Koirankynnen leikkaus. Yksinkertainen helppo toimenpide. Tämä teksti tuli mieleen, kun leikkasin Tummun ja Humun kynnet. Huomasin yhtä äkkiä, tässähän on juuri se tunnetila koiralla ja ohjaajalla, jota pitää hakea! Ykkösenä luottamus. Luottamus molemmin puolista. Siihen latautuu jonkinlainen hyvänolon tunne, vaikka Humullakin on joskus käynyt siellä kipeän puolella, tuntuu, että se on ymmärtänyt sen ei tahalliseksi. Aina pitää ajatella, miten tällaisen yhteenkuuluvaisuuden saisi jatkumaan myös muissa elämän tilanteissa. Samaa on joskus jäljellä, kun koira tietää tarkalleen missä mennään, ja minä olen hukassa. Siinä syntyvä luottamus kääntyy hetkessä kunnioitukseksi koiraa kohtaan, jonka se varmasti vaistoaa, eikä halua pettää ohjaajan luottamusta.
Kukkosen kanssa keskustelimme vähän samasta asiasta expossa, silloin kun koira osoittaa sitä taitoa mitä se osaa ja mihin ihminen ei ikinä pysty, syntyy luottamus ja kunnioitus, joka varmaan kääntyy molemminpuoliseksi.
tiistai 9. helmikuuta 2016
torstai 4. helmikuuta 2016
Aika käy pitkäksi. 4.2.2016
maanantai 1. helmikuuta 2016
Miksi tehdä koirasta ja itsestä toispuolisia? 1.2.2016
Koiralla ei varmaan ole visioita täysillä elämisesta, tai ei. Kipu on varmaan sama riesa koiralla kuin ihmiselläkin, kipuhan ei ole paha kun sen saa esim. pyörällä kaatumisesta, siinä on itsetunto vain koetuksella. Jos kipu tulee lepohetkiin se on paha.
Tuota mietein kun tuo pentu tulee, miten saisi sen koulutuksen järkevämmälle pohjalle? Kun tavoitteet eivät enää niin hirveän tärkeitä, korkealla kuitenkin voi aina vähän kokeilla uutta. (paha tapa) Se uusi on, että opetan koiran kulkemaan yhtä luonnollisesti oikealla ja vasemmalla puolen. Nythän sitä on niin vasemmistolainen, että varmaan selkärangastakin sen huomaa itsestä, puhumattakaan koirista. Heti ensimmäisestä päivästä kun pentu tulee, se saa huomion myös oikealla puolella, tarkoitan kun koira on irti ohjaajasta. Koiranohjaajan tunee siitä, että se kävelee vasentajalkaa hidastaen ja vasen olkapää takempana. (karrikoitu). Kuitenkin oikeakätinen nyrkkeilijä menee vasen kylki edellä!
No niin koulutussuunnitelmaan. Seuraamista yhtä paljon molemmin puolin. Poikkeus siinä, että koira ei saa istua koskaan oikealle puolelle. Muuten tulee kisoissa tupenrapinat. Mutta seuraamista tasan tarkkaan yhtä paljon. Tällä toivottavasti eliminoin sen, ettei koira paineessa vaihda jommalle kummalle puolen. Nyt esim. Humu tekisi sen varmasti kisoissa, vaikka reenaisin kuukausi kaupalla oikeaa puolta. En tarkoita Rally-tokoa, siellä koirat ovat eri tilassa kuin pk-kokeissa.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Siinä se nyt on! 31.12016
Tällaisesta mörököllistä sitä pitää kva rakentaa, hyvällä mallilla jo on. Katsella jo pikkuhiljaa kisakalentereita ja ihmeen Virkkuja, jospa sitten kun aika tulee osasisi sinne ilmon pistää.
Riitta nimeää virallisesti, minä annan nimen jonka koira tulee tuntemaan ja se nimi on.....
Coko. (lausutaan koko) Siitä on neljäkymmentä ja puoli vuotta, kun meillä oli koira nimeltään
Kokojoe. Niin lahjakas, etten osanut käytää niitä kaikkia hyväksi.
Nyt on aika muistaa Kokojoe,a tällaisella kunnialla.
tiistai 26. tammikuuta 2016
Älä kuule, älä näe. 26.1.2016
Oskupoika tuli Petran kanssa kylään pitkästä aikaa. Kanit ovat vieneet osan Oskun kyläreissuista itselleen.
Mutta nyt oli mustan miehen vuoro. Täällä odotti innokkaana kodinvaltias Humu!
Kaksi todella dominoivaa urosta odottivat innokkaina kohtaamista. Näissä koirissa olen totetuttanut - älä kuule, älä näe, - oppia lähes sata porsenttisesti. Silloin kun siitä lipsuin, parikertaa tulikin aivan kunnon konflikti. Tälla taustalla voisi ajatella, parempi kuin pitää parintuuman paksuisen oven noiden välissä kiinni, ja lujasti.
Ei sinne päinkään, Osku tupaan, pakolliset maton kokoamisrituaalit, pieni rauhoittuminen, Humu pesuhuoneesta vapaaksi. Sitten vain katselemaan televisiota, kuin ei mitään kummaa olisi tapahtumassa, eikä olekaan. Parit murahdukset tervehdyksinä, aivan varmasti kumpikin siinävaiheessa katseli silmäkulmasta, eikö kukaan tule neuvomaan miten pitää kohdata toinen uros. Ei tullut, kymmenen minuuttia, siinä jo keski-iän ylittäneet susikoirat lepäilivät tyytyväisinä melkein selät kiinni toisissaan.
Voi olla, ettei tämä kaikkiin tapauksiin sovi, useimpiin kumminkin.
Sellaisille uhoajille, (ihmisuhoajille) jotka sanovat: "minä kyllä puutun jos koirat vähääkään rähähtää, koska olen lauman johtaja" sanoisin, turhaa enegian hukaa, vähemmällä pääsee, kun ei puutu. Kuitenkin voi leikkiä lauman johtajaa sitten jossain muussa tilanteessa.
Mutta nyt oli mustan miehen vuoro. Täällä odotti innokkaana kodinvaltias Humu!
Kaksi todella dominoivaa urosta odottivat innokkaina kohtaamista. Näissä koirissa olen totetuttanut - älä kuule, älä näe, - oppia lähes sata porsenttisesti. Silloin kun siitä lipsuin, parikertaa tulikin aivan kunnon konflikti. Tälla taustalla voisi ajatella, parempi kuin pitää parintuuman paksuisen oven noiden välissä kiinni, ja lujasti.
Ei sinne päinkään, Osku tupaan, pakolliset maton kokoamisrituaalit, pieni rauhoittuminen, Humu pesuhuoneesta vapaaksi. Sitten vain katselemaan televisiota, kuin ei mitään kummaa olisi tapahtumassa, eikä olekaan. Parit murahdukset tervehdyksinä, aivan varmasti kumpikin siinävaiheessa katseli silmäkulmasta, eikö kukaan tule neuvomaan miten pitää kohdata toinen uros. Ei tullut, kymmenen minuuttia, siinä jo keski-iän ylittäneet susikoirat lepäilivät tyytyväisinä melkein selät kiinni toisissaan.
Voi olla, ettei tämä kaikkiin tapauksiin sovi, useimpiin kumminkin.
Sellaisille uhoajille, (ihmisuhoajille) jotka sanovat: "minä kyllä puutun jos koirat vähääkään rähähtää, koska olen lauman johtaja" sanoisin, turhaa enegian hukaa, vähemmällä pääsee, kun ei puutu. Kuitenkin voi leikkiä lauman johtajaa sitten jossain muussa tilanteessa.
maanantai 18. tammikuuta 2016
Peltojälki tuijotus! 18.1.2016
Vierähti muutama huomen ennenkuin pääsin rauhottumaan koneen äärelle ajatuksien kanssa. Tottiksessa katseen tuhoava vaikutus ei ole niin tuhoava, kuin esim. jälkeä ajettaessa.
Peltojälkeen keskityn. Koira kai kommunikoi ohjaajan kanssa ohjaajan hajun, vartalon, käsien, jalkojen, äänen ja ennenkaikkea katsekontaktin avittamana.
Hajuun emme voi vaikuttaa, vaikka kuinka dödöjä suihkisi, löytää koiran melkein yliluonnollisen erottelukyvyn omaava nenä ne tärkeimmät hajut. Epävarman ja kiihtyvän ohjaajan hajut ovat kai koiralle niitä, joita se ei haluaisi haistaa. Mutta sen on totuttava siihen. Paha paha on yhdistelmä haju, kiukkuinen käsky koiralle, ja kun nämäkään eivät riitä, olemme ottaneet käyttöön elukoiden keskenään käyttämän vihaisen tuijotuksen. Siitä soppa syntyy.
Hajulle emme mahda mitään, totta kai mahdamme. Kun kaikki menee hyvin, ei meidän tarvitse haista koiralle epämiellyttävästi.
Suukin on helppo pitää kiinni, kun vain kovasti harjoittelee, vielä kun harjoittelee positiivisissa kohtauksissa sitä käyttämään hillitysti, siitä on jopa apua.
Tuijotuksen ja tai mulkaisun pois jättäminen onkin vaikeampi juttu. Kun siihen liittyy vahvana primitiivinen reaktio, on tiedossa pitkä ja kivinen tie. Tässäkin pätee kiusallisen kivuliaasti totuus, kerran pilatun parantaminen on hikinen urakka.
Ajetaan peltojälkeä, koiralle tulee pieni vaikeus, ensimmäinen viesti tulee ohjaajan hajusta. Sen vielä koira varmasti kestäisi, mutta kun se sekunnin murto-osassa vilkaiseen ohjaajaa, joka tuijottaa huolestuneena koiran selkämystä, vaikeus ei olekaan enää pieni. Helppo korjata, joo jos joku korvanappi koko ajan hokisi, - älä katso koiraa, älä katso koiraa - . En väitä, että koira kuin koira ajaisi erinomaisen fh-tuloksen vai siksi, että jätimme katsomatta sitä.
"Pyyteettömän luonteeni" johdosta uhraudun jälleen tiimin koekaniiniksi ja olen näkemättä meidän koiria vähäintään kuukauden ajan! Alku on ollut tavattoman vaikeaa, jopa henkisesti. Mitä tapahtuu? Alku hämmennyksen jälkeen esim. Tummusta on tullut paljon tarkempi, ja kontakti hakuisempi. Siihenkin pitäisi reagoida? Olen kokeillut sanaa "hieno tyttö" kun on tuntunut, että nyt on se aika. Kuinka vaikea se on sanoa, ilman mulkaisua koiraan! Toisaalta se on paljon palkitsevampi kehu, kunhan antaa vain koiran pitää sen kontaktin.
Teami ajattelee, taas satavuotiaalla on liian paljon luppoaikaa höpöttää itsestään selvyyksiä, voi olla, mutta miksi sitten teemme jatkuvasti näitä "helppoja" virheitä?
Peltojälkeen keskityn. Koira kai kommunikoi ohjaajan kanssa ohjaajan hajun, vartalon, käsien, jalkojen, äänen ja ennenkaikkea katsekontaktin avittamana.
Hajuun emme voi vaikuttaa, vaikka kuinka dödöjä suihkisi, löytää koiran melkein yliluonnollisen erottelukyvyn omaava nenä ne tärkeimmät hajut. Epävarman ja kiihtyvän ohjaajan hajut ovat kai koiralle niitä, joita se ei haluaisi haistaa. Mutta sen on totuttava siihen. Paha paha on yhdistelmä haju, kiukkuinen käsky koiralle, ja kun nämäkään eivät riitä, olemme ottaneet käyttöön elukoiden keskenään käyttämän vihaisen tuijotuksen. Siitä soppa syntyy.
Hajulle emme mahda mitään, totta kai mahdamme. Kun kaikki menee hyvin, ei meidän tarvitse haista koiralle epämiellyttävästi.
Suukin on helppo pitää kiinni, kun vain kovasti harjoittelee, vielä kun harjoittelee positiivisissa kohtauksissa sitä käyttämään hillitysti, siitä on jopa apua.
Tuijotuksen ja tai mulkaisun pois jättäminen onkin vaikeampi juttu. Kun siihen liittyy vahvana primitiivinen reaktio, on tiedossa pitkä ja kivinen tie. Tässäkin pätee kiusallisen kivuliaasti totuus, kerran pilatun parantaminen on hikinen urakka.
Ajetaan peltojälkeä, koiralle tulee pieni vaikeus, ensimmäinen viesti tulee ohjaajan hajusta. Sen vielä koira varmasti kestäisi, mutta kun se sekunnin murto-osassa vilkaiseen ohjaajaa, joka tuijottaa huolestuneena koiran selkämystä, vaikeus ei olekaan enää pieni. Helppo korjata, joo jos joku korvanappi koko ajan hokisi, - älä katso koiraa, älä katso koiraa - . En väitä, että koira kuin koira ajaisi erinomaisen fh-tuloksen vai siksi, että jätimme katsomatta sitä.
"Pyyteettömän luonteeni" johdosta uhraudun jälleen tiimin koekaniiniksi ja olen näkemättä meidän koiria vähäintään kuukauden ajan! Alku on ollut tavattoman vaikeaa, jopa henkisesti. Mitä tapahtuu? Alku hämmennyksen jälkeen esim. Tummusta on tullut paljon tarkempi, ja kontakti hakuisempi. Siihenkin pitäisi reagoida? Olen kokeillut sanaa "hieno tyttö" kun on tuntunut, että nyt on se aika. Kuinka vaikea se on sanoa, ilman mulkaisua koiraan! Toisaalta se on paljon palkitsevampi kehu, kunhan antaa vain koiran pitää sen kontaktin.
Teami ajattelee, taas satavuotiaalla on liian paljon luppoaikaa höpöttää itsestään selvyyksiä, voi olla, mutta miksi sitten teemme jatkuvasti näitä "helppoja" virheitä?
torstai 14. tammikuuta 2016
Jälkipäivitystä Tummun kanssa. 12.1.2016
Katseen tuhoava vaikutus? 14.1.2015
Muistelisin, että vanhoilla säännöillä oli tarkempaa, ettei katsonut koiraan suorituksen aikana. Hyvin usein tuli pistemenetyksiä tuomarin - muuten hyvä, mutta ohjaaja katsoi koiraa - kommentin jälkeen. Nyt kontaktihakuinen juttu on jossain määrin muuttanut arvostelua.
Tällaisen alustuksen jälkeen pitäisi saada jotain viisasta aikaan, mitä seurauksia tästä on ollut.
Yksi impulssi oli Tummun kanssa "huippuun" hiotut kaksi liikettä, kapulan pito. Kauko-ohjaus. Näissä liikkeissä on erinomainen mahdollisuus toteuttaa otsikon sanomaa.
- Hallinta! Luottamus! Koiran ja ohjaajan tyytyväisyys!
Tässä peruspilareita, kun tehdään koirasta kisakoiraa, kotikoiraa, temppukoiraa, työkoiraa......
- Palotellaan yksi liike:
Kapulan pito. Siirry koiran eteen, (hallinta, koira jää paikalle) Anna koiralle kapula, (luottamus) Odota. (luottamus) Ota kapula, (hallinta). Kehu koira, (tyytyväisyys).
Nyt äkkiä tulee mieleen, mitä hullua, tavallinen liike!.
Mutta poitti on se, että sinulla on joko side silmillä, tai katsot niin tiukasti horisonttiin, ettet näe koirasta edes hännän päätä! HYVÄ LIIKE.
Otsikon mukainen juttu jatkuu..... huomenna.
Tällaisen alustuksen jälkeen pitäisi saada jotain viisasta aikaan, mitä seurauksia tästä on ollut.
Yksi impulssi oli Tummun kanssa "huippuun" hiotut kaksi liikettä, kapulan pito. Kauko-ohjaus. Näissä liikkeissä on erinomainen mahdollisuus toteuttaa otsikon sanomaa.
- Hallinta! Luottamus! Koiran ja ohjaajan tyytyväisyys!
Tässä peruspilareita, kun tehdään koirasta kisakoiraa, kotikoiraa, temppukoiraa, työkoiraa......
- Palotellaan yksi liike:
Kapulan pito. Siirry koiran eteen, (hallinta, koira jää paikalle) Anna koiralle kapula, (luottamus) Odota. (luottamus) Ota kapula, (hallinta). Kehu koira, (tyytyväisyys).
Nyt äkkiä tulee mieleen, mitä hullua, tavallinen liike!.
Mutta poitti on se, että sinulla on joko side silmillä, tai katsot niin tiukasti horisonttiin, ettet näe koirasta edes hännän päätä! HYVÄ LIIKE.
Otsikon mukainen juttu jatkuu..... huomenna.
lauantai 9. tammikuuta 2016
Suden jäljet?
Kaija huomasi välitiellä oudot jäljet, kävimme Tummun kanssa niitä katsomassa. Mutta en tällä syömällä usko, etteivätkö ole sittenkin koiran jäljet.
torstai 7. tammikuuta 2016
Mielen itsensä ja koiran hallintaa, luottamusta. 7.1.2016
Hallinta ja luottamus kulkevat käsi kädessä. Sellainen hallinta, josta luottamus puuttuu on pelolla hankittua, eikä sillä ole mitään tekemistä kahden elollisen kanssakäymisessä.
Pieni hallinta-luottamus testi, tai koulutus on helppo teoriassa, mutta kaikkine vivahteineen vaikea käytännössä. Periaate on, että koira luottaa ohjaajaan ollessaan itse puolustuskyvytön.
Koirallakin on hyvin vahva tarve hallita tilannetta, tilanteita. Se haluaa varmistaa aina hyökkäys ja pakotiet. Jos koiraa ja sinua uhkaa vaikkapa iso susi, tai karhu, minulla on rynnäkkökivääri lipas täynnä, ei koira luota minuun yhtään kummemmin vaikka kädessäni olisi kärpäslätkä. Kyllä se haluaa vapauden toimia.
Tällainen lähtökohta tälle yksinkertaiselle toiminnalle.
- Istu mukavasti tuolilla. Koira eteen istumaan, peukalot pannan alle, etusormet korvien (koiran) taakse, peukalon hangat koiran poskiin tukevasti. Ruuvipenkkimäinen ote koiran päästä, ja vähintään puolenminuutin rauha. Koko ajan koiraa silmiin tuijottaen. Kun huomaat, ettei koira enää halua liikkua, vaan jähmettyy, tai rentoutuu, paina nenäsi koiran nenään kiinni, noin viiden sekunnin kuluttua homma on ohi.
Ensimmäinen kerta on enemmän luonnetestimäinen testi. Kun se on ohi, voidaan sama tehdä koulutusmielessä jopa monta kertaa päivässä, tällöin on huomioitava, että saavutit koiran sataprosenttisen luottamuksen.
Koirat eivät ole samanlaisia, kannattaa tarkkailla, mikä vaikutus testin kululla on koiraa, ennenkaikkea kannattaa tarkata omaa käytöstä, sen täytyy olla varmaa, koiran huomioon ottavaa, ja Milanin sanoin hyvää energiaa huokuvaa.
Testistä pitää jäädä elämää suurempi tunne, olen koirani kanssa yhtä!
Pieni hallinta-luottamus testi, tai koulutus on helppo teoriassa, mutta kaikkine vivahteineen vaikea käytännössä. Periaate on, että koira luottaa ohjaajaan ollessaan itse puolustuskyvytön.
Koirallakin on hyvin vahva tarve hallita tilannetta, tilanteita. Se haluaa varmistaa aina hyökkäys ja pakotiet. Jos koiraa ja sinua uhkaa vaikkapa iso susi, tai karhu, minulla on rynnäkkökivääri lipas täynnä, ei koira luota minuun yhtään kummemmin vaikka kädessäni olisi kärpäslätkä. Kyllä se haluaa vapauden toimia.
Tällainen lähtökohta tälle yksinkertaiselle toiminnalle.
- Istu mukavasti tuolilla. Koira eteen istumaan, peukalot pannan alle, etusormet korvien (koiran) taakse, peukalon hangat koiran poskiin tukevasti. Ruuvipenkkimäinen ote koiran päästä, ja vähintään puolenminuutin rauha. Koko ajan koiraa silmiin tuijottaen. Kun huomaat, ettei koira enää halua liikkua, vaan jähmettyy, tai rentoutuu, paina nenäsi koiran nenään kiinni, noin viiden sekunnin kuluttua homma on ohi.
Ensimmäinen kerta on enemmän luonnetestimäinen testi. Kun se on ohi, voidaan sama tehdä koulutusmielessä jopa monta kertaa päivässä, tällöin on huomioitava, että saavutit koiran sataprosenttisen luottamuksen.
Koirat eivät ole samanlaisia, kannattaa tarkkailla, mikä vaikutus testin kululla on koiraa, ennenkaikkea kannattaa tarkata omaa käytöstä, sen täytyy olla varmaa, koiran huomioon ottavaa, ja Milanin sanoin hyvää energiaa huokuvaa.
Testistä pitää jäädä elämää suurempi tunne, olen koirani kanssa yhtä!
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Susi ja koira? 3.1.2016
Jotku viisaat ovat sanoneet, ettei susi kesyynny samalla lailla kuin koira. Tässä ovat varmasti oikeassa. Syynkin löytäneet, susi kasvaa elinkaaren aikana pennusta aikuiseksi, siitä vanheten loppuun asti. Koira sitävastoin kasvaa pennuksi, mutta nyt se ero, se myös jää osittain pennuksi.
Mitä tämä höpinä?
Olen katsellut - luonto-ohjelmaa - pohjolan susista, yksi ominaisuus pistää naamaan kun tarkkailee susien käyttäytymistä haaskalla. Niillä kaikilla on kova hätä saada varastettua jonkinlainenkaan nahan palanen, joka sitten kiikutetaan hirmuista kyytiä kauaksi metsään, - Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän - sanoo raamattu, jos sudet hikoilis, tämä pätisi niihin paljon paremmin kuin nykyajan ihmisiin.
Koirat, esimerkkinä Tummu ja Humu, Tummu söi jotain ihmisiltä jäänyttä ruokaa, Humuakin se kiinnosti, niin tuo julkesi nuolla Tummun suupieliä sen syödessä! Pentu, mikä pentu!
Mitä tämä höpinä?
Olen katsellut - luonto-ohjelmaa - pohjolan susista, yksi ominaisuus pistää naamaan kun tarkkailee susien käyttäytymistä haaskalla. Niillä kaikilla on kova hätä saada varastettua jonkinlainenkaan nahan palanen, joka sitten kiikutetaan hirmuista kyytiä kauaksi metsään, - Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän - sanoo raamattu, jos sudet hikoilis, tämä pätisi niihin paljon paremmin kuin nykyajan ihmisiin.
Koirat, esimerkkinä Tummu ja Humu, Tummu söi jotain ihmisiltä jäänyttä ruokaa, Humuakin se kiinnosti, niin tuo julkesi nuolla Tummun suupieliä sen syödessä! Pentu, mikä pentu!
lauantai 26. joulukuuta 2015
Tummu on niitä koiria...26.12.2015
Jossakin vaiheessa jokin koulutus kääntyy "itseään" vastaan. Tämä, jos joku on koirakohtaista. Kovin viriili ja villi uros, tai narttukin voi olla asiasta toista mieltä.
Mutta harkitseva, jo kypsään ikään ehtinyt vanhapiika on ensimmäisen lauseen koiria.
Miksi tällaista yksinkertaista totuutta pitää blogiin kirjoittaa? Siksi, että se pitää huomioida kun kisakoiraa ruuvataan kuntoon.
Seuraavassa lyhyt esimerkki, asian voisi ajatella positiivisella mielellä, jota se ei ole.
Ovesta ulos: Tummu on nyt joka kerta pysäytetty istumaan ennen ulos menoa, pari kertaa piti korjata ja palauttaa kun meinasi mennä omin takein portaille.
Ja sitten se asia: Tummu huomasi, että vähimmällä pääsee, kun ei mene ulos lainkaan.
Siirretään kilpakentille tämä: Esim. Z ta liikkeen liikkeestä istumisen toisessa osiossa, kun ohjaaja tulee koiran takaa, ottaa sen vauhtiin mukaan, voisi Tummu jäsähtää paikalle, jos ei koko ajan varo koulutuksessa tämän ominaisuuden esille tuloa. Toinen varottava seikka Tummun luontosella jätöt, ja niiden harjoittelu. Huolimattomasti harjoiteltuna Tummu alkaisi tarjota niitä esim. seuraamisen yhteydessä. Tällaisia koirakohtaisia "ongelmia" löytyy. Jotku koirat saattavat kestää yllämainttujen aisioiden huolimattomankin koulutuksen läpi elämänsä ilman ongelmia.
Mutta harkitseva, jo kypsään ikään ehtinyt vanhapiika on ensimmäisen lauseen koiria.
Miksi tällaista yksinkertaista totuutta pitää blogiin kirjoittaa? Siksi, että se pitää huomioida kun kisakoiraa ruuvataan kuntoon.
Seuraavassa lyhyt esimerkki, asian voisi ajatella positiivisella mielellä, jota se ei ole.
Ovesta ulos: Tummu on nyt joka kerta pysäytetty istumaan ennen ulos menoa, pari kertaa piti korjata ja palauttaa kun meinasi mennä omin takein portaille.
Ja sitten se asia: Tummu huomasi, että vähimmällä pääsee, kun ei mene ulos lainkaan.
Siirretään kilpakentille tämä: Esim. Z ta liikkeen liikkeestä istumisen toisessa osiossa, kun ohjaaja tulee koiran takaa, ottaa sen vauhtiin mukaan, voisi Tummu jäsähtää paikalle, jos ei koko ajan varo koulutuksessa tämän ominaisuuden esille tuloa. Toinen varottava seikka Tummun luontosella jätöt, ja niiden harjoittelu. Huolimattomasti harjoiteltuna Tummu alkaisi tarjota niitä esim. seuraamisen yhteydessä. Tällaisia koirakohtaisia "ongelmia" löytyy. Jotku koirat saattavat kestää yllämainttujen aisioiden huolimattomankin koulutuksen läpi elämänsä ilman ongelmia.
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Padon purku. 20.12.2015
Joulunaikana pitää koirienkin elää hillittyä, keskiluokkaista maalaiselämää. Tähän yhtenä osana kuuluu varominen, ettei kuusi kaadu, ettei ylisuuret pöytäliinat lähde mukana, ettei ikkunoissa olevat koristeet varise lattialle, ja suurimpana riesana, etteivät umpimatot mene yhteen sykkyrään, kun tulee äkkilähtö.
Äkkilähdöt voi eliminoida vähiin ennakoimalla koirien liikkeet. Tummu portaitten alle häkkiin, Humu pesuhuoneeseen. Nyt voi vieraat tulla, jotka ovat suurin houkutus panna ranttaliksi, siinä unohtuu kokoon menevät matot.
Tässä tilanteessa saan Tummun pysähtymään käskyllä niille jalansijoille, millä se seisoo. Tämä onnistuu myös elävässä elämässä. Tähän asti kaikki hyvin.
Mutta Tummu alkaa padota! Miten sen purkaa. Tietenkin voi kopata koiran syliin ja kantaa vieraiden ohi, heittää portailta ulos..... Mutta siinä koira ei opi mitään.
Kumma kyllä, padon voi purkaa saamalla Tummun pää alas. Se käy näppärästi laittamalla napuista jonon ulko-ovelle asti. Siinä se purkautuu niitä napostellessa kuin tuhka tuuleen.
No oppiiko koira mitään? Pitäisikö sen oppia kun homma toimii aika mukavasti. Mutta........Hyödyllinen taito koiralle ja ohjaajalle olisi pystyä purkamaan pato kivuttomasti. Tummulle käyttäisin ruokaa, ja joitain hullua käskysanaa joka jonkin ajan kuluttua painaisi Tummun pään maahan, no, Tummuhan luulisi että siinä on makupala.
Humulla padon purku voi voi. Ensinnäkin Humun pato liittyy niin vahvasti laumaviettiin, ohjaaja keskeisesti, että sen on vaikea ymmärtää miksi pitäisi luopua käytännöstä, jota on hiestetty vuosi kausia. Kai sekin ruualla jotenkin onnistuisi.
Äkkilähdöt voi eliminoida vähiin ennakoimalla koirien liikkeet. Tummu portaitten alle häkkiin, Humu pesuhuoneeseen. Nyt voi vieraat tulla, jotka ovat suurin houkutus panna ranttaliksi, siinä unohtuu kokoon menevät matot.
Tässä tilanteessa saan Tummun pysähtymään käskyllä niille jalansijoille, millä se seisoo. Tämä onnistuu myös elävässä elämässä. Tähän asti kaikki hyvin.
Mutta Tummu alkaa padota! Miten sen purkaa. Tietenkin voi kopata koiran syliin ja kantaa vieraiden ohi, heittää portailta ulos..... Mutta siinä koira ei opi mitään.
Kumma kyllä, padon voi purkaa saamalla Tummun pää alas. Se käy näppärästi laittamalla napuista jonon ulko-ovelle asti. Siinä se purkautuu niitä napostellessa kuin tuhka tuuleen.
No oppiiko koira mitään? Pitäisikö sen oppia kun homma toimii aika mukavasti. Mutta........Hyödyllinen taito koiralle ja ohjaajalle olisi pystyä purkamaan pato kivuttomasti. Tummulle käyttäisin ruokaa, ja joitain hullua käskysanaa joka jonkin ajan kuluttua painaisi Tummun pään maahan, no, Tummuhan luulisi että siinä on makupala.
Humulla padon purku voi voi. Ensinnäkin Humun pato liittyy niin vahvasti laumaviettiin, ohjaaja keskeisesti, että sen on vaikea ymmärtää miksi pitäisi luopua käytännöstä, jota on hiestetty vuosi kausia. Kai sekin ruualla jotenkin onnistuisi.
Ase koiraa myöten! 20.12.2015
Joskus koirat tekevät tekoja, joita on vaikea tulkita. Mikä tämän kuvasarjan takana on? Tummu on käynyt niin monta kertaa liiterissä, että tietää turhaksi sinne puolimärkiä puita kantaa. Mutta nyt taisi selviä tämän projektin tarkoitus.
Ensin se nuuski maata, minäkin muka olisin siinä nähnyt suden, tai peräti karhun jäljet! Onneksi vieressä oli kunnon astalo jonka Tummu raappas hampaisiinsa kotiin lähtiessä. Se otti aseen mukaan! Näin meillä koiria luetaan!
maanantai 14. joulukuuta 2015
Mitäs se pato on? 14.12. 2015
Pato on maatiaiskielellä sanottuna, jokeen poikittain rakennettu este veden kululle, koirakielellä yllyttämistä, mutta ei päästämistä. Kuitenkin on monenlaista yllyttämistä, on suoranaista riehaantumista, jossa koira mukana. Riehuva koira harvoin patoaa, tarkemmin, ei koskaan siinä tilassa. Mutta tehokkain pato saadaan aikaan kun riehuva koira altistetaan patoamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Voisiko tätä sanoa kevättulvaksi?
Tämä ei ole edes vaarallista, tällöin padosta tulee niin lyhyt, että koira pääsee toteuttamaan pyrkimystään viettipäämäärään juuri oikealla tavalla.
Kettumaisin pato tulee siitä, kun jo valmiiksi itsensä kuumentanutta koiraa aletaan patouttamaan. Helposti tulee tammeen murtumia ja vuotoja.
Laitetaampas molemmista pieni demostraatio:
Koiralle mieluisa patukka, jonka koira on tottunut saamaan heiton jälkeen haltuunsa. Pistetään koiran pää sekaisin onnesta riehumalla patukan kanssa niin, ettei koira sitä kuitenkaan saa itselleen. Kun klimaksi korkeimmalla, koira joko istumaan tai maahan tämän käskyn tulee tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta, koiran on sitä myös toteltava samalla lailla, nyt sitten ohjaajan energialla padotaan koira muutamaksi sekunniksi, patukka ilmaan, koira perään... hyvin suorittuna ja ajoitettuna melekonen mielenkohotus ja mielenhallinta temppu!
Kakkosdemo:
Koira naukuu ovella, sillä on joko kusihätä tai muuten ulkohätä. Tässä voi toimia neljällä lailla: Vedetään koira pois ovelta. Päästeään koira ulos, Päästetään koira ulos kun on hiljaa. Ja se viheliäisin tapa: Padotaan koira olemaan hiljaa ja päästetään sitten karmien kanssa ulos. Jos löytyisi desibelimittari jolla voisi mitata, a: Se vinkumisen volymimäärän jonka koira tuhlaa kun kitisee ulos menoa, b: Sen raivoisan karjaisun jonka koira päästää kun pato sortuu, näiden kahden kokonaisvolymi energiat voisivat olla hyvin lähellä toisiaan.
Tästähän se nimikin tulee, hiljaa soljuva virta, vinkuminen, äkkiä murtuva pato, vesiryöppy!
Joen rannalla syntyneen pitäisi näköjään enemmän käyttää näitä vesistötermejä.
Tämä ei ole edes vaarallista, tällöin padosta tulee niin lyhyt, että koira pääsee toteuttamaan pyrkimystään viettipäämäärään juuri oikealla tavalla.
Kettumaisin pato tulee siitä, kun jo valmiiksi itsensä kuumentanutta koiraa aletaan patouttamaan. Helposti tulee tammeen murtumia ja vuotoja.
Laitetaampas molemmista pieni demostraatio:
Koiralle mieluisa patukka, jonka koira on tottunut saamaan heiton jälkeen haltuunsa. Pistetään koiran pää sekaisin onnesta riehumalla patukan kanssa niin, ettei koira sitä kuitenkaan saa itselleen. Kun klimaksi korkeimmalla, koira joko istumaan tai maahan tämän käskyn tulee tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta, koiran on sitä myös toteltava samalla lailla, nyt sitten ohjaajan energialla padotaan koira muutamaksi sekunniksi, patukka ilmaan, koira perään... hyvin suorittuna ja ajoitettuna melekonen mielenkohotus ja mielenhallinta temppu!
Kakkosdemo:
Koira naukuu ovella, sillä on joko kusihätä tai muuten ulkohätä. Tässä voi toimia neljällä lailla: Vedetään koira pois ovelta. Päästeään koira ulos, Päästetään koira ulos kun on hiljaa. Ja se viheliäisin tapa: Padotaan koira olemaan hiljaa ja päästetään sitten karmien kanssa ulos. Jos löytyisi desibelimittari jolla voisi mitata, a: Se vinkumisen volymimäärän jonka koira tuhlaa kun kitisee ulos menoa, b: Sen raivoisan karjaisun jonka koira päästää kun pato sortuu, näiden kahden kokonaisvolymi energiat voisivat olla hyvin lähellä toisiaan.
Tästähän se nimikin tulee, hiljaa soljuva virta, vinkuminen, äkkiä murtuva pato, vesiryöppy!
Joen rannalla syntyneen pitäisi näköjään enemmän käyttää näitä vesistötermejä.
lauantai 12. joulukuuta 2015
Motivaatio? 12.12.2015
Kymmenkirjaimisen sanan täytyy olla todella tärkeä, kun noin pitkäksikin on venytetty. Onko motivaatio työntävää, tai vetävää voimaa, voisiko se olla molempia. Tulisiko ilman motivaatiota elämästä mitään, olisiko edes elämää?
Ai tämä oli koira blogi.
Koiran motivaatiot? Motivaatio pysyä hengissä, siihen se taitaa suurin osa alamotivaatioista kiertyä. Että pysyy hengissä on oltava olemassa, ja jatkettava samankaltaisten olemassaoloa. Ei koira varmaan ajattele, että hänen pitää syödä nukkua ja löytää elämänkumppani, että viidenkinkymmenen vuoden kuluttua olisi hänen jälkeläisiään täällä maan päällä. Ei, koska siitä motivaatiosta huolehtii vietit ja vaistot. Nälkä on suuri motivaattori. Nälkään on yhdistetty motivaatio syödä juuri sitä, josta on hyötyä, tämä menee usein maku - ja hajuhermojen kontolle.
Höh Koirankoulutusblogi?
Jätetään pentu yksin synkkään sateiseen metsään, sellaiseen lukkopantaan, joka aukeaa noin kymmenen minuutin kuluttua. Siinä ajassa ohjaaja ehtii lähes kilometrin päähän. Lukko aukeaa, pentu huomaa olevansa vapaa. Ei epäilystäkään, etteikö pentu olisi sataprosenttisesti motivoitunut etsimään äsken poistuneen emon sijaisen. Ja kun motivaatiomoottori käy täysillä, pennun kaikki aistit ovat käytössä, ei ole lopputuoksesta epäselvyyttä.
Otetaan vasta ruokaansa sulatteleva koira sohvalta, lähdetään koulutuskentälle. (koira saanut maukkaan lihaisan aterian tunti sitten). Jätetään koira kentän päähän makaamaan , vielä hieman epämääräiseen tilaan, kun joskus on pitänyt maata häiriöistä huolimatta liikkumatta. Nyt kutsumme hyvinsyöneen koiran luoksemme, houkuttimena puolikourallista napuja, voisi varmaan verrata näiden kahden tapauksen motivaatioiden voimakkuutta?
Arkipäiväinen motivaatio: Tummun pitää nykyelämässä istua ennen ulos menoa. - Ajattelen, että Tummun olisi varmaan hyvä käydä ulkona. - Tummu on toista mieltä. Mutta kun vaihtoehto sen mielestä kai, menenkö ulos, tai itkenkö ja menen? Niin tottakai ensimmäinen ehto parempi. Mutta kun vielä pitää istua! Iiiiistunhan minä, kun ei mihinkään kiire. (arvostelu puutteellinen ei motivoitunut) . Annas olla kun Tummulle tulee hätä, kiertää muutaman kerran eteinen, keittiö, makuuhuone, tv huone, ympyrää, pitäähän tuo huomioida!
No, niin lähetään ulos! Nyt se kuulee jokaisen ulos viittaavan sanan, näkee jokaisen eleen joka sinne päinkään, ja istuminen on salaman nopea!
Koulttajan ongelma alkaa tästä.... Miten saada Tummu istumaan nopeasti myös silloin, kun ulos meno on lähinnä velvollisuus? Toki voi motivoida heittämällä ovenraosta mehevän ydinluun portaille Tummun nähden? Tässä tosin saattaa ylimotivaatio tulla esteeksi, koiralla nousee yksityisyrittäjän henki päälle, jospa vain menisin ilman manöövereja.
Mutta kun pitäisi saada se motivaatio muuten vireille. Pitääkö sitä vain hakea tilanteeseen sopiva ratkaisu, esim. laumavietistä yhdistettynä saalisviettiin.
Käytännössä minä olen menossa hirveällä ryminällä ulos Tummua hetsaten, mutta ähä.... ennen kynnystä stop! Joopas istui nopeaan.
Uskoisin, että tätä menetelmää käyttäisin, jos pitäisi tuo tavoite saavuttaa, koska: Tummu kusee harvoin, toistoja ei millään tarpeeksi, eikä sen älli siihen riittäisikään yhdistää niitä. Lihanpaloja ei ole aina saatavilla, tehoa kyllä siitäkin löytyisi.
Kuitenkin pidän siitä, että koiran saan minä! Ei lihanpala motivoitua nopeaan kurin alaiseen toimintaan.
Motivaation alla tapahtuva koulutus on tarkkaa hommaa, helposti tulee luistettua, teempähän tuon liikkeen, kun minä ja koira sen osaamme, eikä tule huolehdittua siitä, että koiran ja minun motivaatio olisi kaakossa!
Ai tämä oli koira blogi.
Koiran motivaatiot? Motivaatio pysyä hengissä, siihen se taitaa suurin osa alamotivaatioista kiertyä. Että pysyy hengissä on oltava olemassa, ja jatkettava samankaltaisten olemassaoloa. Ei koira varmaan ajattele, että hänen pitää syödä nukkua ja löytää elämänkumppani, että viidenkinkymmenen vuoden kuluttua olisi hänen jälkeläisiään täällä maan päällä. Ei, koska siitä motivaatiosta huolehtii vietit ja vaistot. Nälkä on suuri motivaattori. Nälkään on yhdistetty motivaatio syödä juuri sitä, josta on hyötyä, tämä menee usein maku - ja hajuhermojen kontolle.
Höh Koirankoulutusblogi?
Jätetään pentu yksin synkkään sateiseen metsään, sellaiseen lukkopantaan, joka aukeaa noin kymmenen minuutin kuluttua. Siinä ajassa ohjaaja ehtii lähes kilometrin päähän. Lukko aukeaa, pentu huomaa olevansa vapaa. Ei epäilystäkään, etteikö pentu olisi sataprosenttisesti motivoitunut etsimään äsken poistuneen emon sijaisen. Ja kun motivaatiomoottori käy täysillä, pennun kaikki aistit ovat käytössä, ei ole lopputuoksesta epäselvyyttä.
Otetaan vasta ruokaansa sulatteleva koira sohvalta, lähdetään koulutuskentälle. (koira saanut maukkaan lihaisan aterian tunti sitten). Jätetään koira kentän päähän makaamaan , vielä hieman epämääräiseen tilaan, kun joskus on pitänyt maata häiriöistä huolimatta liikkumatta. Nyt kutsumme hyvinsyöneen koiran luoksemme, houkuttimena puolikourallista napuja, voisi varmaan verrata näiden kahden tapauksen motivaatioiden voimakkuutta?
Arkipäiväinen motivaatio: Tummun pitää nykyelämässä istua ennen ulos menoa. - Ajattelen, että Tummun olisi varmaan hyvä käydä ulkona. - Tummu on toista mieltä. Mutta kun vaihtoehto sen mielestä kai, menenkö ulos, tai itkenkö ja menen? Niin tottakai ensimmäinen ehto parempi. Mutta kun vielä pitää istua! Iiiiistunhan minä, kun ei mihinkään kiire. (arvostelu puutteellinen ei motivoitunut) . Annas olla kun Tummulle tulee hätä, kiertää muutaman kerran eteinen, keittiö, makuuhuone, tv huone, ympyrää, pitäähän tuo huomioida!
No, niin lähetään ulos! Nyt se kuulee jokaisen ulos viittaavan sanan, näkee jokaisen eleen joka sinne päinkään, ja istuminen on salaman nopea!
Koulttajan ongelma alkaa tästä.... Miten saada Tummu istumaan nopeasti myös silloin, kun ulos meno on lähinnä velvollisuus? Toki voi motivoida heittämällä ovenraosta mehevän ydinluun portaille Tummun nähden? Tässä tosin saattaa ylimotivaatio tulla esteeksi, koiralla nousee yksityisyrittäjän henki päälle, jospa vain menisin ilman manöövereja.
Mutta kun pitäisi saada se motivaatio muuten vireille. Pitääkö sitä vain hakea tilanteeseen sopiva ratkaisu, esim. laumavietistä yhdistettynä saalisviettiin.
Käytännössä minä olen menossa hirveällä ryminällä ulos Tummua hetsaten, mutta ähä.... ennen kynnystä stop! Joopas istui nopeaan.
Uskoisin, että tätä menetelmää käyttäisin, jos pitäisi tuo tavoite saavuttaa, koska: Tummu kusee harvoin, toistoja ei millään tarpeeksi, eikä sen älli siihen riittäisikään yhdistää niitä. Lihanpaloja ei ole aina saatavilla, tehoa kyllä siitäkin löytyisi.
Kuitenkin pidän siitä, että koiran saan minä! Ei lihanpala motivoitua nopeaan kurin alaiseen toimintaan.
Motivaation alla tapahtuva koulutus on tarkkaa hommaa, helposti tulee luistettua, teempähän tuon liikkeen, kun minä ja koira sen osaamme, eikä tule huolehdittua siitä, että koiran ja minun motivaatio olisi kaakossa!
perjantai 11. joulukuuta 2015
Ei se niin monimutkaista ollutkaan. 11.12.2015
Humulla ja Tummulla on tapana laittaa ranttaliksi, ei nyt päivittäin, mutta muutaman kerran viikossa. Humun kunnon kohenemismittarina tämä oiva apu.
Suoritus tapahtuu niin, että Tummu ottaa yhden sen lempileluista, alkaa haastaa Humua laittaa päänsä Hummerin selänpäälle, siitä se show alkaa. Rähinää painimista, painimista rähinää, välillä vähän nuuskitaan, sitten jatketaan. Tuntikin voi olla lyhyt aika.
Tuohan aivan hassun näköstä hommaa? Onko lelu Tummulla osoittamassa sen vaarattomuutta, osittain. Mutta yksinkertainen syy, kun tarkemmin seurailin hommaa, niin aivan arkipäiväinen syy löytyi.... Tummu raukka yrittää tarjota sitä lelua Humulle kisailtavaksi, Humun jokin, ehkä auktoriteetti, tai sen menettämisen pelko estää sitä ottamasta siihen kiinni, yksi syy myös, kun joskus Humu on erehtynyt koppaamaan edessä heiluvaan leluun, Tummun tosikkomainen vanhanpiian luonto ei annakaan ottaa alussa rauhallisesti, vaan suuttuu silmittömästi, eihän Humu turhaan halua tappelua aloittaa, kun minäkin vielä katselen.
Asa ja Nasse, äiti ja poika olivat tässä asiassa mestareita, saattoivat puolikin tuntia vetää kapulavetoa, välillä vähän löysäten ja leväten. Joskus niinkin, että toinen oli häkissä, toinen ulkopuolella, jompikumpi tarjosi käpin häkin verkon läpi, sitten alkoi veto. Tämän leikin kielsin, kun aina jomman kumman ikenet verillä.
Suoritus tapahtuu niin, että Tummu ottaa yhden sen lempileluista, alkaa haastaa Humua laittaa päänsä Hummerin selänpäälle, siitä se show alkaa. Rähinää painimista, painimista rähinää, välillä vähän nuuskitaan, sitten jatketaan. Tuntikin voi olla lyhyt aika.
Tuohan aivan hassun näköstä hommaa? Onko lelu Tummulla osoittamassa sen vaarattomuutta, osittain. Mutta yksinkertainen syy, kun tarkemmin seurailin hommaa, niin aivan arkipäiväinen syy löytyi.... Tummu raukka yrittää tarjota sitä lelua Humulle kisailtavaksi, Humun jokin, ehkä auktoriteetti, tai sen menettämisen pelko estää sitä ottamasta siihen kiinni, yksi syy myös, kun joskus Humu on erehtynyt koppaamaan edessä heiluvaan leluun, Tummun tosikkomainen vanhanpiian luonto ei annakaan ottaa alussa rauhallisesti, vaan suuttuu silmittömästi, eihän Humu turhaan halua tappelua aloittaa, kun minäkin vielä katselen.
Asa ja Nasse, äiti ja poika olivat tässä asiassa mestareita, saattoivat puolikin tuntia vetää kapulavetoa, välillä vähän löysäten ja leväten. Joskus niinkin, että toinen oli häkissä, toinen ulkopuolella, jompikumpi tarjosi käpin häkin verkon läpi, sitten alkoi veto. Tämän leikin kielsin, kun aina jomman kumman ikenet verillä.
torstai 10. joulukuuta 2015
Nouto se mukavaa on, vai onko? 10.12.2015
Päätin kokeilla, miten nouto onnistuu kun koira ei suostu aukaisemaan suutaan? Ensin piti saada koiran suu kiinni. Helppo nakki. Helläkoukkua kun vähän aikaa kalisteli Tummun hampaissa, jopas ymmärsi vanhapiika pistää joskus kovastikin puhuvan leipäläpensä kiinni. Melkein pysyvän näköisesti. Tavoite yksi saavutettu. Nyt sitten oli tahallaan, tai tahttomasti unohdettu autuaasti irroittamisen jälkeiset palkat ym...
Otetaampas asiaksi. Palkka käteen, kuin ennenkin, hah.... Se olisi kelvannut Tummulle ilman mitään työntekoa, siitä tulikin sille elämää suurempi juttu. Suun aukaisemisesta viis, kunhan saa tuon ruokapalan. Havaittavissa selvää sijaistoimintaa. Mutta eihän palkan tarvitse tulla oikeastaan mistään, kunhan tulee, (pennulla eri juttu). Otetaampas alusta: Tummu tietää saavansa makupalan kunhan irroittaa otteen hellakoukusta, mutta ensin pitäisi ottaa se otekin. Nyt ei tullutkaan avuksi sitä pientä saalisvietin poikasta, joka aina ennen puukapulaan tuli. Ja pari kertaa myös koukkuun, kun vähän ruuvattiin. Nyt tuo koukku oli ikävä vehe. Mutta kun makupalat olivatkin näkyvällä paikalla, Tummu varmasti tiesi, että sieltä niitä saa, tuli suun aukaiseminen paljon helpommaksi, jopa erittäin helpoksi, niin tämäkin ropleema ratkaistiin. Jonkin verran ajoitusten kanssa myös pelasimme, mutta palkan houkutus olisi se suurin tekijä.
Otetaampas asiaksi. Palkka käteen, kuin ennenkin, hah.... Se olisi kelvannut Tummulle ilman mitään työntekoa, siitä tulikin sille elämää suurempi juttu. Suun aukaisemisesta viis, kunhan saa tuon ruokapalan. Havaittavissa selvää sijaistoimintaa. Mutta eihän palkan tarvitse tulla oikeastaan mistään, kunhan tulee, (pennulla eri juttu). Otetaampas alusta: Tummu tietää saavansa makupalan kunhan irroittaa otteen hellakoukusta, mutta ensin pitäisi ottaa se otekin. Nyt ei tullutkaan avuksi sitä pientä saalisvietin poikasta, joka aina ennen puukapulaan tuli. Ja pari kertaa myös koukkuun, kun vähän ruuvattiin. Nyt tuo koukku oli ikävä vehe. Mutta kun makupalat olivatkin näkyvällä paikalla, Tummu varmasti tiesi, että sieltä niitä saa, tuli suun aukaiseminen paljon helpommaksi, jopa erittäin helpoksi, niin tämäkin ropleema ratkaistiin. Jonkin verran ajoitusten kanssa myös pelasimme, mutta palkan houkutus olisi se suurin tekijä.
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Pentupäivitys. 6.12.2015
Tähän ensimmäinen pentupäivitys. Hätäisen laskelman mukaan hakupäivän takaraja olisi 18.3.2016! Siihen on nyt 6.12. 102 aamua. Kohta on satanen rikki! Toki pitää käydä itseään rääkkäämässä ainakin yksi jos ei kaksi välikatselukeikkaa Vaajakoskella.
perjantai 4. joulukuuta 2015
Humulla tusina täyteen. 4.12.2015
Merkkipäivänä tulee väistämättä mieleen muistoja, niin hyviä, kun vähemmän hyviä. Humun taival on ollut kokonaisuutena tähän asti normaalia koiran elämää. Humu itse ei ole normaali koira! Sillä on itsetuhoavia ominaisuuksia sisäänrakennettu. Sen aivot pumppaa lihaksiin vielä silloinkin, kun pitäisi hellittää testostereonia, rikkihän siinä vähitellen menee. Humu antaa sellaisen kuvan, että se olisi vihainen! Kertaakaan se ei ole osoittanut ihmisille pahoja aikeita. Eikä se ole kaikkein pahin toisia koiriakaan kohtaan. Piirre, joka vielä rasittaa Humun psyykettä ja ehkä fysiikkaakin on sen "yhdenihmisen" koira ominaisuus. Sille kaikki muu aika on odottamista. Ylipaineisen testosteroni pumpun seurauksena Humun on vaikea rentoutua, sen lihakset ovat aina lähtökuopissa. Tällaisen elämän lahjan saaneen koiran luulisi olevan jo mullan alla aikoja sitten, onneksi tässä kohtaa ennusteet eivät pidä paikkansa.
Juolahti mieleen, kun Humun ikää pohdein, mitä jos.... Koiran tehollinen ikä olsi sama kuin ihmisen? Kuvitelma, Humu olisikin se minun ensimmäien koira, iältään nyt vähän päälle neljän kymmenen. Mies parhaassa iässä. Millainen suhde meillä olisi, voisimme käydä kisoissa vielä monta vuotta, lähinnä minulle se rajoitus tulisi. Olisiko Humu millainen kokeissa, kun niitä takana jo nelisenkymmentä vuotta, miten meidän yhteistyö pelaisi? Vai onko koiran kapasiteetti pakattu niin, että se oppii ne asiat kuukausissa, joissa tällaisella ylipitkä ikäisellä menisikin vuosia?
En vedä ajatushöpinää niin pitkälle, että muuttaisin koiran älykkyyden kasvamaan sitä enemmän mitä vanhemmaksi se tulee. Älykäs Humu on nyt, mutta tuollainen se on ollut jo kymmenen vuotta!
HUMPALLE PITKÄÄ IKÄÄ JA ONNEA TÄSTÄ HETKESTÄ!
ps. Humun luonnetta kuvaa sekin, kun sille pentuna opetin määrättyyn paikkaan tuijottamisen, (kontaktin) sen päässä se on niin vahvana, etten uskalla edes testata kuinka vahvana. Nyt asetin pari napua tuolin päälle, Humu otti kontaktin vasempaan olkapäähäni. Se olisi ollut tuossa asennossa maailman tappiin. Otin aika kauan noita kuvia, voi olla ykkös ja kolmoskuvan välillä monta minuutta ja Humu tuijottaa.... Ihme otus!
maanantai 30. marraskuuta 2015
Tummulle tekemistä. 30.11.2015
Eipä tahdo löytyä mitään järjestelmällistä. Nyt on kuitenkin sellainen oppimisen meininki, ottaa vastaan aivan erilailla tietoa kuin pariviikkoa sitten. Mikä lie aukesi koiran päässä. Olihan sillä pieni vaikea kausi tässä mennäviikolla. En tiedä mistä johtui, mutta jotain oli pielessä Tummun päässä. Nyt on palattu normaaliin. Voisiko leikatulla nartulla vielä olla jonkinlainen hormoonikierto, joka silloin tällöin tulee pintaan?
perjantai 27. marraskuuta 2015
Editointikokeilu. 27.11.2015 Kokeiluksi jäi!
torstai 26. marraskuuta 2015
Tieto lisää tuskaa. 26.11.2015
Tässä iltapäivällä kun tuli mieleen tämäkin foorumi, aloin tuumailla mitä tiedolla tekee koiran koulutuksessa? Että jonkinlaisen vastauksen saisi, parasta kaivella jälleen historian pölyisiä arkistoja.
Halli: En tiennyt koirankoulutuksesta yhtään mitään. Oli miltei lyömätön tottiksessa. Kokojoe sama linja jatkui, yksin kouluttelin, eihän sen kanssa olisi kehdannut mihinkään kentälle mennä.
No siellä kyllä muitten koiria kouluttelin, ja sehän parasta oppia on. Numa, tuossa metsätiellä se oppinsa sai, ei tarvinnut kenttiä. Nassen kanssa joskus kävin Kiltan kentällä, annoin koiran aina jollekin toiselle pideltäväksi, kun kouluttelin muita. Ei siitä riviin. Vasta Mancon tultua kävin Sysimiilua kuuntelemassa sillä korvalla. Ja Riitalla Wackerin koulutusta katselemassa, se kyllä kannatti, antoi hyvin vakavan ja varman kuvan omasta taidostaan. Toki olin toko koulutusohjaaja kurssit käynyt, ja pitänytkin muutamat itse. Seiko oli se koira, joka oli mukana Hiturin kurssilla, tekikin parin minuutin seuraamis liikkeen. Hiturin kommetti - älä löntystele- tarkoitti varmaan koiraa.... Mutta tiimejä meillä oli, lähinnä kävimme jäljillä, tottikset jäi vähiin.
Ylivoimaisesti parasta oppia toisten koulutusten ja kilpailujen katseleminen. Tuomarina siinä on aitio paikalla. Lavikaisella oli hyviä juttuja, mutta ei niitä tullut käytettyä.
Alkuun: Mitä pitää tietää kun koiralle kouluttaa melkohyvän tottiksen. Ei oikeastaan muuta kuin säännöt suunnilleen. Kaiken a ja o on hyvä karma kun koiran kanssa alkaa pelata, ei menetelmät vain se tunne, nyt tämä homma toimii näin, kaikki menee kuin itsestään.
Miksi Halli oli niin hyvä tottiksessa, vaikka sai olla kolmivuotiaaksi pellossa? No se oli aina mukana, kunnioitimme toisiamme, koira oli neutraali ulkoisille häiriöille. Kiivas se oli, meinasi tulla iholle, kun opetin kauko-ohjausta. Ei pitänyt siitä, että korjasin sen jalkojen asentoa seisomaan noustessa. Mutta seuraavana iltana se teki liikkeen ilman korjaamisia.
Nyt kun pentu tulee, haluan nollata pääni täysin nollille kaikista koulutusoppaista, ohjeista ja kikka kolmosista. Teen koirasta omanlaiseni, se onnistuu ok. jos ei niin ei. Tuo - jos ei niin ei, - oli vain lauserakenteen kokoamista varten!
Halli: En tiennyt koirankoulutuksesta yhtään mitään. Oli miltei lyömätön tottiksessa. Kokojoe sama linja jatkui, yksin kouluttelin, eihän sen kanssa olisi kehdannut mihinkään kentälle mennä.
No siellä kyllä muitten koiria kouluttelin, ja sehän parasta oppia on. Numa, tuossa metsätiellä se oppinsa sai, ei tarvinnut kenttiä. Nassen kanssa joskus kävin Kiltan kentällä, annoin koiran aina jollekin toiselle pideltäväksi, kun kouluttelin muita. Ei siitä riviin. Vasta Mancon tultua kävin Sysimiilua kuuntelemassa sillä korvalla. Ja Riitalla Wackerin koulutusta katselemassa, se kyllä kannatti, antoi hyvin vakavan ja varman kuvan omasta taidostaan. Toki olin toko koulutusohjaaja kurssit käynyt, ja pitänytkin muutamat itse. Seiko oli se koira, joka oli mukana Hiturin kurssilla, tekikin parin minuutin seuraamis liikkeen. Hiturin kommetti - älä löntystele- tarkoitti varmaan koiraa.... Mutta tiimejä meillä oli, lähinnä kävimme jäljillä, tottikset jäi vähiin.
Ylivoimaisesti parasta oppia toisten koulutusten ja kilpailujen katseleminen. Tuomarina siinä on aitio paikalla. Lavikaisella oli hyviä juttuja, mutta ei niitä tullut käytettyä.
Alkuun: Mitä pitää tietää kun koiralle kouluttaa melkohyvän tottiksen. Ei oikeastaan muuta kuin säännöt suunnilleen. Kaiken a ja o on hyvä karma kun koiran kanssa alkaa pelata, ei menetelmät vain se tunne, nyt tämä homma toimii näin, kaikki menee kuin itsestään.
Miksi Halli oli niin hyvä tottiksessa, vaikka sai olla kolmivuotiaaksi pellossa? No se oli aina mukana, kunnioitimme toisiamme, koira oli neutraali ulkoisille häiriöille. Kiivas se oli, meinasi tulla iholle, kun opetin kauko-ohjausta. Ei pitänyt siitä, että korjasin sen jalkojen asentoa seisomaan noustessa. Mutta seuraavana iltana se teki liikkeen ilman korjaamisia.
Nyt kun pentu tulee, haluan nollata pääni täysin nollille kaikista koulutusoppaista, ohjeista ja kikka kolmosista. Teen koirasta omanlaiseni, se onnistuu ok. jos ei niin ei. Tuo - jos ei niin ei, - oli vain lauserakenteen kokoamista varten!
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Tiimin tuumailuja. 25.11.2015
Pientä takapakkia tuli tiimissä muutaman virhearvioinnin takia. Tämä korostaa aina vain enemmän sitä, kuinka vaikeaa ja tarkkaa on tehtyjen virheiden korjaaminen, kuinka tarkka on se, että siihen on oikeat välineet käytössä.
Taas tuli todistettua se, ettei sivusta katsottuna näe niitä syvimpiä syövereitä, mitä koiran ja ohjaajan yhteistyössä tapahtuu. Toki siinäkin esiintyy sellaisia väreilyjä, jotka hiipivät alitajuntaan, ne pitäsi sieltä vain rohkeasti tuoda esille, koskee myös oman koiran koulutusta.
Yksi hyvä esimerkki on, kun toko- tai pk-tuomarina tulee tunne, "nyt ei ole kaikki ok. tuolla koirakolla"? Sillon hälytyskellot soimaan, --- aha se nilkuttaa toista etujalkaa ---- aha se pelkää hyppytelinettä--- ne signaalit ovat häilyviä ohimeneviä, mutta tärkeitä.
Ehkä kymmenen vuoden tauko tylsistyttänyt talikkomiehen talikkoa, tai sitten on vielä vähän väsynyt olkapäällä istumiseen, pitkän tauon jälkeen. Siitä en pidä, että talikkomies vasta yöllä kertoo mitä tapahtuu?? Nyt oli asiatonta asiaa tämä päivitys.
Taas tuli todistettua se, ettei sivusta katsottuna näe niitä syvimpiä syövereitä, mitä koiran ja ohjaajan yhteistyössä tapahtuu. Toki siinäkin esiintyy sellaisia väreilyjä, jotka hiipivät alitajuntaan, ne pitäsi sieltä vain rohkeasti tuoda esille, koskee myös oman koiran koulutusta.
Yksi hyvä esimerkki on, kun toko- tai pk-tuomarina tulee tunne, "nyt ei ole kaikki ok. tuolla koirakolla"? Sillon hälytyskellot soimaan, --- aha se nilkuttaa toista etujalkaa ---- aha se pelkää hyppytelinettä--- ne signaalit ovat häilyviä ohimeneviä, mutta tärkeitä.
Ehkä kymmenen vuoden tauko tylsistyttänyt talikkomiehen talikkoa, tai sitten on vielä vähän väsynyt olkapäällä istumiseen, pitkän tauon jälkeen. Siitä en pidä, että talikkomies vasta yöllä kertoo mitä tapahtuu?? Nyt oli asiatonta asiaa tämä päivitys.
maanantai 23. marraskuuta 2015
Painetta pukkaa on ollut vähän liian pitkä tauko. 23.11.2015
Tuon sormenjälkitunnistajan vanhemman velipojan omistajan kanssa vaihdettu ajatuksia miten tuohon yhdistelmään pitäisi suhtautua. Vanhempi veli on kohta vuoden ikäinen, viilipyttymäinen otus, taitaa olla ensimmäisiä vuotamattomia Riittalaisia!
Mutta sehän tässä kauhistuttaa, kun tuo patoaminen onkin rakennettu minun sisään, saanko sen kuitenkin vuotamaan?
Joudun menemään itseeni, ja syvälle, koska kärsivällisyydestä tässä on kyse. Humun kanssa olin niin syvissä vesissä, että patoutin sitä ruokakupista lähtien, jatkuen tietenkin ulosmenoon, autoon menoon ym. Sitten huulipyöreänä ihmettelin, kun koira vinkuu. Ja tämä jatkui kentällä, aina ajoitus siinä timmissä, että koiran piti vähän patoutua. Kyllähän se näyttävää homma oli, parhaimmillaan. Mutta mitä se teki koiran ja minun psyykkeelle, huonoa.
Nyt täytyy Tummu laittaa sijaiskärsijäksi poistamaan meikäläisen patouttamisfobiat ja sietämään koiralta hieman maltillisempaa toimintaa.
Vaikeaa se on, kun katsoo omaa koirahistoriaa, ainoastaan Numa ja Halli olivat jotenkuten tasapainossa itsensä ja minun kanssa. Tietenkin voisi jatkaa samaa tahtia, kyllä tuloksia tulee tälläkin tavoin, mutta tylsäähän se on, jos ei jotain uutta kokeile.
Päivällä kokeilin livenä tuota istu-maahan- juttua, käsimerkit olivat molemmille koirille tuttuja.
Mutta se kertomisen arvoinen asia: Tummu teki korrektin rauhallisesti, olisin ottanut hitaudesta pisteen pois. 9 p. Humu teki täydellisen nopean kuitenkin korrektin suorituksen. 10 p.
Että kyllä se patouttaminen on tarpeenkin. Jos palataan vielä tuohon alkuun, jossa kirjoitin patouttamisesta lähinnä negatiivisessa mielessä. Ei, ei. Ei sellaisella koiralla mitään kunnon tuloksia tule, joka tekee liikkeet ns. siis tekee.....Mutta mutta, miten patouttaa koira, ettei se ala vuotamaan? Siinä se nuorallakävely tulee.
Notea en saanut missään tulanteessa patoutumaan. En saanut sillä niin paljon saalista nostettua, että olisi vaivautunut vähääkään patoon.
Tummun saan siviilissä kyllä patoutumaan, tekee sen tavallisissa toimissa jopa rajusti, mutta kun painetta laitetaan päälle, tulee verho Tummun silmien päälle.
Tummulla saalis nouseen vaikka pilviin, mutta kun pitäisi patouttaa, sillä kääntyy melkein aggression puolelle, joka toki hyvä asia, jos koiralle olisi pennusta asti opetettu, ettei se mikään paha asia ole. Nyt se hämmentyy niin paljon, ettei toimintakyky riitä kasaamaan kunnon suoritusta.
Mutta sehän tässä kauhistuttaa, kun tuo patoaminen onkin rakennettu minun sisään, saanko sen kuitenkin vuotamaan?
Joudun menemään itseeni, ja syvälle, koska kärsivällisyydestä tässä on kyse. Humun kanssa olin niin syvissä vesissä, että patoutin sitä ruokakupista lähtien, jatkuen tietenkin ulosmenoon, autoon menoon ym. Sitten huulipyöreänä ihmettelin, kun koira vinkuu. Ja tämä jatkui kentällä, aina ajoitus siinä timmissä, että koiran piti vähän patoutua. Kyllähän se näyttävää homma oli, parhaimmillaan. Mutta mitä se teki koiran ja minun psyykkeelle, huonoa.
Nyt täytyy Tummu laittaa sijaiskärsijäksi poistamaan meikäläisen patouttamisfobiat ja sietämään koiralta hieman maltillisempaa toimintaa.
Vaikeaa se on, kun katsoo omaa koirahistoriaa, ainoastaan Numa ja Halli olivat jotenkuten tasapainossa itsensä ja minun kanssa. Tietenkin voisi jatkaa samaa tahtia, kyllä tuloksia tulee tälläkin tavoin, mutta tylsäähän se on, jos ei jotain uutta kokeile.
Päivällä kokeilin livenä tuota istu-maahan- juttua, käsimerkit olivat molemmille koirille tuttuja.
Mutta se kertomisen arvoinen asia: Tummu teki korrektin rauhallisesti, olisin ottanut hitaudesta pisteen pois. 9 p. Humu teki täydellisen nopean kuitenkin korrektin suorituksen. 10 p.
Että kyllä se patouttaminen on tarpeenkin. Jos palataan vielä tuohon alkuun, jossa kirjoitin patouttamisesta lähinnä negatiivisessa mielessä. Ei, ei. Ei sellaisella koiralla mitään kunnon tuloksia tule, joka tekee liikkeet ns. siis tekee.....Mutta mutta, miten patouttaa koira, ettei se ala vuotamaan? Siinä se nuorallakävely tulee.
Notea en saanut missään tulanteessa patoutumaan. En saanut sillä niin paljon saalista nostettua, että olisi vaivautunut vähääkään patoon.
Tummun saan siviilissä kyllä patoutumaan, tekee sen tavallisissa toimissa jopa rajusti, mutta kun painetta laitetaan päälle, tulee verho Tummun silmien päälle.
Tummulla saalis nouseen vaikka pilviin, mutta kun pitäisi patouttaa, sillä kääntyy melkein aggression puolelle, joka toki hyvä asia, jos koiralle olisi pennusta asti opetettu, ettei se mikään paha asia ole. Nyt se hämmentyy niin paljon, ettei toimintakyky riitä kasaamaan kunnon suoritusta.
lauantai 21. marraskuuta 2015
Aina vain paranee. 21.11.2015
Haastattelin passinlukijan sukulaisten omistajia, hyvältä tuntuu! Olisiko nyt tulossa sellainen työkalu, että tuloksiakin alkaisi syntyä. Lievästi sanottuna aika jännittäviä aikoja eletään. Kevättä, kuten aina, odotan entistä kovemmin. Ensin pitää saada joulu pois jaloista, ja auringon suunta nousevalle kurssille. Vau!
perjantai 20. marraskuuta 2015
Passinlukija tulee taloon. 20.11.2015
Tällaisina levottomina aikoina on hyvä olla henkilökohtainen passinlukija. Jotenkin täytyy sinnitellä vielä neljä kuukautta, olla ertyisen varovainen ettei epämääräistä ainesta pääse liian lähelle häärimään. Huhtikuussa sitten helpottuu.
Palataampas Tummuun. Sattuneiden syiden vuoksi on Tummun koulutus jäänyt junnaamaan paikalleen...
Miksi?
- Sattuneet syyt
- Tavoitteen puute.
- Tavoitteet saavutettu.
Sattuneet syyt, toki passinlukijan tulon varmistuminen sai aikaan pienen hämmennyksen omassa koira ajatusmaailmassa.
Uutta ei ole, kun tavoite puuttuu, alkaa motivaatio rapista, tämä on tuttua bändihommissa, vaikka yksi keikka tiedossa, on harjoitusinto aivan eri luokkaa.
Tavoitteena oli virkistää omaa koiranlukutaitoa, virkistää omaa tiedostamatonta ajattelua tilanteissa, joihin selitystä ei ole. Saada taas kiinni se "polkupyörällä ajotaito" joka voi muhia kymmeniäkin vuosia. Kuitenkin se on tallella mutta ruosteessa. Nyt on mukava pitää Tummulla tätä tasoa yllä, pitää muistaa, että sytytin Tummussakin jonkinlaisen liekin, jota sitä pitää vaalia, ei tuottaa pettymystä vanhalle piialle.
Pieniä havaintoja Tummun koulutuksesta. Kun koira on pellossa muutaman vuoden, sen tiedon vastaanotto kyky jää paljon jälkeen sellaisesta, joka saa jatkuvasti jonkinlaista koulutusta. Selvästi asian huomaa koiran tarjoamassa liikkeessä. Jos aktiivisessa vaiheessa olevan koiralle ei anna käskyä esim. istu ennenkuin päästää sen päämäärään, mutta koiraa estetään sinne pääsemästä, tarjoaa tällainen koira nopeasti oikean toiminnan. Tummulla sen "ajatteleminen" voi viedä jopa minuutteja, pennulla sekunteja.
Suurin ongelma Tummun kanssa on, etten tunne sitä kuin pintapuolisesti. Se on hyvin nöyrä ja joustava käsitellä, steriileissä olosuhteissa. Mutta pienikin häiriö sekoittaa Tummun pasmat totaalisesti. Siinä tilassa se on arvaamaton! Ei vaarallinen, varsinkaan ihmisille, mutta sitä en tiedä kuinka pitkälle se veisi esim. koiratappelun. Sitten toinen hieman edellistä kumoava ominaisuus. Kun Osku tulee tänne, ei luotettavampaa kaveria Osku voi saada, se on ollut heti alusta lähtien. Samon Tummu ja Humu. Minun vikani, kun en ole kokeillut, olisiko nartuista myös Tummulle kaveriksi.
Mielenkiintoinen prosessi on myös pentuun totuttaminen.
Humu ja Osku tottui niin, että päästin Humun tilaan, jossa Osku jo oli. Itse aloin videoida tapahtumaa, asenteella syteen tai saveen. Siitähän se alkoi niiden "ystävyys". Teemana, emme puutu teidän väleihin.
Nyt onkin dilemma, en luota Tummun niin paljon kun luotin Humuun..... Huh....
Palataampas Tummuun. Sattuneiden syiden vuoksi on Tummun koulutus jäänyt junnaamaan paikalleen...
Miksi?
- Sattuneet syyt
- Tavoitteen puute.
- Tavoitteet saavutettu.
Sattuneet syyt, toki passinlukijan tulon varmistuminen sai aikaan pienen hämmennyksen omassa koira ajatusmaailmassa.
Uutta ei ole, kun tavoite puuttuu, alkaa motivaatio rapista, tämä on tuttua bändihommissa, vaikka yksi keikka tiedossa, on harjoitusinto aivan eri luokkaa.
Tavoitteena oli virkistää omaa koiranlukutaitoa, virkistää omaa tiedostamatonta ajattelua tilanteissa, joihin selitystä ei ole. Saada taas kiinni se "polkupyörällä ajotaito" joka voi muhia kymmeniäkin vuosia. Kuitenkin se on tallella mutta ruosteessa. Nyt on mukava pitää Tummulla tätä tasoa yllä, pitää muistaa, että sytytin Tummussakin jonkinlaisen liekin, jota sitä pitää vaalia, ei tuottaa pettymystä vanhalle piialle.
Pieniä havaintoja Tummun koulutuksesta. Kun koira on pellossa muutaman vuoden, sen tiedon vastaanotto kyky jää paljon jälkeen sellaisesta, joka saa jatkuvasti jonkinlaista koulutusta. Selvästi asian huomaa koiran tarjoamassa liikkeessä. Jos aktiivisessa vaiheessa olevan koiralle ei anna käskyä esim. istu ennenkuin päästää sen päämäärään, mutta koiraa estetään sinne pääsemästä, tarjoaa tällainen koira nopeasti oikean toiminnan. Tummulla sen "ajatteleminen" voi viedä jopa minuutteja, pennulla sekunteja.
Suurin ongelma Tummun kanssa on, etten tunne sitä kuin pintapuolisesti. Se on hyvin nöyrä ja joustava käsitellä, steriileissä olosuhteissa. Mutta pienikin häiriö sekoittaa Tummun pasmat totaalisesti. Siinä tilassa se on arvaamaton! Ei vaarallinen, varsinkaan ihmisille, mutta sitä en tiedä kuinka pitkälle se veisi esim. koiratappelun. Sitten toinen hieman edellistä kumoava ominaisuus. Kun Osku tulee tänne, ei luotettavampaa kaveria Osku voi saada, se on ollut heti alusta lähtien. Samon Tummu ja Humu. Minun vikani, kun en ole kokeillut, olisiko nartuista myös Tummulle kaveriksi.
Mielenkiintoinen prosessi on myös pentuun totuttaminen.
Humu ja Osku tottui niin, että päästin Humun tilaan, jossa Osku jo oli. Itse aloin videoida tapahtumaa, asenteella syteen tai saveen. Siitähän se alkoi niiden "ystävyys". Teemana, emme puutu teidän väleihin.
Nyt onkin dilemma, en luota Tummun niin paljon kun luotin Humuun..... Huh....
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Tummulle toistoja. 18.11.2015
Toistoja toistojen perään, kokeilin Tummun kestävyyttä tällaisessa toiminnassa. Sellaista en havainnut, että kestävyys olisi jotenkin laimentunut. Tummu ei enää mikääkään urheiluauto ole, mutta aivan kelvollisia liikkeitä tekee, mukavinta se, että se nauttii värkkäämisestä. Ja nukkuu paljon paremmin, osoituksena vilkastuneesta aivotoiminnasta.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Meni vähän ketuille. 16.11.2015
Viikonloppuna en koiria, omia koiria nähnyt kuin vilaukselta, joten siirrytään suoraan maanantaihin.
Tummulle otin istujätöt lähes kymmenen kertaa, paikkaehdollistaminen on nyt todistettu. Seuraava askel siirtyä pikkuhiljaa sen vaikutusalueelta pois. Periaate, mikään muu ei rituaalissa muutu, kun paikan häivyttäminen vähitellen. Muutamat kapulan pidot ja nostot otin, pidot eritoten, kun piti itselle todistaa että se viiden sekunnin pito on maailman helpoin liike!! Näin vain ei tuntunut olevan viikonlopun aloluokan koirille. Kaksi koiraa yhteensä molempien päivien saldosta sai täydet.
Pieni konseptin sekoaminen tapahtui alo ja avo luokkien välillä kun ehdin lukea kapulaan tulleet viestit. Olihan siellä mukana Riitankin viesti....Vai sellainen yhdistelmä. Elämme mielenkiintoisia aikoja....
Tummulle otin istujätöt lähes kymmenen kertaa, paikkaehdollistaminen on nyt todistettu. Seuraava askel siirtyä pikkuhiljaa sen vaikutusalueelta pois. Periaate, mikään muu ei rituaalissa muutu, kun paikan häivyttäminen vähitellen. Muutamat kapulan pidot ja nostot otin, pidot eritoten, kun piti itselle todistaa että se viiden sekunnin pito on maailman helpoin liike!! Näin vain ei tuntunut olevan viikonlopun aloluokan koirille. Kaksi koiraa yhteensä molempien päivien saldosta sai täydet.
Pieni konseptin sekoaminen tapahtui alo ja avo luokkien välillä kun ehdin lukea kapulaan tulleet viestit. Olihan siellä mukana Riitankin viesti....Vai sellainen yhdistelmä. Elämme mielenkiintoisia aikoja....
lauantai 14. marraskuuta 2015
Ei paha. 13.11.2015
Tummu ollut reenikavereille, eikä oikein paha ollut sopeuttaa Tummu kentän hämärään. Ehkä tällaisella kouluttamattomalla koiralla viisi minuuttia riittää jonkinlaiseen sopeutumiseen, kun muita koiria ei näköpiirissä. Sitä ei viitsi edes ajatella, menisikö viisi tuntia, jos olisi. En pidä mahdottomana etteikö Tummu sopeutuisi kenttäkoulutukseenkin vielä, vaatii vain sisäkoulutuksen viemistä ulos, ja kun on näin kylmää...... Vaikka Tummun reenikaverit ovat jo korkeasti koulutettuja luuli Tummu raukka, että hänkin jonkinlainen palveluskoira on. No osasihan mennä käskystä autoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)