, josta Tarjan auton avaimet Humu löysi. Paljon oli muuttunut maisema  kolmessa vuodessa, kun viimeksi kävin. Hakkuukone muuttaja. Yritin muistella Humun reittiä, mutta se oli toivoton tehtävä. Ehkä kymmenen metrin säteellä pyörimme siinä, mistä Humu Tarjan löysi. Kyltti kai on otettu puusta pois, eikä Voi 1 merkkiäkään enään näkynyt. Vähän pettyneenä lähdimme poispäin. Löysimme oudon, noin puolentoista metrin korkeudelta katkaistun puun, jonka päähän oli kierretty pitkä pultti. Olisiko haukkarauta kohun muistoja? Suunnistimme Voi ykköselle. Matka oli kävellen yllättävän pitkä, kiertelimme vähän aikaa lähtöjanan maatossa, sitten jatkoimme Heinon monttujen päätä seuraillen eteenpäin. Kauriskin näyttäytyi pikaisesti edessäpäin, ei viihtynyt meidän seurassa. Opastekyltin sakaroihin ripustin repun, kahvittelin rinkeli kahvit! Cokolle runsas napukourallinen, ja vähän rinkeliäkin. Päätin panna vauhtia  lopputaipaleeseen, se olikin hyvää kävellä pienen yöpakkasen jälkeen. Roikolan ja Helken maitten kautta kotiin. Melkein kymmenen kilometriä matkaa, aikaa kului runsaasti, kun haeskelimme kadonneita paikkoja.

Alanevan montulla jäille ei asiaa. 28.3.2020

Tuumasin Cokolle, jospa kevätpilkille..

Taitaa Coko pitää hulluna.

Varmaan jotku keplottelisi itsensä tuonne keskemmälle.

Ehkä siellä jää vielä kantaisikin, ehkä?

Tuttua reittiä postilaatikon kautta Nevahaan tielle. Näyttäisi, että tie on kärsinyt vaihtelevasta talvesta, ennestäänkin kapea ura on alkanut valua pohjoisen puolen ojaan. Eilen kun kävelin ketoa pitkin, tien pohjapuolta, huomasin veden syönneen aikamoisia luolia tien alle. Tietää suurta remonttia, jos kehitys jatkuu.
Palon putin ja vanhan kaivonpaikan kautta menimme Alanevalle johtavalle polulle. Monttu oli muuttunut sitten viime kerrasta, jolloin jäällä oli huoleton kävellä. Nyt jäälle ei edes pääsisi kastumatta. Niin se kevät tulee, vaikka tiedossa kylmempi jakso, joka antoi jo merkkejä tuulen kääntymisellä pohjoiseen. Heti  alkoi  kylmetä. Hiki tuli kuitenkin, kun nousimme pitkospuu reittiä kalliolle, pikkujyrkkää alas, sivussa oli jo niin paljon sulaa, ettei liukastumisvaaraa. Kotona olimme puoli kahdeksan maissa. Huomenna käännetään kellojen viisareita eteen päin tunnilla, joten voisi pieni hämäräkin vielä ehtiä matkalaisia saattelemaan.

Laajaa kierrosta aukealla. 26.3.2020

 Tässä koko aukea kameran ja kohteen välissä.

 Rekat jyrrää koronasta huolimatta, tai sen takia vilkkaasti

 Cokolle uutta maastoa haisteltavaksi

 Tuolla suunnalla ampumarata.

Yllätys, kenttä sulanut puoliksi parissa päivässä.

Valoisaa alkaa olla vaikka yrittää ehtiä vähän aikaisemminkin. Tänä aamuna oli kolea tuuli poissa, lämpökin reilusti nollan yläpuolella. Kasitien yli Koiviston aukean kaukaisimpaan sopukkaan, sieltä tuttua umpitietä ampumaradalle. Tunnelista kasitien toiselle puolelle, kävimme pahon kentällä, joka yllätys, yllätys, oli jo puolliksi sula. Tuttua läntistä reittiä Rajakallion yli, josta vieläkin tutumpaa vesitietä Pörkkiön aukealle, ja kotiin. Olin vaatettanut itseni tavanomaiseen talvi vaatetukseen, jossa nyt oli puolet liikaa, meinas tulla hiki!

Ampumaradan maisemissa Cokon kanssa. 24.3.2020

 Emme oikein tienneet, olisimmeko tervetulleita?

Coko päätti ottaa tuumaustauon.

Kipeä etelätuuli jatkui, siksi lähimmän metsän suojaan, joka tälläkin kerralla Rajakallioille menevä kuntoradan pisto melkein Roikolan pellolle. Keli oli muuten hyvä. Tuulikin unohtui kun kiipesimme kallion yli loivimmasta kohtaa. Houraatissa tunnelissa läpi, tutustuminen ampumaradan koillisen puoleiseen osaan alkoi. Uusi lahtiliiteri olikin isompi, mitä maantielle näytti. Jatkoimme haulikkoradoille, sieltä pienen lammen rantaan, jonka ainoassa saaressa pieni punainen mökki. Eivät kutsuneet sisälle, otin parit kuvat ja häivyimme häiritsemästä. Takaisin tunneliin, koirakentän parkkipaikalta paluumatkalle. Rajakallion läntistä reittiä yli, pitkospuita kävelin huvikseni, vaikka vieressä hyväkulkuinen kuntoradan pohja. Niin Cokokin päätti, tuota pitää kokeilla, kävelimme yhdessä lankkujen loppuun. Jälleen Cokon itseopiskelu näytti kykynsä. Laitoimme hieman "kaasua" matkan vauhdittamiseksi, kevyeltä meno maistui. Yllättäen seitsemänkilometriä ylittyi, vaikka tähtäimessa noin viisi kuusi km. Niin se matka taittuu!

Kahden kallion lenkki. 23.3.2020

 Luolakallio on paljastunut suurten kuusten kaatumisen myötä.

 Tästä kallio saanut kotitekoisen nimen.

 Auringon nousu keväällä on aina kuvaamisen arvoinen.

 Sitkeä yritys tehdä peltoa kiviselle mäelle ei kannattanut.

Nutturan mäki, jota ei kuvan perusteella mäeksi uskoisi.

Tuuli jatkui melkein yhtä vihasena kuin vuorokausi sitten, hienoista kääntymistä etelään kuitenkin havaittavissa. Nutturan tiellä juolahti mieleen poiketa luolakallioilla, nyt ei ojien ylityskään tuottaisi vaikeuksia. Ennen jylhien kuusten hämärässä lymynyt kallio saniasineen on nyt keskellä aukeata, kuin muinaisjäänne kivikaudelta. Metsäkone on puhdistanut puut kalliolta ja ympäristöstä. Cokon kanssa menimme louhikon yli, Coko tutki laiskasti nimensä kalliolle antaneen "luolan" ylimalkaisesti. Lähdimme hieman pettyneinä Nutturan kangasta kohti. Ojat jotka solisivat vielä pariviikkoa sitten, ovat nyt vankassa jäässä, kulku niiden yli helppoa.
Aurinko nousi selän takaa, valaisi edessä olevaa mäntymetsää, pakottaen pysähtymään, niin oli komea näky. Jatkoimme Rajakalliolle kolmanneksi loivinta nousua kiipesimme ylös. Pikkujyrkän viereisestä mäestä oli lenkkeilijä mennyt hallitsemattomasti alas, ehkä eilen, mutta ihme ja kumma pysynyt pystyssä. Cokon kanssa emme innostuneet urheilemaan, tulimme alas vakaasti ja varovasti. Loppu olikin siirtymään kotiin. Viiden kilometrin tutkimusmatka kahden kallion päälle oli mukava aamun avaus korona karanteenilaiselle.

Pahat, Peugeot, monttu ja kohmeiset sormet. 23.3.2020

 Coko pahuuesa.

 Tämä Peugeot on vankkaa tekoa.

 Cokossa ainesta katsastusmieheksi.

 Nyt oli monttu jäässä melkein pohjia myöten.

 Coko laittoi makuulle.

 Hieno kesämökin paikka.

 Säikähdin, että Coko jäätynyt kiinni, kun tuuskasin kahden puhelinkameran kanssa.

Nousihan se, mitä tutkimista on sileässä jäässä? Olisiko Cokon taitoihin lisättävä kalojen ilmaisu?

Kuuden jälkeen auringon nousun mukana lähdimme. Reppu pykälään, vähäisiä eväitä mukaan, sekä moottorihanskat!
Helken peltojen läpi viheliäisen kylmässä länsituulessa metsän suojaan, Rajakallion yli smasta kohdasta, josta kahdesti tulin alas. Nyt oli pitoa, ei ollut sillä kulkijalla, joka ehkä eilen tullut melkein ylhäältä asti hallitsemattomassa liussa koko mäen alas. Syvään oli uurtanut jäljen liukuja. Jäljistä päätellen tavallsilla juoksukengillä oli liikkeellä. Niin ne toiset.....
Pahojen kentän pöydällä join kahvit, tuuli oli kiukkuinen, ei siinä kauaa viihtynyt. Tottiskenttää pitkin Sudenkroopin tielle. Otin muutaman kuvan Peugeot 203, sen raadosta. Sitkeä peltikasa uhmaa aikaa, auto  viisikymmen luvulta. Sellainen kokemus tuli, uusi Nokialainen hyytyy näytöltään kun elohopea painuu kymmenen asteen alapuolelle. Sekin tuli todistettua. Mutta pelastajaksi tuli loistopuhelin Lumia 930 joka Trackerin ansiosta on aina mukana. Siinä ei mitään hyytymistä.
Eero vainajan kesämökin suojaisalla seinustalla laitoin pienen retki aterian. Paino sanalla pieni. Nuudeleita termarin korkkiin, kuumaa kahvia päälle. Piristävä vaikutus oli huomattava.
Alanevan monttu oli vankassa jäässä, kävelimme jäälle Cokon kanssa, Coko tutki, minä otin kuvia. Mutta tuuli oli jäätävä.
Kädet, sormet alkoivat olla tekemättömässä tilassa, muistin samalla konehanskat repussa. Kohmeisilla sormilla onnistuin saamaan lämpökatkaisijat päälle, sekä vielä hansat käsiin. Ensin ajattelin, ettei mitään tehoa, lämmittävät vain kämmenpohjaa, mutta muutaman ajan kuluttua en muistanutkaan, että käsiä olisi palellut! Nyt alkoi matka maistua, Palonkankaitten yli mutkitellen polulta polulle, enduropohjaajin jonkin matkaa taivalsimme. Coko piti huolen, että tulin perässä juuri sopivan matkan päässä. Nutturan mäenlaitaan etenimme Pörkkiötä kohti. Palonkangas kylpi aamu auringossa, näky jokan on  yksi parhaista näillä retkillä.  Takaisin Helken pelloille, nyt myötätuulessa, vaikka olikin kääntänyt hieman etelään ploosausta. Toivottavasti hyvän merkki? Vajaa seitsemän kilometrin lenkki taittui vajaassa kahdessa tunnissa. 

"Merkitty vaellusreitti" 21.3.2020

 Naapurin varaston takaa löytyi tällainen todellinen monitoimikone.

 Nyt tarvitaan loogista päättelykykyä?!

 Cokokin joutui pitämään miettimistauon mihin suunnistamme.

 Onhan tänä talvena säävaihtelut olleet todella nopeita......

Lenkille ilman suurempia päämääriä. Kuten moottoripyöräilyssä, nytkin ratkaisi se, mistä tuulee matkan suunnan. Myötäiselle lähdimme. Postilaatikolta kasitietä kohti, Mikan ketoa  Kokkolaan päin. Lumet sulanneet, joten Cokolla kuin tarjottimella talven antimet kedon reunassa. Kolme! muovipulloa, yksi lasipullo, suikale roiskeläppää olivat koiran ilmaisut. Toki itsekin tarkkailin koko ajan ketoa, en ehtinyt nähdä näistä mitään, ennen kuin Coko ne ilmaisi. Alkaa olla valmis tähänkin työhön. Kasitien yli entisen koirakentän risteyksestä. Ollin peltoa jo kerran kuljetulle, umpeen kasvaneelle tienpohjalle. Teema kehittyi risuja väistellessä. Millainen mahtaa olla merkitty vaellusreitti, jonka alkupään huomasin kun viimeksi ampumaradalla kuljeksin. Alkumatkan merkit on naulattu murskaamolle menevän sähkölinjan pylväisiin, mutta katoavat sitten tyysti. Mikäs tuolla keskellä Ollin peltoa on. Merkki nökötti orpona tietämättä mihin kulkijan opastaa, koska seuraavaa merkkiä, ei näkynyt. Tämähän rikkoi räikeästi kansainvälistä sopimusta merkittyjen reittien merkitsemisestä. Nyt piti ottaa harmaat käyttöön, sumea logiikalla päättelin, tuonne kun lähtee, täytyy jonkinlaisen osviitan tulla vastaan! Tulihan se, muutaman sadan metrin päästä pientä metsäpolkua kun kuljimme. Merkkiä paremmin näkyivät talven säävaihtelun yllättämän, ja hiihtonsa kesken jättäneen hihtäjän hyvän näköiset metsäsukset. Tuumasin palanderin yrittäneen laskua  Hollankalliolta, jota ei enää edes ole, tarkempi tutkimus osoitti, etteivät sivakot sovellu mutkamäkeen, suoraan mäkeen, sen paremmin luisteluunkaan. Siis perinteiseen soveltuvat vankat hankisukset. Jälleen jatkoimme matkaa, summassa... Vasemmalle ilmestyi iso aukio, tiesin, että aukion takana olevaa kangasta kutsutaan Karhukankaaksi, olisiko tämä pelto Karhumaa?  Pellon  raivaus näkyi jatkuvan toisella laidalla tehdynmaan lisäämiseksi. Ajattelin, Kuokkamaalle on täältäkin varmaan kulku, seuraava metsätie joka tulee poikittain eteemme on sellainen? Melkein aukion nurkkaa hipoen tie kulkikin. Kehoitin Cokoa kääntymään oikealle. Aivan oiken, jokasuuntaan laajentunut Haltineinon kuokkamaa alkoi pikottaa puiden välistä. Kuokalta pääsee tietä pitkin myös vastapäiseltä "rannalta". Tietä vähän matkaa risteykseen, Jälleen oikealle, ojaa seuraten tulimme vanhalle junavaunulle, emme poikenneet montuilla, vaan tepastelimme ampumaradan kautta kasitien tunneliin. Jotku valmistautuivat kasa-ammunta suoritukseen, emme häirinneet heitä. Tunnelia toiselle puolen, tien viertä tulimme alas Helken maalle josta tuttua reittiä kotiin. Kaksi ja puolituntia meni saada kymppi täyteen.

Kevätpäivän tasaus lähestyy. 18.3.2020

 Tuskin kenelläkään niin suurta porkkain tarvetta.....

 Löytyihän sitä Rantinevan tietäkin kun oikein haki! Meillä oli peltoja kuvan oikeaan laitaan päin katsottaessa.

 Tässä näkyy Rantinevan tien kohtalo, noin sata metriä tietöntä taivalta. Jatkuu kyllä Nutturan tielle oiken molemmin puolin ojattuna. Pörkkiö jää oikealle.

 Pörkkiön kaksi veto-ojaa yhtyvät tässä, matkaavat Rantijärven ojaa Matalajärven ojaan, siitä Lohtajan jokeen.

 Toinen porkka vielä antamatta.

Nouseva aurinko valaisi komeasti Palonkankaan Pörkkiön puoleista osaa. Tuo on vakio etäisyys mitä Coko pitää.

Kirpeä pikku pakkanen, aurinko nousemassa, loistava kävelyilma. Palonkankaalle tavallista reittiä, paitsi.. Sainsalossa poikkesin oikealle, tavattoman suurta sarkaa  menimme Rantinevaa kohti. Salaoja putket näkyivät paljaana kokoomaojan reunoista.  Sarkaa riitti. Ennen pienet, muutaman kymmenen metrin pituiset ja todella kapeat sarat ovat kadonneet tällaisten laakeitten aakeitten alle. Ehkä kilometri pituutta, ja pari - kolmesataa metriä leveyttä. Kyllä kelpaa päästellä kaksisata hevosvoimasilla!
Yksi reitiltä poikkeamisen syy oli löytää kadonnut Rantinevan tie, tie, jota pitkin rospuutto aikana oli ainut kunnollinen yhteys Pörkkiöön viisikymmenluvun alussa, ennen jakokunnan tie valmistui, ja ennenkuin saatiin metsän läpi raivatun tie aukean pohja siihen kuntoon, että saattoi alkaa ojata, lapiolla! ja Äyvä sekä Humu ajaa hiekkaa, ja taas hiekkaa ja soraa tien pohjaan. Laitettiin sinne lukemattomia pajunippujakin  täytteeksi. Pajut olivat hyvää täytettä, kunnes Korpela laittoi maakaapelin keskitiehen. Niput repeytyivät myyräsalaoja auran voimasta. Tie kipuili muutaman vuoden, kunnes rauhottui.
Täysin ehjä ei Rantinevankaan tie ole, siitä on pätkä kadonnut pellon viljelyksen alle, osa on  kun museoituna jäljellä.
Toinen poikkeaman syy oli kahden Pörkkiöstä tulevan ojan yhtyminen yhdeksi. En ollut koskaan käynyt katsomassa. Paikka on Nutturan kankaan alapuoliset pellot, yllättävän komea olikin kahden ojan kohtaamispaikka.
Jatkoimme Cokon kanssa Palonkankaalle, kun tulimme lähelle Pörkkiön aukeaa, alkoivat nousevan auringon säteet valaista kankaan laitaa. Komeat männyt näyttivät parhaat puolensa, loistavassa valaistuksessa. Tällaisen näyn takia kannattaa vähän aikaisemmin nousta, ehtii auringon mukaan. Kävelimme Helken ketoa pitkin, kun huomasin vasemmalla seitsemän joutsenta noin viidenkymmenen metrin päässä. Jopa Cokokin pysähtyi katsomaan kotkottavaa laumaa. Sitten kaksi päätti näyttää meille, kuka kedot omii nyt! Coko ei sitä sietänyt,  pari kumeaa haukahdusta, joutsenten uho lopahti siihen , samoin Cokon mielenkiinto. Jatkoimme matkaa, vähän ajan päästä parvi kaakatti ylitsemme, näyttivät varmaan, tehkääpä perässä!
Näin hienojen kelien toivoisi jatkuvan  ainakin siihen asti, kunnes saan pyörän huollosta.....