Tuuli jatkui melkein yhtä vihasena kuin vuorokausi sitten, hienoista kääntymistä etelään kuitenkin havaittavissa. Nutturan tiellä juolahti mieleen poiketa luolakallioilla, nyt ei ojien ylityskään tuottaisi vaikeuksia. Ennen jylhien kuusten hämärässä lymynyt kallio saniasineen on nyt keskellä aukeata, kuin muinaisjäänne kivikaudelta. Metsäkone on puhdistanut puut kalliolta ja ympäristöstä. Cokon kanssa menimme louhikon yli, Coko tutki laiskasti nimensä kalliolle antaneen "luolan" ylimalkaisesti. Lähdimme hieman pettyneinä Nutturan kangasta kohti. Ojat jotka solisivat vielä pariviikkoa sitten, ovat nyt vankassa jäässä, kulku niiden yli helppoa.
Aurinko nousi selän takaa, valaisi edessä olevaa mäntymetsää, pakottaen pysähtymään, niin oli komea näky. Jatkoimme Rajakalliolle kolmanneksi loivinta nousua kiipesimme ylös. Pikkujyrkän viereisestä mäestä oli lenkkeilijä mennyt hallitsemattomasti alas, ehkä eilen, mutta ihme ja kumma pysynyt pystyssä. Cokon kanssa emme innostuneet urheilemaan, tulimme alas vakaasti ja varovasti. Loppu olikin siirtymään kotiin. Viiden kilometrin tutkimusmatka kahden kallion päälle oli mukava aamun avaus korona karanteenilaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti