Pahat, Peugeot, monttu ja kohmeiset sormet. 23.3.2020

 Coko pahuuesa.

 Tämä Peugeot on vankkaa tekoa.

 Cokossa ainesta katsastusmieheksi.

 Nyt oli monttu jäässä melkein pohjia myöten.

 Coko laittoi makuulle.

 Hieno kesämökin paikka.

 Säikähdin, että Coko jäätynyt kiinni, kun tuuskasin kahden puhelinkameran kanssa.

Nousihan se, mitä tutkimista on sileässä jäässä? Olisiko Cokon taitoihin lisättävä kalojen ilmaisu?

Kuuden jälkeen auringon nousun mukana lähdimme. Reppu pykälään, vähäisiä eväitä mukaan, sekä moottorihanskat!
Helken peltojen läpi viheliäisen kylmässä länsituulessa metsän suojaan, Rajakallion yli smasta kohdasta, josta kahdesti tulin alas. Nyt oli pitoa, ei ollut sillä kulkijalla, joka ehkä eilen tullut melkein ylhäältä asti hallitsemattomassa liussa koko mäen alas. Syvään oli uurtanut jäljen liukuja. Jäljistä päätellen tavallsilla juoksukengillä oli liikkeellä. Niin ne toiset.....
Pahojen kentän pöydällä join kahvit, tuuli oli kiukkuinen, ei siinä kauaa viihtynyt. Tottiskenttää pitkin Sudenkroopin tielle. Otin muutaman kuvan Peugeot 203, sen raadosta. Sitkeä peltikasa uhmaa aikaa, auto  viisikymmen luvulta. Sellainen kokemus tuli, uusi Nokialainen hyytyy näytöltään kun elohopea painuu kymmenen asteen alapuolelle. Sekin tuli todistettua. Mutta pelastajaksi tuli loistopuhelin Lumia 930 joka Trackerin ansiosta on aina mukana. Siinä ei mitään hyytymistä.
Eero vainajan kesämökin suojaisalla seinustalla laitoin pienen retki aterian. Paino sanalla pieni. Nuudeleita termarin korkkiin, kuumaa kahvia päälle. Piristävä vaikutus oli huomattava.
Alanevan monttu oli vankassa jäässä, kävelimme jäälle Cokon kanssa, Coko tutki, minä otin kuvia. Mutta tuuli oli jäätävä.
Kädet, sormet alkoivat olla tekemättömässä tilassa, muistin samalla konehanskat repussa. Kohmeisilla sormilla onnistuin saamaan lämpökatkaisijat päälle, sekä vielä hansat käsiin. Ensin ajattelin, ettei mitään tehoa, lämmittävät vain kämmenpohjaa, mutta muutaman ajan kuluttua en muistanutkaan, että käsiä olisi palellut! Nyt alkoi matka maistua, Palonkankaitten yli mutkitellen polulta polulle, enduropohjaajin jonkin matkaa taivalsimme. Coko piti huolen, että tulin perässä juuri sopivan matkan päässä. Nutturan mäenlaitaan etenimme Pörkkiötä kohti. Palonkangas kylpi aamu auringossa, näky jokan on  yksi parhaista näillä retkillä.  Takaisin Helken pelloille, nyt myötätuulessa, vaikka olikin kääntänyt hieman etelään ploosausta. Toivottavasti hyvän merkki? Vajaa seitsemän kilometrin lenkki taittui vajaassa kahdessa tunnissa.